Cat Power esiintyy Flow'n perjantai-illassa

Nainen kuuluu amerikkalaisen laulaja-laulunkirjoittaperinteen omaleimaisimpiin jatkajiin.

Cat Power
Cat Power

Flow Festivalin ohjelmistoon liittyy jälleen yksi tämän hetken vaikuttavimmista artisteista. Yhdysvaltalaismuusikko Chan Marshall, taiteilijanimeltään Cat Power, nähdään Flow Festivalilla perjantaina 9. elokuuta.

Nykypäivän arvostetuimpiin vaihtoehtoartisteihin lukeutuva Cat Power liittyy Flow'n ohjelmistoon. Viimeistään uusimman Sun-albuminsa myötä Chan Marshall kiinnitti paikkansa yhdeksi amerikkalaisen laulaja-laulunkirjoittajaperinteen omaleimaisimmista jatkajista. Levy sai kiitosta kuulijakunnan sekä kriitikoiden keskuudessa ja nousi muun muassa vuoden 2012 Yhdysvaltojen albumilistan sijalle kymmenen.

Yli 20-vuotisella urallaan Cat Power on onnistunut yhdistelemään palasia jälki-grungen, soulin ja popin maailmoista kerroksellisiksi ja silti vähäeleiseksi kappaleiksi, joiden sointi on pysynyt ehdottomuudessaan raikkaana. Uransa alussa Marshall tunnettiin lo-fi-albumeistaan, mutta laajemman yleisön tietoisuuteen hän nousi You Are Free -pitkäsoitollaan. Varsinainen läpimurto tuli kuitenkin The Greatest -albumin myötä vuonna 2006.

Cat Powerin levyillä on vieraillut niin Iggy Pop kuin Pearl Jamin vokalisti Eddie Vedder ja Foo Fightersin johtohahmo Dave Grohl. Toisaalta Marshall on vieraillut useiden merkittävien artistien ja kokoonpanojen albumeilla, ja viime vuosien aikana hänet on kuultu esimerkiksi Beckin ja Marianne Faithfullin kanssa. Monipuolisen muusikkopersoonansa lisäksi Marshall on nähty mallina ja näyttelijänä.

Flow Festival julkistaa lisää artisteja vielä kevään ja kesän aikana. Aiempia Flow'n kiinnityksiä ovat muun muassa Kraftwerk 3D Show, Nick Cave & The Bad Seeds, My Bloody Valentine, The Knife, Bat For Lashes, Beach House, Kendrick Lamar, Godspeed You! Black Emperor, Haim, Solange, Azealia Banks ja Of Monsters And Men. Kaikki lipputyypit ovat myynnissä. Kymmenes Flow Festival järjestetään 7.–11. elokuuta Suvilahdessa.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi