Harjuluontoa kauneimmillaan — Punkaharju on kansainvälinen tähti

CNN Travel nostaa Punkaharjun luonnonsuojelupuiston maailman ihmeellisimpien luontokohteiden top 50 -listalle.

Kuva: Visit Punkaharju

Punkaharju on luonnonkauniiden maisemien ansiosta ollut kansainvälisesti tunnettu matkailukohde jo yli kahdensadan vuoden ajan. Jylhien mäntyjen välistä aukeavat kauniit järvinäkymät ovat edelleen kohteen suurin vetonaula. Kirkkaat Saimaan vesistöt ja henkeäsalpaavat kansallismaisemat jaksavat hämmästyttää niin Suomen sisällä kuin sen ulkopuolellakin.

Punkaharju ja sen luonnon erityispiirteet ovat itsessään perua jääkaudelta, ja harju on toiminut jo varhain entisaikojen eränkävijöille luontaisena kulkureittinä vesistöjen poikki. Nykyinen luonnonsuojelualue on yksi maailman vanhimpia, vuodelta 1843.

“Tyynet järvet sijaitsevat kummallakin puolella harjua, ja mäntypuut tarjoavat varjon sammalikolle, kärpässienille ja mustikoille — on helppoa nähdä, missä sadut syntyvät. Voisi jopa kuvitella, että kruunupäinen sammakko pian hyppää suurelta sieneltä, tai mystinen käsi nousee järvestä”, maalaillaan CNN:n sivuilla. 

Listalta löytyvät myös Norjan ja Ruotsin luontokohteita, muun muassa Norjan hurja, 604 metriä korkea Prekestolen-kalliojyrkänne Lysevuonon rannalla, sekä Ruotsin Luulajan saariston merialueet talviaikaan. 

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi