Kallion cinemabar Riviera avataan ensi viikolla

Leffoja, sarjoja, naposteltavaa ja juomaa tarjoileva korttelikino avaa vihdoin ovensa.

Kuva: Riviera

Keskiviikkona 30. marraskuuta tapahtuu asia, jota Helsingissä (ja etenkin Kalliossa) ollaan jo pitkään odotettu: korttelikino Rivierassa vietetään avajaisia. 

Kevättalvella uutisoitiin Kallioon avattavasta leffateatterista, jonka pehmeissä penkeissä istuskellessa voi nauttia myös ruoasta ja juomasta - siis jostakin muustakin kuin väljähtäneestä popcornista ja ylihintaisesta limusta. Ensi viikolla Harjukadun Riviera avaa vihdoin ovensa, ja Kallio saa uuden helmen kulttuuritarjontaansa. Avajaisjuhlat keskiviikkona 30. marraskuuta ovat kaikille avoimet ja ilmaiset, ja seuraavana päivänä alkavat varsinaiset maksulliset näytökset. 

Riviera on teatteri, jollaista Helsinkiin on kaivattu jo pitkään: paikka, jossa voi leffanautintojen lisäksi kumota tuopillisen olutta vaikka poikineen tai siemailla viiniä, niin elokuvan aikana kuin muutoinkin. Paikka, jonne voi jäädä lasilliselle vielä leffan loputtuakin. (Ruoasta emme vielä tiedä, mutta sitäkin tullaan kuulemma saamaan.) Inspiraatiota on haettu ulkomailta, niin kuin pitääkin, ja onneksi kotimaiset lupaviranomaiset on saatu leikkiin mukaan. 

Tervetuloa, Riviera! Rakastamme sinua jo nyt!

Riviera, Harjukatu 2. Avoinna ma-to 15-23, pe 15-02, la 11-02, su 11.30-23. Avajaiset 30.11. 

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi