Kallio Face-lift

Voiko Kalliosta tulla bar hoppingin ja uuden keskiluokan kehto?

Kun Soda kuoli, Kallioon avasi Kola.
Kun Soda kuoli, Kallioon avasi Kola.

Kallio on aina ollut Helsingin jännittävin kaupunginosa. Onko siitä tulossa myös bar hoppingin ja uuden svengaavan keskiluokan kehto? Vai miksi ihmeessä Uudenmaankadun ravintolailmiön tekijät ovat suunnanneet katseena pitkälle Pitkänsillan tuolle puolen?

Tuhruiselle Helsinginkadulle avautuvat akvaarioikkunat kiiltävät. Tim Uskali, ravintola Kolan omistaja, pähkäilee puhelimeensa mistä saisi vakituisen ikkunanpesijän.

Kolassa unohtaa äkkiä olevansa Kallion häiriökäytöksen ytimessä Helsinginkadulla: pikemminkin paikka muistuttaa Uskalin edellistä hittiravintolaa Sodaa. Listalta löytyy toasteja ja erikoiskahveja, tiskiltä flaijereita. Muutenkin Helsinginkatu on baareja väärällään. Olisiko tässä uusi Uudenmaankatu?

“Ei voi olla”, Uskali nauraa. “Tässä kulkee raitiovaunu.” Mikä saa keskustassa menestyneen yrittäjän perustamaan nuorekkaan baarin perinteiselle kaljakuppila-alueelle, jossa ravintoloita on jo valmiiksi tuhkatiheään?

“Kalliossa on kysyntää. Vaikka baareja on paljon, silti moni jää ilman sitä omaa.”

Sen kyllä huomaa: jo ensimmäisenä aukioloviikonloppunaan reilu kuukausi sitten Kola oli täpötäynnä.

Uskali perusti kahvilatyylisen ravintola Kuulan Vaasankadulle kolme vuotta sitten. Siinä ajassa muutkin yrittäjät ovat havainneet Kallion keskiluokan nautiskelupotentiaalin: Kolan naapurissa on internet-kahvila. Hieman kauempana Kurvista ravintola Kuikan listalta löytyy yli sata eri olutmerkkiä.

“Verrattuna keskustaan täällä on helppo olla”, Uskali toteaa. “Oli mullakin ennakkoluuloja, mutta Kalliohan rauhoittunut ihan helkkaristi. Malmilla on paljon pelottavampaa!”

Uskali vierastaa sanaa trendikäs, vaikka sitä Kola kiistatta on. Perjantai-iltana viittäkymmentä asiakaspaikkaa miehittävät porukka mainostoimistosta ja pari pop-muusikkoa, vaan ei yhtäkään häirikköä. Ikkunaverhot ovat 1970-luvun Artekia, lamput on pelastettu legendaarisen Pikku-Pietarin jäämistöistä. Vessojen seiniä peittävät kulttuurihistoriallisesti jo arvokkaat flaijerit edelliseltä vuosikymmeneltä.

Kuluvan vuoden aikana on alkanut tuntua siltä, että Kalliossa on kaikki: Happoradion hittibiisi, kiinnostavimmat liikkeet ja uudet baarit. Alue elää kirjavuutensa vuoksi jatkuvassa käymistilassa. Nyt muutos on silminnähtävä: hiljalleen siivottu työväenkulttuurin kehto on pessyt kasvonsa ja nousee Punavuoren rinnalle keskustan vakavana barhopping-kilpailijana. Juuri Uskalin kaltaiset edelläkävijät ovat havainneet sen. Mutta mitä Kalliosta tulee?

“Mielenkiintoinen haaste olla muuttamassa paikan profiilia”, Uskali tuumailee. “Neljään asti auki oleva yökerho täällä olisi kova juttu.”

Mahtaako onnistua? Tuotevalvontakeskus ei juuri toivoa lupaa. Kallioon ei ole myönnetty yhtäkään jatkoaikalupaa vuoden 1997 jälkeen. Tiettävästi aukiolojen rajoittaminen alkoi hurjamaineisen ravintola Syntipukin sulkemisesta. Paikka oli nimensä veroinen: tuoppiin tipahteli tyrmäystippoja, ja kerrotaanpa jonkun Syntipukissa puukkoonkin kuolleen.

Aikansa moni yrittäjä valitti jatkoaikalupien tyrmäämisestä tai suoranaisesta pois ottamisesta korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka hylkäsi valituksia niin kauan, ettei niitä enää tullut. Käytäntöä on yritetty muuttaa muun muassa valtuustoaloitteella, mutta laihoin tuloksin.

Kalliosta ei kuppiloita puutu. Vuonna 1990 ravintoloita oli Kalliossa 24. Vuonna 1998 luku oli jo 44. Samana vuonna tuhatta 15 vuotta täyttänyttä kalliolaista kohden asiakaspaikkoja oli noin 359, eli yhtä ravintolan tuolia oli jakamassa noin kolme kalliolaista. Vertailun vuoksi itäisen suurpiirin alueella yhtä tuolia jakoi noin viisi asiakasta. Nykyään anniskelupaikkojen lukumäärä on vähintään tuplakokoa laskutavasta riippuen. Joidenkin arvoiden mukaan kuppiloita olisi nykyään jo yli sata.

Bärtsiä on verrattu vuoroin Chicagoon, Sohoon ja Greenwich Villageen. Mitä Kalliolle oikein on tapahtunut?

Pasi Mäenpään tutkimuksen mukaan alue keskiluokkaistui 1980-luvulla. Uuden keskiluokan edustaja on alle 40-vuotias, kuten noin puolet Kallion asukkaista. Hän on korkeakoulutettu. Hän asuu yksin tai kaksin kuten 86 prosenttia Mäenpään haastattelemista kalliolaisista. Kallion uuden keskiluokan edustajista noin 40 prosenttia on viettänyt lapsuutensa maaseudulla.

1980-luvun puolivälissä Kallion alueelle muuttaneista lähes 60 prosenttia oli 20-29 -vuotiaita. Samassa ikäluokassa pois muuttaneita oli 43 prosenttia, eli kahta lähtijää kohden saapujia oli kolme. Keskiluokkaistuessaan Kalliosta tuli myös lähes lapseton: lähtijöistä lapsia oli kahdeksalla prosentilla, saapujista vain kolmella.

Syitä profiilin nousulle on useita: työpaikkarakenne on muuttunut keskustakeskeiseksi toimistotyöksi. Kallio on lähellä keskustaa, eikä valkokaulustyöläisen matka konttorialueille ole pitkä. Urbanisoituminen on myös hajottanut perinteisen perhemuodon, jolloin lasten lukumäärä ei edellytä suurta asuntoa.

Lisäksi Kallio on ollut helppo ja melko edullinen ratkaisu muualta maasta muuttavalle, joka ei ole sisäistänyt asuinalueiden välistä statuserottelua. Romantisoitu menneisyys suo mahdollisuuden sosiaaliseen monimuotoisuuteen, joka tuntuu viehättävän uutta keskiluokkaa.

Kallion keskiluokkaisimpina pidetyt alueet ovat Siltasaari Hakaniemen kupeessa sekä Torkkelinmäki, jota vanhempi väestö nimittää osuvasti Kallion Kaivopuistoksi. Sörnäisiin vuonna 2000 kohonnut Lintulahti vetää puoleensa uutta keskiluokkaa, jopa lapsiperheitä. Täällä asuvat Henry Saaren lisäksi Kallion snobit: he ovat siekailemattoman ylpeitä uusista, vaaleista asunnoistaan. Voipa lintulahtelaiskämpästä löytyä poreallaskin. Verrattuna Torkkelinmäen paikoittaiseen ahtauteen nämä tuoreet tornitalot ovat moderneja ja mukavia.

Totuus hyveellisestä menestyjien alueesta voi olla toinen. Esimerkiksi Jussi Ahteen surullisenkuuluisa kokaiinivideo kuvattiin juuri Lintulahdessa, josta huumejutun päävälittäjä muutti pois – telkien taakse.

Ruumishuone-rok ja vibraattori

Matkalla kohti toista nuoren Kallion mekkaa, Stella Star baria, Helsinginkadulta löytyy laukku. Se sisältää levytolkulla Invalidiliiton perhos- ja enkelipinssejä. Luultavasti laukku on kertaalleen varastettu, arvotavarat viety ja tarpeeton omaisuus jätetty kadunvarteen.

Stella Star barin olemus on dekadentti. Uv-maalilla koristellut alakerran seinät hehkuvat, tilanpuutteessa väki istuu lattialla, ja joku soittaa Led Zeppelinin tahtiin ilmakitaraa. Naapuripöydässä poltetaan avoimesti jointtia.

Aleksin ja Petterin, 18, mielestä Kallio on Helsingistä “eniten rok”. Ja nimenomaan rok. He ovat tulleet Stella Stariin Tuusulasta asti. Keskustaan ei tee mieli, sillä siellä on “vääränlaisia ihmisiä”. Puheenaiheet vaihtelevat psyykenlääkkeistä esiintymiseen ja takaisin pääasiaan eli viinanjuontiin.

Lyhyesti: Kallion rok on olut muovituopissa, liekkikuvioinnit, avainketjut ja leveät lahkeet.

Suuntauksen nimeen on vannonut moni suurempikin paikallinen artisti, kuten The Flaming Sideburns ja Thee Ultra Bimboos.

Hämeentien alkupäässä aikuisempi väki viihdyttää itseään Komediateatteri Areenassa, johon Laila Kinnusesta kertova näytelmä veti alkuvuodesta jonoja. Ryhmäteatterin näyttelijöitä, kuten Kristo Salmisen, saattaa bongata Ryhmiksen liepeiltä Pengerkadulta. Taidegallerioitakin on kolme, noin yksi neliökilometriä kohden.

Puhumattakaan kahdesta taidepainotteisesta lukiosta, jotka molemmat sijaitsevat Torkkelinmäellä. Kallion ilmaisutaidon lukiossa on perustettu muunmuassa Ultra Bra-yhtye, ja nuoret taideopiskelijat näkyvät myös alueen katukuvassa.

Harjun nuorisotalo Aleksis Kiven kadulla on entinen ruumishuone, 1920-luvulla rakennettu ylpeä pytinki. Oven yläpuolella lukee latinaksi ikuista ihmiselle on vain kuolema. Kalseissa puitteissa ovat pitäneet bänditreenejä esimerkiksi Don Huonot, Zen Cafe ja Kauko Röyhkä.

Aleksis Kiven katu herättää edelleen mielikuvan siitä kulttuurista, jota ilmentävät lukemattomat thai-hieromalaitokset. Perinteisiä seksitarvikeliikkeitä alueella on yhteensä noin parikymmentä.

Aikuisten lelukaupan ikkunassa Viidenellä linjalla lukee Kaikista seksuaalisista poikkeavuuksista kummallisin on siveys. Sisällä soi radio. Happoradio laulaa haluavansa pois Kalliosta, kun “pornokauppiaan poikakin myy kultaa Euroopassa”.

Kari Valo ei biisiin reagoi. Kai kymmenen vuoden pornokauppiasuralla on kuullut kummempiakin. Sen sijaan kollegoiden liikkeissä esiintyvät yksityistanssijat herättävät miehessä selvästi reaktioita.

“Jossain paikoissa on näitä ulkomaalaisia ulpukoita. Kaupallisia prinsessoja siis. Multakin kysellään joskus että mistä saa lisäpalveluita. Mutta en neuvo. Sanon että mene katteleen.”

Valon mielestä Kallio on seksikauppojen ja hieromalaitosten aluetta, koska vuokrat ovat kohtuullisia. Lisäksi Kalliossa on jatkuvasti vapaita liikehuoneistoja. Taloyhtiön on kannattavampaa ottaa vuokralainen kuin pitää tilaa tyhjänä.

Ongelmia saattaa silti tulla: tiettävästi hieromalaitokset tulevat ja menevät kiihkeässä tahdissa. Asiaan perehtyneet väittävätkin, että thai-hieronta olisi lähinnä rahanpesua.

“Kolmisen vuotta sitten EVR rikkoi täällä alan liikkeiden ikkunoita. Sellaisella vasaralla mitä busseissa on. Pieniä, nättejä reikiä. Ja punaisella spraylla että EVR.” Miksi ihmeessä?

“No, onhan meillä täällä näitä nahkatuotteita”, Valo naureskelee ja esittelee sadistisen näköistä kaulapantaa. Muuten Aikuisten lelukauppa on saanut olla rauhassa.

Eikä Valolla valittamista ole Kalliossakaan, kaikki arkeen tarvittava kun löytyy läheltä. Hetken pohdittuaan hän on sitä mieltä, että jos muuttaisi kantakaupungin alueelle, paikka olisi varmasti Kallio.

Valo lahjoittaa toimittajalle delfiininmuotoisen vibraattorin. Kuvaaja saa ruotsalaisen tyttövideon. Punastelemme, ja Valolla on hauskaa.

Kenkämummo ja Tenoxit

Kallio on sykkivä ja moderni. Mutta ei ongelmaton. Sen tietää Harjutorilla asuva opiskelija Niina, 24, joka ei tahdo vuokraemäntänsä tietävän haastattelusta.

“Tulin iltapäivällä töistä, ja kotioveni vieressä istui kaksi nistiä valmistautumassa piikille lusikat ja sytkärit käsissään.” Niina muutti Harjutorille viime syksynä, vain muutama kuukausi alueen vintit kesäkuussa käräyttäneen tuhopolttajan tekosten jälkeen.

“Kellari jouduttiin sulkemaan ylimääräisellä lukolla, kun joku piikkihuumeiden käyttäjä muutti sinne talveksi asumaan. Verisiä ruiskuja löytyikin sitten pitkin kellarin lattiaa. Likaiset patjat vintin lattialla kielivät siitä, että sielläkin on asuttu.”

Harjutori sijaitsee Helsinginkadun alussa. Vierekkäin kivijalassa nököttävät kiltisti hieromalaitos, seksikauppa ja Siiloan seurakunta.

Hurja meno johtuu lähellä sijaitsevasta Vaasanaukiosta, jolla ennen sijaitsi surullisenkuuluisa ravintola Syntipukki. Lähiravintolassa istuskellessa saattaa saada tarjouksen: “Osta mun Tenoxit, kakskyt-milligrammaisia, koko laatta kakskyt euroa.” Tenox on ahdistukseen määrättävä psyykenlääke.

Tänä vuonna Kalliosta on uutisoitu kuitenkin vain kaksi ammuskelutapausta. Ampumatapauksista hurjemmassa lomilta palaamatta jäänyt vanki hikeentyi Vilhon pubin henkilökunnalle, joka oli määrännyt herralle porttikiellon ja yritti ampua baarimestaria päähän. Onnekas baarimestari selvisi hötäkästä naarmulla.

Poliisin mukaan Kallio on rikostilastoissa kelpo kakkonen heti ydinkeskustan jälkeen. Ainoa, jossa Kallion peruspiiri sekä Sörnäinen ja Harjun alue johtavat kirkkaasti, ovat huumausainerikokset. Niitä Kallio on tänä vuonna tuottanut tilastoihin 14 prosenttia koko Helsingistä. Keskustan Kluuvi pääsee vain vajaaseen kahteentoista prosenttiin. Öinen kävely ulkona on turvallista: kaupungin ryöstöistä vain noin joka kymmenes tapahtuu Kalliossa. Kluuvi yltää lähes viidennekseen koko kaupungista.

Oma lukunsa ovat Kallion epäonniset desperadot. Paikallisten ravintoloitsijoiden mukaan legendaarisin on “kenkämummona” tunnettu vanhempi naishenkilö, jolla on tapana kävellä ravintolapöydän viereen ja lupaa kysymättä nauttia pöydän antimet. Lempinimi on peräisin tavasta toimia tilanteessa, jossa asiaan puututaan: hän nappaa kengän jalastaan ja lyö. Yllättyä ei pidä myöskään satunnaisista näkymättömille piruille räyhäävistä amfetamiinikäyttäjistä.

Hengissä Kalliosta ei silti välttämättä selviä. Tuoreimpana lähteneenä tunnetaan Kallion rajoille kuollut Impaled Nazarene-yhtyyen kitarisi Teemu Raimoranta, jonka tie päättyi alas Pitkältäsillalta viime maaliskuussa. Muistitiedon mukaan kuuluisan taiteilija Ilja Repinin pojan päivät päättyivät alas Pelastusarmeijan katolta. Sitkeistä huhuista huolimatta Kingston Wallin Pete Walli ei kuitenkaan päättänyt päiviään hyppäämällä alas Kallion, vaan Töölön kirkosta.

Suurin osa Kallion asukeista selviää elävänä pois, keskimäärin 3,5 vuoden asumisen jälkeen. Useimmiten aika muistetaan rikkaana ja värikkäänä. Takaisinkin Kallioon saatetaan palata – ainakin baariin.

Pinssilaukun omistaja, otathan yhteyttä toimitukseen.

Lähteet: Terveyden edistämiskeskuksen Kallio kuplii-projektin taustamateriaali (2000), URBS -kirja Helsingin kaupunkikulttuurista: toim. Stadipiiri (Edita 2000), Pasi Mäenpää: Kallion keskiluokkaistuminen 1980-luvulla (Helsingin Yliopisto, 1991), www.pitkasilta.hai.fi.

Kallio Shopping Guide

1. Tattoo Nation, Vaasankatu 4
Ikkunassa pieni kyltti kertoo: “Support your local Bandidos”. Pahiksen tavaratalo: lävistykset, tatuoinnit, korut, paidat ja kannabiksen käyttötarpeet yhdestä paikasta. Kauppa tarjoaa myös Rosvo-tekstitettyjä lippiksiä, ainoana Helsingissä.

2. Matkatoimisto Zerkalo, Vaasankatu 10
Akvaarioikkunoilla varustettu piskuinen matkatoimisto myy ryhmämatkoja mm. Pietariin. Talvella päsee edulliseen hintaan Slovakiaan laskettelemaan. Neuvostonostalgiaa yhdistettynä moderniin kokeilunhaluun.

3. Goofin’ records, Hämeentie 46
Rokkarin mekka: valtavan fifties-rock -valikoiman lisäksi liike myy James Dean ja Marilyn Monroe -julisteita, ne rockeimmat kauluspaidat sekä hiusrasvaa.

4. Street Beat, Porthaninkatu 9
One Wayn vakava kilpailija lähellä ostajia. Trendikkäitä ja erikoisia vaatteita, huimaava t-paitojen valikoima Itä-Saksa-aiheisista Britney Spearsiin. Painattaa Eestissä erikoisimmat itse.

5. Hytösen puoti, Helsinginkatu 9
Samalla paikalla vuodesta 1926. Ja tavara on sen mukaista: naisten sukkanauhaliivejä, hakaneuloja, lahjehousuja. Perinteikäs kalliolainen naistenvaateliike, johon kanta-asiakkaat tulevat kauempaakin – jopa taksilla.

6. Antiikkikahvila, Viides linja 21
Kotoisa antiikkipuoti kolmessa eri kerroksessa. Täältä ostetaan pakolliset aterimet ja lautanen mukaan Pelastusarmeijan yömajaan mentäessä. Myös kotitekoista juustokakkua.

7. Next century fashion, Hämeentie 5 A
Hämeentien alkupäähän ryhmittyneiden etnisten liikkeiden kruunu: koko Helsingin mustan väestön oma vaateliike. Kaupan takaosassa on kampaamo – myös valkoisille hiuksille.

8. Antikvariaatti Ervasti, Torkkelinkatu 4
Kirjoja, kirjoja, kirjoja: jos täältä ei etsimäänsä löydä, sitä tuskin on julkaistukaan. Omistaja neuvoo auliisti, ja suosittelee vielä lisääkin. Myös hinnat ovat neuvoteltavissa.

9. Piippu.com, Kustaankatu 4
Kannabisaiheisia tuotteita myyvän postimyynnin noutopiste. Jointtipapereita, koottavia piippuja, grammantarkkoja vaakoja ja t-paitoja. Takuuvarmasti poliisin erityistarkkailussa.

10. Indian market, Hämeentie 1 C
Kaikki se Intiasta, mitä et Indian Bazaarista löydä: saippuat, ruoka, taloustavarat, hiusvärit ja Bollywood-leffavuokraamo. Jos olet kyllästynyt amerikkalaisiin action-elokuviin, kokeile tätä.

Kantakaupungin halvin olut

  • Kallion Kaivotorppa 2,50 € (0,5l), Helsinginkatu 1
  • Soittoruokala Roskapankki 2,50 € (0,5l), Helsinginkatu 20
  • Iltakoulu 3,00 €, Vaasankatu 5
  • Stella Star bar 2,00 € su-to klo 21-00 (0,4l), Helsinginkatu 21

Kallion alueella on yli 100 anniskeluravintolaa. Oluen pohjahinta on 50 senttiä desilitralta.
Virtuaalinen turistiretki Kallion baareihin osoitteessa Yössä.fi.

31 kommenttia

HerbertMakinen

5.6.2003 17:02

Lukemisen arvoinen artikkeli, kiitos. Petteri

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

HerbertMakinen

5.6.2003 17:02

Lukemisen arvoinen artikkeli, kiitos. T:Herbert Mäkinen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

c-murm

5.6.2003 17:12

Mihin oli halvimmat -listasta unohtunut Rybar (Kaarlenkatu)? 1.80€/tuoppi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kurgan

5.6.2003 18:01

Toimittajalle tiedoksi:Tenox on nukahtamis- ei psyykelääke!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sirenia

5.6.2003 22:08

Niin että...Tenox on erityisesti nukahtamisvaikeuksien hoitoon tarkoitettu unilääke, joka soveltuu myös tilapäisen ahdistuneisuuden ja jännittyneisyyden hoitoon.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

EvilS.

6.6.2003 09:19

Lukiot muistettiin mainita. Mihin unohtui Teatterikorkeakoulu ja syksyllä avattavat kuviksen ja baletin suuret tilat...?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kallion kundit

6.6.2003 10:27

Taitaa toimittaja itsekkin kuulua tähän 40% jotka ovat viettäneet lapsuutensa maalla. Ainakin jutun asiantuntemus oli sitä tasoa. Mitä helvetin järkeä haastatella jotain kauppojen pitäjiä jotka ovat myös tulleet maalta eivätkä edes asu kalliossa, joten eivät voi tietää mistään mitään. KALLIO ELÄÄ ÖISIN!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

RaijaKalliosta

6.6.2003 12:53

Kalliossa sekä 80-luvulla opiskelijana asuneena että 2000-luvulla tänne akateemisena palanneena en oikein tajua tuota jonkinsortin mystifiointia, mitä tämän kaupunginosan ylle pyritään pukemaan. Asun kivasti ja tilavasti (126 neliötä) lasteni kanssa, jotka käyvät koulua ja elelevät ihan tavallista elämää kuten minäkin. Täällä on pikkukaupungin tuntua: penskoista huolehditaan ja sosiaalinen kontrolli pelaa myönteisessä mielessä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MikkoAN1

6.6.2003 13:05

Noniin, ja taas riittää pälyileviä "elämysmatkailijoita" Hesarilla tämänkin artikkelin johdosta...
Kallio mikään vitun eläintarha kuitenkaan ole!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pengerkatu

6.6.2003 20:17

Ei kai vaan Uudenmaankadun trendikkäät,korkeakoulutetut uratykit,kauniit ja rohkeat ole laskeutunut norsunluutorneistaan ja siirtyneet pitkänsillan tällepuolen...Jumala meitä armahtakoon!
Juttu oli taas tyypillistä Cityn linjaa...korkeakouluja käyneet ihmisethän tätä maata pyörittää,hahahahahaaaaa...juokaa lattenne muualla ja pysykää poissa täältä,kiitos.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

10 vuotta Kalliossa

6.6.2003 20:38

Asun Vaasankadulla ja olen tosi tyytyväinen kadun ilmeen nostamiseen. Täällä aistii oikean kaupungin.

Karhupuistossakin on tapahtunut selkeä muutos. Lippiskioski on piristänyt puiston ilmettä. Kiitos pojille hyvästä kahvipaikasta!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Miig

7.6.2003 12:37

Kiintoisa artikkeli erikoisesta alueesta.

Elaintarha-mielessa tosiaan ihan kiva paikka, mieluiten vain lapi ajettuna, mutta vaikea uskoa, etta ihmiset haluaisivat massoittain Kalliota tutkimaan. Mystifioitu tai ei, itse alue on ruma kuin sika - Viipurista loydatte samanlaista rappioitunutta tunnelmaa ja halvemmat oluet (jos se siita on kiinni)!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tulipoika

7.6.2003 13:50

Yhdyn nimimerkkiin "Pengerkatu" kyllä täysin. Taitaa olla se aika kun kuplien puhkeamisten takia "yläluokka" joutuu siirtymään, eikun siis anteeksi, omasta tahdostaan siirtyy tänne trendikkääseen Kallioon. Varaa ei olekaan asua enää huippumoderneissa asunnoissa vaan kelpaakin vähän vähempi.

Itse kuudetta vuotta Kalliossa ja ei kyllä valittamista ole. Snobit pysyköön muualla, niitä tuskin täällä kukaan kaipaa. Kuvitelkoot torneissaan olevansa jotain, kyllä se on monesti todellakin nähty kuka tätä maata oikeasti pitää pystyssä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Oxota

8.6.2003 18:17

Kalliosta tulee ensimmäisenä mieleen porttikongeista valuvat kusinorot, rahan pummaajat, räkä-baarit ja rämisevillä Ponyillä polkevat likaiset hipit. Vertaus Sohoon on myös aika kaukaa haettu. Minusta alueella ei ole mitään hienoa ja jännitävää ellei alkoholisteja lueta sellaisiksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mualta Kallijjoon

9.6.2003 14:27

Mie oun muuttanna, niinko 40% kallivolaesista, tänne mualta. Kyllä syväntä lämmittääpi, ko suapi kuulla assuinpaekkasa olovan "trendikäs". Kolome vuotta oun tiällä Vuasankavulla asunna, Töylönlahen ympäri oun lenkkii juossunna. Onhan tämä ihan selevästi siisttiytynnä silleen, jotta ei ou ennee muka äijän humalikkata rappioeläjjii, enemmän ja enemmän on nuorrii ja korkkeekoulutettuja. Miekkii opiskelen yl´opistossa ja miusta tulloo lakimies. Tälleesä tämä "Stadi" muallaesttuupi ja Kallivo akateemisttuu...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

wlof

9.6.2003 20:01

olipa juu kirjotettu kauniisti... huomiotta kyllä jäi se, että täällä kuitenkin asuu myös lapsia, jotka näyttävät kovinkin tasapainoisesti kasvavan... ilman tenoxiakin.. aitoja, jopa kolmannen polven kalliolaisia.. ja kyllä täällä on ihan ne samat uinuvat siwat ja tavan-tallaaja-työläiset kuin muuallakin..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

dnaasi

9.6.2003 23:12

Syy miksi Kallio on niin viilee ja menevä ja kaikenlisäksi viihtyisä paikka on se ettei se ole mikään punavuori semimakeineen
"nuoriso"kuppiloineen. Toivottavasti jatkossakin alppimaat kumppaneineen pysyvät itsenään ja kolat sun muut trendijuomat Mannerheimintien länsipuolella.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

B-53

12.6.2003 16:16

vitun kyrvät!!!
te ette tiedä mistään mitään!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

**KallioGroove**

16.6.2003 14:40

yläluokka tuskin haluaa kallioon,mutta kalliossa asuu nykyään paljon opiskelijoita - onko pakko stadiin asti lähteä jos haluaa vetää röökiä ja jutella,muttei halua mennä kallion baareihin.Mitä kummaa siinä on.

mielestäni muutenkin kallion romantisointi köyhälistöalueena voisi loppua. Nähtävästi siellä asuvat haluavat pitää mielikuvaa yllä saadakseen jotain boheemia egoonsa- tältä ainakin vaikutti lukiessa kommentteja.sehän oli kunnon"mä aito asun täällä,äläkä sä tuu tänne esittää jotain"-angstia.
vitut kalliossa halpaa on- katsokaa asuntojen hintoja.Kallio on mahtava alueensa ja vielä helsingin keskustassa. Tämän kaltaisia paikkoja on useita helsingissä,mutta ne eivät ole näin lähellä keskustaa.

Nähtävästi osalle ihmisistä voi se joskus olla niin vaikeeta vain olla ja elää,eikä tuomita/luokitella ihmisiä jatkuvasti.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

maz

17.6.2003 00:36

Pieni korjaus artikkeliin. Halvin olut löytyy Rybarista. 0,5 litran tuoppi 1,8€.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

z

17.6.2003 10:18

tenox on pitkävaikutteinen unilääke.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ZIRBA

17.6.2003 19:41

ite asuin vielä viime vuonna kalliossa ja olen ihan tyytyväinen etten asu enää. kalliosta tulee ekana mieleen opiskelijat, juopot ja mummot. tykkään henkkohtaisesti enemmän puistoista kuin räkäkuppiloista. ei asuinpaikka kuitenkaan rokkijätkää tai boheemia tee.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

sv

21.6.2003 12:02

Kalliossa kaupunki näyttää kaupungille: korkeita vanhoja kivitaloja, pieniä mutkikkaita katuja, suoria pitkiä katuja, puistoja, kalliota, elämää ....

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kallio rulaa!

22.6.2003 03:42

Olen asunut kalliossa kaksi vuotta ja nauttinut olostani. Nuorena opiskelijana nautin siitä että saan kulkea pitkin kallion katuja mihin aikaan vaan vuorokaudesta ja minkänäköisenä vaan, ilman että pahasti katsotaan. Kalliossa ketään ei kiinnosta mitä teet tai minne meet?Saa olla rauhassa omassa pienessä yksiössä ja nauttia opikelija elämästä, ilman että naapurin mummot ovat joka viikonloppu työntämässä postiluukusta valituslappusia tai muuten vaan urkkimassa eläämääsi(sekin joskus koettu)!Kallio on just sitä mitä tällä hetkellä mun elämään sopii, en haluis jäädä sinne lapsieni kanssa loppu elämäkseni asumaan.Myös ystäväpiirini on yllättäin alkanut kerääntyä kallioon...vierailtuaan siellä niin useasti, ja huomattuaan että siellä viihtyy ja se elää 24h!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kaikki Pitkänsillan eteläpuolella on Eiraa, pohjoispuolella Kalliota

27.6.2003 16:11

Kuula, Kola ja Stella Star ovat Harjussa. Hesarin eteläpuoli on Kalliota, pohjoispuolelta alkaa Harju. Tää on just sitä asuntomyynti-ilmoituksista tuttua epätarkkuutta, jossa muka-trendikkäämpää Kallio-nimitystä käytetään Harjusta, Sörnäisistä ja varmaan kohta Alppilastakin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kumi

14.7.2003 09:01

Kalliossa tapahtuu aina, mutta ei välttämättä aina hyvää! Omalaatuinen kaupunginosa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Elena Hojatzadeh

10.1.2006 11:10

Dear Manager:
It is our pleasure to have you as our business friends and inform you that we are an advertisement agency, in Iran, highly motivated and our main objective is to promote trade and connect businessmen, importers and exporters wherever they might be, whenever they need our services.
We have pretty good cooperation with most popular domestic newspapers and journals and would like to have your collaboration with respect to advertisement.
On the other hand, we would like to publish our customers’ advertisements in your printed newspaper or journal. For this purpose we like to have your best price list together with all necessary information.
In case your interest falls through, you are herewith kindly requested to forward this letter to those top popular with most readers newspapers at your earliest convenience.
Please visit our website www.kazhal-ad-agancy.com
May we have the honor to hearing from you as son as possible.

Yours faithfully
Elena Hojatzadeh

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Koomapotilas

8.4.2007 15:03

Kallio on pelkkä huumehörhöjen keskittymä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Dj Helsinki

19.5.2007 14:07

Parasta kalliossa on espoolaisten vähyys. Hyh, tyylittömiä espoolaisia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jaykay_

22.10.2007 12:55

Toi mainittu Next century fashion myy kyllä hoppikuteita, mutta kopioita kaikki tyynni. Sieltä halvalla vaan ostamaan Niken Air Force One -feikit.

Kallio on kiva ja täällä asunkin, mut ei kyllä mikään lempialue. Kyl mä myönnän et jos saa valita kattooko noita spugeja päivittäin, niin mieluummin ei.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

miquelito

3.2.2021 21:23

"Oi nuoruus, niin monta turhaa hetkeä mä silloin elää sain. Oi nuoruus, se tylsää baariretkeä ja dokaamista oli vain" - ja silti ikävä tota artikkelin kuvaamaa aikaa, menetettyjä mestoja, nuoruuden räkästä Kallioo, humaltuvaa elämää. Stella, Kolo, Kulma, Rybar, Freemans, Matushka, Kurjenlento, Abin baari, Sankari...

Kaljahan on viallista, jos puoli litraa sitä maksaa yli kaks ja puol egee. Ja jengi baareissa nykyään, en sano mitään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi