Flow Festivalin Bright Balloon 360° -lavalle uusia kiinnityksiä

Bright Balloon 360° -lavalla kuullaan niin jemeniitti- kuin ghanalaismusiikkia, Tony Allenin afrobeatia sekä Paperi T:n, Pekka Kuusiston ja Samuli Kosmisen yhteispeliä.

Pallolava on intiimi, kaunis ja kuulostaa hyvältä.
Pallolava on intiimi, kaunis ja kuulostaa hyvältä. Kuva: Jussi Hellsten / Flow Festival

Flow Festivalin ympyrän muotoisella, pallokattoisella Bright Balloon 360° -lavalla nähdään tänä vuonna jemeniittijuutalaisten perinteitä elektroniseen tanssimusiikkiin yhdistävä israelilaisyhtye A-WA, highlifen, afrobeatin ja afrofunkin legenda, ghanalainen Pat Thomas yhdessä Kwashibu Area Bandin kanssa sekä niin ikään ghanalainen highlife-taituri, jo aiemmin Flow-ohjelmaan julkistettu Ata Kak. Lisäksi tarjolla on harvinaista herkkua, kun nigerialaisen afrobeat-musiikin pioneeri Tony Allenin, soul-laulaja Nicole Willisin ja kulttimuusikko Jimi Tenorin nähdään esiintyvän yhdessä ensimmäistä kertaa.

Aikaisemmin Bright Balloon 360° -lavalle on julkistettu myös Kendrick Lamarin viime vuoden To Pimp A Butterfly -menestyslevyä tekemässä olleet yhdysvaltaissaksofonisti Kamasi Washington ja yhdysvaltalainen basistivirtuoosi Thundercat sekä Kauko Röyhkän, laulaja-lauluntekijä Anna Inginmaan ja instrumentaaliyhtye The Hypnomenin yhteisesiintyminen.

Lisäksi Bright Balloon 360° -lavalle astuvat psykedeelistä folkrockia soittava ruotsalaisbändi Dungen, kotimaiset klassikkobiisit ranskan kielelle loihtiva Irina Björklund sekä yhdysvaltalainen new age -muusikko Laraaji, joka nousi suuren yleisön tietoisuuteen Brian Enon tuottamalla Ambient 3: Day of Radiance -albumillaan 1980-luvulla.

Bright Balloon 360° -lavalla nähdään myös poikkeuksellisella yhteiskeikalla rap-artisti Paperi T, viulisti Pekka Kuusisto sekä rumpali ja perkussionisti Samuli Kosminen. Samuli Kosminen esiintyy lavalla toisellakin erityisellä keikalla, yhdessä perkussionisti Tatu Rönkön kanssa. Kosminen ja Rönkkö soittavat Flow-kävijöiltä kerättävillä, turhiksi jääneillä tavaroilla, joista lähtee kiinnostava rummutusääni tai muu soundi. Kotimaista huippujazzia edustavat puolestaan rumpali Teppo Mäkysen luotsaama, kotimaisen jazzin kärkinimistä koostuva Teddy's West Coasters, kansainvälisesti palkitun trumpetisti Kalevi Louhivuoren uusi kvintetti Kalevi Louhivuori Quintet sekä Jukka Eskola Soul Trio+, jonka riveissä vierailevana muusikkona nähdään basisti Ville Herrala.

Bright Balloon 360° on Flow Festivalin teknisen kumppanin Bright Finlandin nimikkolava.

Muita aiemmin vahvistuneita esiintyjiä ensi kesän Flow Festivalille ovat mm. Sia, New Order, Massive Attack, Iggy Pop, The Last Shadow Puppets, Jamie xx, M83, Chvrches, Descendents, Four Tet ja Hercules & Love Affair.

Flow Festival järjestetään 12.–14. elokuuta Helsingin Suvilahdessa.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi