Kuultua

Helsingin klubiuutiset

Soulclap palaa

Yksi Skandinavian suurimmista hiphop/r’n’b-klubi-illoista, Soulclap, jatkaa toimintaansa puolen vuoden tauon jälkeen. Aiemmin loppuunmyydyssä Hesperian yökerhossa järjestetty klubi siirtyy ydinkeskustaan ravintola La Touriin. Avajaisiltana tanssilattiaa liikuttavat ainakin Amara sekä klubin isäntä DJ K2.

Soulclap Summer Madness La Tourissa 19.6. Liput 7 euroa.

Minifestarit DTM:ssä

Unityn kesäkonsepti Sun järjestää tänä vuonna kuukausittaisen klubi-illan asemasta minifestivaalit. Sunnuntaikemut kestävät yhteen soittoon peräti 16 tuntia. Esiintyjistä ei ole vielä tietoa, mutta kyllä se Orkideakin paikalla on.

Sun DTM:ssä 1.8.

Levystä päähän

Naarmuutunut levy aiheutti ikävän välikohtauksen maailmankuulun DJ Sashan keikalla Cardiffissa pari viikkoa sitten. Epäkelpo vinyyli raivostutti deejiin niin, että hän viskaisi levyn ulos kopista. Levy kimmahti katosta suoraan yleisössä olleen nuoren naisen kasvoihin, joka joutui sairaalaan tikattavaksi. Sasha keskeytti välittömästi puolessa välissä olleen keikkansa. Vielä ei tiedetä, minkä artistin levy oli kyseessä.

1 kommentti

Fukiti

29.6.2004 22:10

Tuo todistaa lopultakin sen, että dj:en aivot ovat puhdasta vinyyliä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi