Alppipuiston ilmaiskonsertit tuovat kesän Helsinkiin viikonloppuna

Lauantaina mennään hyvällä mielellä Grazy Dayssä ja sunnuntaina rokataan Kalliola Rockissa.

Kuva: Grazy Day / Panu Pahkamaa

Alppipuiston kesän suositut ilmaiskonsertit alkavat, jee! Tuhannet ihmiset valuvat taas ihanien kesäpäivien viettoon Linnanmäen kupeeseen tulevina viikonloppuina.

Ensimmäisenä vuoron saa tulevana lauantaina Grazy Day -tapahtuma , jonka teemana on “Kuka kohtaisi minut?” Tapahtuman järjestäjien, joiden taustalta löytyy mm. FinFami Uusimaa ry - Omaiset mielenterveyden tukena -järjestö, haluavat muistuttaa, että moni ihminen jää yhteiskunnassamme lähes kokonaan vaille inhimillisiä kohtaamisia. Erityisesti valtaväestöstä poikkeavat joutuvat leimatuksi ja ihminen esimerkiksi päihde- tai mielenterveysongelman takana voi jäädä kohtaamatta. Missäs sitä paremmat puitteet mukavaan yhdessäoloon kuin aurinkoisessa Alppipuistossa hyvän musiikin äärellä.

Grazy Dayssä lavan ottavat haltuun Pelle Miljoona United, Surviainen, Annie & Thee Midniters, Marjo Leino-Set, Jari Rättyä ja Käärmekeitto ja monta muuta.

Sunnuntaina Alppipuiston valtaa perinteisempi ilmaisfestari Kalliola Rock, jolla on jo monivuotinen historia kesän parhaimpiin kuuluvana matalan kynnyksen kekkereinä. Tänä vuonna lava on täynnä laatua ja kelin pitäisi ennusteiden mukaan olla kohdillaan. Kalliola Rockissa esiintyjät muun muassa juuri Rumban listan ykköseksi juuri kiilannut Lasten Hautausmaa, oman Lihamyrsky-levy-yhtiön perustanut pitkän linjan räppäri Ruudolf, folk-mies Samae Koskinen sekä Kauko Röyhkän Uhrijuhla. Tapahtuman juontaa Super Janne ja mestoilla häärii myös Axl Smith oman Jook Joint -soundsysteminsä kanssa tarkoituksena kehittää tapahtuman aikana uusi biisi vuorovaikutuksessa yleisön kanssa.

Alppipuiston kesän ilmaiskonsertteja tarjolla ensi viikonlopun jälkeen kolmena heinäkuun viikonloppuna.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi