Elektronisen musiikin huippuja Flow’n Resident Advisor Front Yardille

Flow Festival on tunnettu kansainvälisesti kovatasoisesta elektronisen musiikin tarjonnastaan, josta yleisö pääsee tänä vuonna nauttimaan esimerkiksi Resident Advisor Front Yard -piha-alueella.

Flow Festivalilla päästään jälleen nauttimaan elektronisesta musiikista.
Flow Festivalilla päästään jälleen nauttimaan elektronisesta musiikista. Kuva: Maria Morri/Flickr.com

Flow Festivalilla viime vuonna lanseerattu, valtavan suosion saavuttanut Resident Advisor Front Yard toteutetaan jälleen yhteistyössä maailman johtavan elektronisen musiikin online-median Resident Advisorin kanssa. Esiintymisalueen vähäeleinen teollisuustunnelma konttirakennelmineen yhdistyy puistomaiseen vehreyteen ja upeaan valosuunnitteluun tarjoten upeat puitteet klubimusiikista nauttimiseen.

Perjantaina Resident Advisor Front Yardilla nähdään Sammy Deen ja Zipin, kahden pitkän linjan saksalais-DJ:n yhteiskeikka, sveitsiläinen huippu-DJ Sonja Moonear, kotimaisen elektron kulttiduo Imatran Voima 20-vuotisjuhlakeikallaan, obskuureilla ja kiehtovilla levylöydöillä yllättävä monipuolinen amsterdamilainen suosikki-DJ Young Marco sekä Koreassa syntynyt, sittemmin berliiniläistynyt house- ja tekno-kyky Peggy Gou.

Lauantaina Resident Advisor Front Yardin valtaavat mm. Crack Magazinen TOP 50 DJ-listauksen ensimmäisen sijan saavuttanut Helena Hauff, Miami-bassista, teknosta ja hiphopista inspiroitunut Detroit In Effect sekä Minimal Wave -tyylisuunnan ja -levy-yhtiön henkilöitymä Veronica Vasicka. Lauantaina esiintyvät myös yhdysvaltalainen elektro- ja hiphop-pioneeri The Egyptian Lover, mm. Hampurin nimekkään Golden Pudel -klubin pitkäaikaisimpiin vakionimiin lukeutuva Phuong-Dan ja Istanbulin yöelämän keskiössä 90-luvun lopulta saakka vaikuttanut Zozo.

Sunnuntaina Flow-yleisöä hemmottelevat sen sijaan mm. Todd Terjen musiikkia julkaisseen Running Back -levymerkin taustavoimanakin tunnettu työteliäs tanssimusiikkiaktiivi Gerd Janson, suorapuheinen vanhan koulun house/tekno-legenda Moodymann, suuressa nosteessa oleva amerikkalais-korealainen DJ-tulokas Yaeji, 90-luvulta saakka klubikentällä vaikuttaneen Oliver Ho:n industrial tekno -projekti Broken English Club, globaalien musiikillisten tutkimusmatkojensa ohella kotimaansa Romanian perinteeseen paneutuva DJ-duo Khidja ja yhdeksi Iso-Britannian kysytyimpien tiskijukkien joukkoon noussut Moxie.

Flow Festivalin ja Resident Advisorin yhteistyö on jatkunut vuodesta 2015. Osa Resident Advisor Front Yardin keikoista myös striimataan suorana verkossa Resident Advisorin kanavissa.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi