Helsingin viheralueiden kehittämiseen toivotaan kaupunkilaisten mielipiteitä

Laiturilla voi ottaa kantaa Helsingin viher- ja virkistysverkostosta laadittavaan kehittämissuunnitelmaan.

Kuva: Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto

Näyttelytila Laiturilla keskustellaan Helsingin viheralueiden kehittämisestä tiistaina 23. elokuuta. Tilaisuudessa voi ottaa kantaa Helsingin viher- ja virkistysverkostosta laadittavaan kehittämissuunnitelmaan. Tilaisuus pidetään kello 17-19 vanhan linja-autoaseman rakennuksessa Kampissa.

Kehittämissuunnitelmassa esitetään toimia, joilla viheralueista saadaan tulevaisuudessa helpommin saavutettavia, maisemasta vetovoimaisempaa ja palveluista nykyistä monipuolisempia. Esimerkiksi Helsingin laajoille viheralueille, vihersormille, esitetään uusia yhteyksiä, kuten siltoja ja alikulkuja sekä lauttayhteyksiä saarilta toisille.

Vihersormien lisäksi suunnitelmassa on tarkasteltu niiden väliin jäävää kaupunginosien viherverkostoa, joka koostuu puistoista, aukioista, kävelyreiteistä ja lähimetsistä.

Kaupunginosien viherverkosto on jaettu kuuteen kokonaisuuteen, joille kullekin on esitetty omat kehittämistoimensa. Esimerkiksi kantakaupungissa kehitettäviä kohteita ovat muun muassa jalankulku- ja pyöräily-yhteydet rautatien yli tai ali Töölönlahden ja Eläintarhan kohdalla, Lapinlahden sairaala-alue ja Mäntymäen kentän ympäristö.

"Toivomme kaupunkilaisilta palautetta esimerkiksi siitä, olemmeko löytäneet tärkeimmät vetovoima- ja kehittämiskohteet kaupunginosien viherverkostolle", sanoo toimistopäällikkö Maria Jaakkola kaupunkisuunnitteluvirastosta.

Suunnitelman tarkoitus on ohjata kaavoitusta niin, että viheralueiden ja muun viherympäristön kehittämisnäkökulma tulee huomioiduksi. Suunnitelmaa on tehty uuden yleiskaavan pohjaksi ja rinnalla. Kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee suunnitelmaa syksyllä.

VISTRA II:si kutsutun suunnitelman luonnokseen voi tutustua Laiturin tilaisuuden lisäksi yleiskaavan verkkosivuilla.

Keskuspuiston eteläosaa koskevia ajatuksia esitellään myös Töölönlahden Kuutamouinnin yhteydessä 18. elokuuta kello 20.30 alkaen Kansallisoopperan ulkoilmateatterissa.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi