Jyrockin tyylitaju ei petä - Jenny Wilson ja muut artistit julki

Jyväskyläläisfestari löytää edelläkävijät.

Jenny Wilson
Jenny Wilson

29-vuotias jyväskyläläisfestari Jyrock on tunnettu pettämättömästä tyylitajustaan. Jyrock tarjoilee vuosi toisensa jälkeen oleellisen kattauksen tämän päivän ja etenkin huomisen tärkeintä musiikkia. Tämän vuoden valikoimassa ei ole kuitenkaan luotettu pelkästään musiikkiin, jota kukaan ei ole vielä kuullut.

Perjantaina pääesiintyjänä nähdään ruotsalainen Jenny Wilson (SWE), joka on yksi skandinaavisen popin ajankohtaisimmista nimistä. Wilson julkaisi lokakuussa 2013 paljon kiitosta ja hehkutusta saaneen Demand the Impossible! -albumin lähes viiden vuoden mittaiseksi venyneen levytystauon jälkeen. Wilson heittää päivää aiemmin keikan myös Tavastialla. 

Festivaalin lauantain kirkkain ulkomaanvieras on moskovalainen Everything is made in China (RUS). EIMIC on yksi Venäjän johtavista indieyhtyeistä ja sen musiikissa yhdistyvät luontevasti niin postrock, pop kuin erityisesti bändin viimeisimmällä Amber (2013) -albumilla esille nouseva tanssittava elektrokin. Lauantain kansainvälistä antia täydentää norjalainen, live-esiintymisellään jopa GG Alliniin verratuksi tullut sekopää Sturle Dagsland (NOR).

Kotimaisista esiintyjistä Jyrock tarjoaa tuttuun tapaan laajan kattauksen tuoreita ja kiinnostavia artisteja. Festivaalilla nähdään mm. Jimi Tenorin ja hänen vaimonsa Nicole Willisin house-projekti Cola & Jimmu sekä tänään 31.1. uuden The New Mystique -albuminsa julkaiseva ja elektronisempaan suuntaan kääntynyt Tuomo. Kotimaisen rapin kovimpiin kuuluva Ruger Hauer, keväällä 2014 uudelleen aktivoituva sielukas rockyhtye Damn Seagulls sekä kymmenien vuosien uran tehnyt Gommi & Rommi alleviivaavat Jyrockin ohjelmiston monipuolista ja ennakkoluulotonta linjaa.

Festivaalin ohjelmisto täydentyy mahdollisesti vielä muutamalla artistilla ja deejiillä sekä aiempien vuosien tapaan Vakiopaineessa järjestettävällä päiväklubilla. Lisäksi Ravintola Freetimessa järjestetään perjantaina 7.3. Jyrock Preheat ’14 -ennakkotapahtuma, jossa esiintyvät Panssarijuna, Color Dolor sekä Suzanne.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi