Wellamo
Paaston päätteeksi Wellamoon
"Joka vihaa valkosipulia, vihaa elämää." Wellamon perustajan Heta Brotheruksen motto maistuu yhä Wellamon ruoissa. Kuvassa keittiömestari Ari Aistola ja lampaankyljykset.Kristillisen käsityksen mukaan paasto on pidättäytymisen ja hengellisen valmistautumisen koetus. Maallistuneelle nykyihmiselle pidättäytymisestä tulevat mieleen eturauhasvaivat ja paastosta tammikuinen "kesäksi rantakuntoon" -dieetti.
Hengellisesti vieraantuneenkin kannattaa kuitenkin yhtyä pääsiäisherkutteluun, jonka parhaita näyttämöitä on Katajanokan ravintola Wellamo.
Wellamo pitää pääsiäisenä ovensa auki jopa aamuneljään, jotta Uspenskin yömessusta saapuvat ortodoksit ehtivät mässäilemään.
Wellamo on miltei liian hyvää ollakseen totta: tunnelmallinen, tyylikäs ja kohtuuhintainen laaturavintola kävelymatkan päässä ydinkeskustasta.
Venäläis-ranskalais-suomalainen ruokalista on kursailematon ja annokset runsaita. Paikka on täydellinen esimerkiksi perhejuhliin tai pienen porukan illanviettoon.
Pääsiäismenun alkuruoista pelmenit herättävät eniten ihastusta, tattiseljanka on vaatimaton.
Pääruoista vorschmack on maukasta, lampaan maksa perinteistä, lammaskyljykset hieman jänteisiä, mutta karitsan potka liki täydellistä.
Loppuun nautitut pashat alkavat olla runsaudessaan jo liikaa, emmekä edes uskalla kuvitella miltä ähky tuntuisi, jos alla olisi paasto.
Wellamon viinilista on suppea mutta harkittu. Pääruoat ovat edullisia, mutta vastaavasti jälkiruoat ja alkupalat hieman ylihinnoiteltuja.
"Olisin odottanut vähän rohkeampaa otetta. Miljöön antamat odotukset eivät aivan täyttyneet", seurueen kriittisin kommentoi.
Yhden tähden täydellisestä nipistävät kasvisvaihtoehtojen kaikkinainen puute ja hermostunut palvelu. Tarjoilija unohti yhden alkuruoan ja laskutti vastaavasti ylimääräisestä viinistä.
    tarkastajalyytinen@yahoo.comFile: Wellamo- Osoite: Vyökatu 9
- Puhelinnumero: 663 139
- Avoinna: ti-pe 11 – 14 ja 17 – 23, la 17– 23, su 13 – 20, ma suljettu.
- Toiminta-ajatus: suomalais-venäläis-ranskalainen ruokaravintola.
- Suosituin ruokalaji: lampaan sisäfilee, sinappihärkää à la Wellamo.
- Hinnat: alut 6 – 12 e, päät 12 – 19 e, jäljet 6 – 8 e.
- Keskiostos/asiakas: n. 50 e.
- Vaatetus: rennon siisti.
- Asiakaskunta: kirjava, lounaalla virkamiehiä, illalla taiteilijoita.
- Omistaja: Natalia Brotherus ja Kalevi Vähäkangas.
- Keittiöpäällikkö: Ari Aistola.
- Erikoista: Taidenäyttelyt ja muu kulttuuritarjonta.
- Web-sivu: www.wellamo.fi
Käyttäjien arvostelut
Uusimmat käyttäjäarvostelut. Kaikkien arvosteluiden keskiarvo:    
|