Jyrock on juhlavuotensa näköinen

Suomen pitkäikäisin sisäfestivaali Jyrock on jo kolmekymppinen.

Suomen pitkäikäisin sisäfestari Jyrock on saanut lopullisen muotonsa juhlavuodelle. Kolmekymmenvuotias Jyrock valloittaa Ilokiven 17.-18. huhtikuuta. Esiintyjäkattaus on ajan hermolla, laatutietoinen ja sisältää suurnimiä sekä Suomesta että ulkomailta. Esiintyjinä tänä vuonna ovat esimerkiksi Paperi T, LAPKO, australialainen Dune Rats, brittiläinen All We Are ja musiikkityylien riemastuttava sekasikiö K-X-P. Lauantaina 18. huhtikuussa ravintola Vakiopaineessa soivaa Jyrockin päiväklubia tahdittaa muun muassa legendaarinen Risto.

Juhlavuoteen mahtuu maukkaita erikoisuuksia. Perjantaina 17. huhtikuuta pidetään ravintola Ylä-Ruthissa Jyrock-etkot, joissa parhaita muistojaan verestävät ruokakriitikko ja Top Chef -tuomari Mikko Takala ja Jyväskylän kulttuurijohtaja Mari Aholainen sekä vuosien aikana tutuksi tulleet Jyrock-aktiivit. Ylä-Ruthissa nautitaan myös Jyrock-brunssista sunnuntaina 19. huhtikuuta kello 13 alkaen. Jyväskylän musiikkipiireissä on myös kiirinyt villejä huhuja Jyrockissa myytävistä juhlavuoden vyölaukuista, T-paidoista ja muista rajallisesti saatavilla olevista erikoistuotteista.

Jyrock Ilokivessä Jyväskylässä 17.-18 huhtikuuta kello 20-03. 

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi