Drinkit iglubaarissa

Helsingin viilein baari

Nyt on kaikki nähty Helsingin ravintolabisneksessä! Yliopistonkadulle avatussa UNIQ-klubissa on lasiseinillä ja jääkuutioilla vuorattu Arctic Icebar. Tusinan asiakaspaikan jääbaarissa on kesät talvet viisi astetta pakkasta.

"Tällaista ei ole Helsingissä nähty koskaan. Baari on erinomainen turistinähtävyys", kehuvat ravintoloitsijat Tuula Railonkoski ja Tarja Palomäki.

Ainakin Kanadassa Quebecin jäähotellin arktisesta baarista on tullut pyhiin-vaelluspaikka ja Tukholmassa vuonna 2002 avattu jääbaari, The Icebar, houkutteli ensimmäisen vuoden aikana yli 70 000 kävijää.

Asiakkaat saavat päälleen talon puolesta pitkät toppatakit, eikä työntekijöidenkään tarvitse hypotermiaa pelätä.

"Henkilökunnalla on aina pipot ja toppaliivit. Siellä työskennellään vain puoli tuntia kerrallaan", kertoo Railonkoski.

Baarissa on tarjolla Finlandia Vodka -pohjaisia drinkkejä. Juomansa saa huurretussa cocktail-lasissa tai lasiksi muotoillussa jääpalassa.

Huom! Käteinen ei käy iglubaarissa. Juoma lunastetaan kymmenen euron hintaisella drinkkilipulla, joita saa muilta baaritiskeiltä. Jäämuki käteen ja palelemaan!

Arctic Icebar UNIQissa, Yliopistonkatu 5. Avoinna ke–su klo 22–04.

20 kommenttia

BIGG

12.2.2004 15:43

Olin UniQ clubin avajaisissa
jolloin tuli myös käytyä IceBar:issa.
Kokemuksena mielenkiintoinen mutta en usko
että ainakaan tanssilattialta kannattaa suoraan mennä sinne. Vilustumisen mahdollisuus on aika kova.
Mutta olihan se taas jotain uutta clubimaailmaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

doktor

12.2.2004 16:25

Vilustumisella (nuhaa ja kuumetta) ei ole tieteellisesti todistettu olevan mitään yhteyttä lämpötilaan. Monet ovat kokeneet tämän konkreettisesti saadessaan etelänlomalla komean nuhakuumeen. Elikkä siitä vaan jääkuutioon drinkille. Tunne voi tietysti olla toisenlainen, ja toisekseen. mitähän ihmeellistä on siinä, että Suomessa on kylmää ja jäätä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tyttelimytteli

12.2.2004 17:14

... (jatkan doktorin viestiä) toisaalta taas vaikka seisoisi ulkona pakkasessa alasti, ei välttämättä saa flunssaa. Elimistön pitää saada se virus, joka aiheuttaa flunssan eli nuhakuumeen eli vilustumisen. Pelkkä kylmä tai paleleminen ei aiheuta mitään tauteja, vaikka niin usein virheellisesti luullaankin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Nanna-Maria

12.2.2004 18:03

Kylmä vaikuttaa flunssan saantiin alentamalla ihmisen lämpötilaa, jolloin limakalvot (esim. nenässä) kuivuvat, ja näin niiden luontainen suoja bakteerreita vastaan katoaa. Siis kylmästä ei saa flunssaa suoraan, se vaan antaa suuremman mahdollisuuden sen saamiselle.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

BIGG

13.2.2004 11:13

En niinkään tarkoittanut flunssa flunssaa vaan
että kun hikisenä menee kyseiseen baariin saattaapi
dedä olla tukossa aamulla.
Ja olemmehan tottuneet lumeen ja jäähän
ja voisimme juoda pussikaljaa vastaavissa
olosuhteissa espalla mutta on se kokemuksena hauska.
En vain usko että se saa suomessa samanlaista
suosiota kuin jenkeissä missä se on saanut valtavan suosion.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jelpu

13.2.2004 14:20

Eiköhän suomen kylmään ilmastoon sovi paremmin Ravintola Oopperassa jo kaksi kertaa pidetyt ja ainakin vielä kerran pidettävät Beach Partyt, joissa ravintolan lattia peitetään hiekalla ja lämpökoneet tuottavat sisälle helteen talvellakin ja asiakkaat sekä henkilökunta pörisevät ja tanssivat bikineissä/shortseissa.. Kylmyys ei suomessa ole kovin iso nähtävyys/kokemus..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jukkis76__

16.2.2004 14:05

Pacifique kuulostaa vielä astetta houkuttavammalta.

www.pacifique.fi, kyllä täällä tosissaan on saatu kylmästä ja nihkeestä säästä ihan tarpeekseen.

Eihkä tuollainen iglubaari voisi olla kovempi hitti esim etelä Ranskassa, Thaimaassa tai Singaporessa...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

taeysjaerkinen

16.2.2004 16:20

Onkohan suomalaisilta kadonnut viimeinenkin yhteys luontoon, jos jäästä rakennettu baari on jotain jännää ja erikoista? Kannattaisiko käydä joskus vaikka ulkona? Sitä varten useimmissa asunnoissa on oikein ovetkin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jeppulis

16.2.2004 23:44

Eiköhän tuossa haeta lähinnä turistien intoa. Turistit tulevat Suomeen kokemaan "arktista luontoa" mutta Helsinkiä arktsisempiin olosuhteisiin heitä ei kovin helpolla saa lähtemään (paitsi Jouluna britit lentävät Concordella SantaParkkiin).

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

liverpooluni

17.2.2004 15:38

[LAINAUS]taeysjaerkinen kirjoitti 16.02.2004 klo 16:20:

Onkohan suomalaisilta kadonnut viimeinenkin yhteys luontoon, jos jäästä rakennettu baari on jotain jännää ja erikoista? Kannattaisiko käydä joskus vaikka ulkona? Sitä varten useimmissa asunnoissa on oikein ovetkin.[/LAINAUS]

ASIAA!!!!! t.anna

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Joreg

17.2.2004 17:03

Samaa rataa mennään kuin ennenkin: Mitä isot ensin, sitä pienet perässä; Ice-bar on ollut Tukholmassa jo pitkän aikaa. Jos nyt sellainen on Helsingissäkin niin en pitäisi sitä mitään ennenäkemtättömänä turisitinähtävyytenä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

confusion

18.2.2004 18:23

Vastaavaa voi kokeilla juomalla pussikaljaa espalla vaikka tänään! Teineille kokemus tuskin on uutta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

TuomasE

19.2.2004 13:22

Hullua kansaa ME!

Kesällä pitää päästä luistelemaan ja hiihtämään.
Talvella tahtoo uimaan lämpimään.
Kaiken aikaa haluu ryypätä.
Tämä IGLU on siitä hyvät, että käyttäjät ovat samalla maksajia.
Hulluus tekee elämästä elämisen arvoisen.
Stemppiä vaan kalsan kaverit - ja huurteisille.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MrFrost

23.2.2004 11:49

huom. Concordella ei enää kukaan lennä.Niiden toiminta on lopetettu.t:näsäviisas pelle

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

volttii

25.2.2004 14:55

mikäs tuonne paikkaan on ikäraja..?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ansku28

28.2.2004 21:16

Nuhakuumeesta riittää jupinaa, mutta MIKÄ SE OLI SE IKÄRAJA??? Ja millasta populaa siellä ramppaa? Onko näkemystä? Kiitos jo etukäteen hänelle, joka viitsii valistaa meitä asiassa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

volttii

2.3.2004 13:40

okei..käväisin uniq:in kotisivuilla www.uniq.fi ja siellä luki että ikäraja on 24 että se siitä.. :(

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

volttii

2.3.2004 13:42

..ainakin mun osalta.. :(

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

andey

27.3.2004 22:19

Juu, se ikäraja nyt on vähän rajoitettu käsitys. Raahasin 18-wee veljenpoikani sinne ongelmitta. Paljon kauniita naisia ja miehiä, vähän oli arvokas mutta jos massissa löytyy niin ei muuta kun kokeilemaan !

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jaffa777

26.8.2020 23:06

magee mesta oli.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi