Juhlaviikot: Fokus: Kiina

Kiina-teema tuo helsinkiläisyleisön eteen sirkusta, tanssia, designia, rokkia, sinfoniaa, sarjakuvaa, leijoja ja katuruokaa.

Wusheng Company tarjoilee ihka-aitoa Peking-oopperaa Suomen kielellä.
Wusheng Company tarjoilee ihka-aitoa Peking-oopperaa Suomen kielellä. Kuva: Mitro Härkönen

Klassisen musiikin ohjelmassa esitellään Kiinan kansainvälisesti tunnetuin nykysäveltäjä ja kapellimestari Tan Dun. Hän on tehnyt myös paljon elokuvamusiikkia, mm. musiikin elokuvaan Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme. Hong Kong Chinese Orchestra on länsimaisen mittapuun mukainen sinfoniaorkesteri, joka soittaa kiinalaisia perinnesoittimia.

Kiinassa taitonsa oppineet suomalaisnäyttelijät Antti Silvennoinen ja Elias Edström ovat perustaneet ensimmäisen perinteisen kiinalaisen teatterin ryhmän Euroopassa. Wusheng Companyn teos Viimeinen taistelija on täysiveristä Peking-oopperaa suomen kielellä. Taistelunäytelmässä mukana on tanssija-koreografi Tero Saarinen. Kiinan merkittävin tanssin tekijä TAO Dance Theater saapuu Helsinkiin kahden tuplaillan voimin. Shanghai Acrobatic Troupe puolestaan tuo suuren mittaluokan sirkuksen Helsingin jäähalliin. Koko perheen show käsittelee kiinalaisen horoskoopin 12 eläinmerkkiä. 



Juhlaviikoilla vietetään aasialaista lauantaita.
Juhlaviikoilla vietetään aasialaista lauantaita. Kuva: Jukka Alasaari

Kiinan muuttuvat maisemat -näyttelyssä tutustutaan kiinalaiseen tussimaalaukseen.
Kiinan muuttuvat maisemat -näyttelyssä tutustutaan kiinalaiseen tussimaalaukseen. Kuva: Wang Dongling

Kiinalaisen underground-taiteen maraton 25 x 25 – Close Encounter valtaa Kaapelitehtaan eri tilat 25 tunnin ajaksi. 25-vuotiaat tai sitä nuoremmat kiinalaistaiteilijat tarjoavat kellon ympäri installaatioita, elokuvaa, valokuvaa, uutta mediaa, teatteria, tanssia ja musiikkia. Samaten Kaapelitehtaalla nähdään kiinalaisten naistaiteilijoiden yhteinen videoteosnäyttely Here Out There.



Kiinan johtava musiikkifestivaalien tuottaja Modern Sky järjestää ensimmäisen festivaalinsa Euroopassa Helsingissä, Telakkarannassa. “New Nordic meets New Asia” -teeman alla Modern Sky Helsinki tuo yleisön eteen kattauksen uutta kansainvälistä poppia, rockia ja elektronista musiikkia useista Aasian metropoleista sekä Pohjoismaista.

Modern Sky Helsinki tuo kaupunkiin muun muassa dj-kaksikko wordysoulspeakin.
Modern Sky Helsinki tuo kaupunkiin muun muassa dj-kaksikko wordysoulspeakin. Kuva: zengxia o
Lue tästä, mitä muuta Helsingin juhlaviikoilta löytyy!

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi