Konepaja Brunon kesä tarjoaa tekemistä ja hauskaa

Bruno on kesäkeidas Vallilan teollisuusmiljöössä. 1800-luvulta peräisin oleva konepaja viihdyttää, ruokkii, juottaa ja ihastuttaa kaupunkilaisia läpi kesän.

Konepaja Bruno on epävarmasta jatkostaan huolimatta säilynyt kaupunkilaisten olohuoneena, ainakin vielä tämän kesän. Urbaanin kulttuurin rakastajille kulttuurikeskus tarjoaa perinteisten kirppisten lisäksi klubeja, liveiltoja, terassitunnelmaa sekä monipuolista luovaa ja yhteisöllistä toimintaa. Nälkäisiä ja janoisia palvelevat Brunon kahvila, baari ja sisäterassi.

Torstaina Konepaja Brunossa voi rentoutua maljojen, gongien ja symbaalien harmonisessa soinnissa. Äänimaljarentoutustunnin aikana maataan makuualustalla ja annetaan erityisten ääniaaltojen huuhdella kehoa ja mieltä. Tunti alkaa alustuksella, jonka jälkeen seuraa äänikylpy ja irtiotto arjen painolastista. Lopussa palaudutaan hiljalleen tähän hetkeen. Mukaan tarvitset vain makuualustan, mutta Brunosta kerrotaan, että mukaan voi ottaa jopa tyynyn ja peiton.

Keho ja mieli -teema jatkuu perjantaina, kun Brunossa joogataan. Brunon joogatunti on virtaava tunti, jossa liikutaan eteen ja taakse, kierrähdetään ympäri sekä kokeillaan tasapainoilla käsien päällä. Dynaaminen tunti ottaa vaikutteita nykytanssista ja capoeirasta. Kepeys, huumori ja leikkisyys ovat tunnin teemana, eikä se vaadi aikaisempaa kokemusta joogasta.

Lauantaina iltakirpputori levittäytyy Brunon sisätiloihin kello 18–22. Iltaa on säestämässä dj-duo Me Naiset, joka sai alkunsa Barcelonan kuumankosteassa yössä. Duo on keikkaillut tiuhaan ja tanssittanut Helsingin yöelämän juhlijoita vaihtuvilla klubeilla syksystä 2012. Jos lauantain iltakirppiksestä jää vähäiseksi, Brunossa voi kirppistellä myös sunnuntaina 10–15. 

29. heinäkuuta Brunon valloittaa argentiinalainen tangolaulaja Martín Alvarado, joka esiintyy bandoneón- ja pianovirtuoosi Mikko Heleniuksen kanssa.

Kaikkiin edellä mainittuihin tapahtumiin on ilmainen sisäänpääsy.

Konepaja Bruno. Aleksis Kiven katu 17A.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi