Kevään kirppiksiltä vaatekaappi uusiksi sopivalla budjetilla

Kasaa itsellesi uniikki tyyli kierrättämällä.

Kuva: Armin Staudt / Fotolia
Kevät on suursiivouksen aikaa. Mikäpä siis sen kannattavampaa kuin laittaa tavara kiertämään? Kirpputoreilla voi tehdä upeita löytöjä, joita ei kauppojen hyllyillä tarjota. Vanhat tavarat kantavat mukanaan paljon kiinnostavaa eksotiikkaa. Voit esimerkiksi löytää käsintehdyn 50-luvun mekon tai vaikkapa lapsuuden muistoja herättävän retroesineen. Rajaton valikoima kattaa lähes kaiken kenkälusikasta moottorisahaan. Helsingissä järjestetään tulevina viikkoina suuria kirpputoritapahtumia - tsekkaa nämä kirpparit:

Kirpputori Sähinä starttaa viidennen kerran sunnuntaina 20. maaliskuuta. Kahden kerroksen kattava kirpputoritapahtuma on avoinna kello 12-16. Shoppailun ohella pääsee nauttimaan trooppisista rytmeistä DJ Arsi Negelen johdatuksella. Kulttuurikeskus Sähinä sijaitsee Helsingin Lauttasaaressa osoitteessa Heikkiläntie 10.

Pääsiäisviikonloppuna on hyvät mahdollisuudet toteuttaa muutaman etapin kirpparikierros.

Suosittu Jäähallin kirppis on avoinna viikonloppuna 26.-27. maaliskuuta kello 9-13.30. Jäähallilla järjestetään kirpputoreja talvikaudella viikonloppuisin silloin, kun hallilla ei ole muuta toimintaa. Kesällä Jäähallin kirppis pitää vuotuisen kesälomansa, jolloin Hietalahden torin ulkokirppis eli Hietsun kirppis pitää aarteiden etsijät tyytyväisinä.

Suvilahden Kattilahallin kirppis on perinteisesti noin kerran kuussa järjestettävä kirpputoritapahtuma. Pääsiäisen kunniaksi  Kattilahallissa järjestetään kolmen päivän mittainen suurkirppistapahtuma 25-27. maaliskuuta. Kirpputori on silloin auki kello 12-17. Kattilahallin osoite on Sörnäisten rantatie 22.

Myös Konepaja Bruno pitää second hand -välityksensä auki koko pääsiäisviikonlopun. Konepaja sijaitsee Aleksis Kiven kadulla, entisen Valtterin vierustalla.

Näiden lisäksi Helsingissä on pitkä lista menestyksekkäitä itsepalvelukirpputoreja, kuten Kaivopuiston reunustalla oleva Kaivarin Kanuuna, Mannerheimintiellä palveleva Dom ja Malmilla sijaitseva Pöytäparkki.

Muita suosittuja kirpputoreja ovat Vantaalla sijaitseva perhekirppis Lanttila sekä Femmatori Tuusulassa.

Kierrätettävää tavaraa löytää halvalla myös Kierrätyskeskuksista, joissa on myös tavaroiden ilmaisosasto.

Helsingissä järjestettäviä kirpputoreja ja niiden ajankohtia voi seurata Facebookin kirpputoritapahtuma-sivustolta.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi