Kuultua

Helsingin ravintolauutiset

Hotelli Töölönlahdelle
Suomen suurin hotelli- ja ravintola-alan yritys Restel vahvistaa asemiaan Helsingissä rakennuttamalla rautatieaseman ja Sanomatalon väliin uuden hotellin. Työn on määrä valmistua ensi kevääksi. Huoneita majoitusliikkeeseen tulee yhteensä 174. Talon toiseen kerrokseen tulee 160-paikkainen ruokaravintola.

From jätti Russkijn
Venäläiseen ruokaan erikoistuneen ravintola Russkijn käynnistänyt Carl-Gustav From on siirtynyt pois alalta ja paikan uudeksi ravintolanjohtajaksi on nimitetty Jouni Pihkakorpi. Pihkakorpi on aiemmin toiminut ravintolan hovimestarina. Russkijn bliniviikot ovat parhaillaan käynnissä.

Intialaista perinneruokaa
Namaskaarin perinneruokaviikoilla keskitytään intialaisen ruoan vuosituhantisiin perinteisiin. Paikan keittiömestarit Rozario ja Harsh loihtivat annoksia täällä aiemmin tuntemattomien mausteiden avulla. Tarjolla on myös menukokonaisuuksia, jotka vaihtuvat viikottain.

Lyonissa uusi lista
Ooopperataloa vastapäätä Mannerheimintiellä sijaitsevan Lyonin ruokalista on uusittu. Suomea ja Ranskaa yhdistellen on syntynyt sekä lounasmenu että à la carte, jonka kasvismenu alkaa savoijinkaalilla vuohenjuusto-vihannestäytteellä, jatkuu talvikurpitsatimbaalilla ja huipentuu valkosuklaapiiraaseen.

Made in Sipuli
Ravintola Sipulin Made in Sipuli -viikot ovat käynnistyneet. Mademenun takana on kokki Joni Heimo. Menun aloittaa riekosta ja ankanmaksasta koottu terriini, omenasorbetin jälkeen tarjotaan pääruokana haudutettua madefileetä ja menu huipentuu suklaakakkuun.

Sushi Keisari on Herttoniemessä
Viime lehdessä kerrottiin uudesta Lauttasaaressa sijaitsevasta sushiravintolasta. Tieto oli ankka. Sushi Keisari ei ole ravintola vaan “tehdas”, joka palvelee lähinnä suurempia tilaisuuksia, mutta sieltä voi tilata japanilaista ruokaa myös yksityisiin tarpeisiin. Sushi Keisarin konttori on Lauttasaaressa mutta itse myymälä Herttoniemessä, Sorvaajankatu 1-5:ssä. Pahoittelemme virhettämme.

McKahvi
McDonald´s vastaa ajan haasteeseen ja lisää valikoimiinsa erikoiskahvit. Capuccinot ja muut muotijuomat syntyvät yhteistyössä Pauligin kanssa. Projekti etenee nimellä McCafé.

Perrier rantautui Suomeen
Maailman juoduin kivennäisvesi Perrier on ottamassa jalansijaa myös Suomessa. Nestlén markkinoima ranskalainen tuotemerkki on jo yli sata vuotta vanha ja se on myynnissä 140 maassa. Perrierin hiilihappo on peräisin luonnonlähteestä eikä siinä ole lisäaineita.

Papá menee pohjoiseen
Papá Giovannissa vietetään Piemonten viikkoja 17.3. asti. Matti Eskelinen kumppaneineen valmistaa kolme erilaista neljän ruokalajin menua (37 ¨). Osa annoksista löytyy à la carte -listalta. Tarjolla on esimerkiksi kanifileetä, lampaanmunuaisia, valkoviinissä haudutettua forellia sekä maakunnan maineikkaasta punaviinistä tehtyä Barolo-risottoa. Viinit toimittaa perhetalo Bava.

Savoy herkuttelee Alsacella
Savoyn keittiöpäällikkö Jussi Mettälä kokkailee Alsacen herkkuja perjantaihin 8.3. asti. Menu Ostertag on omistettu samannimiselle, juuri Helsingissä vierailleelle viinintuottajalle. Tämän luomuviinin kera tarjotaan mm. äyriäistartaria, suklaalla maustettua ankanmaksaterriiniä ja päärynärahkapiirakkaa. Savoyssa on myös tuliterä à la carte -lista.

Palace avasi
Menu-kokonaisuudet ovat kunniassa uusitussa Palace Gourmet’ssa. Ovensa jälleen avannut Etelärannan kymppikerros tarjoaa valmiiksi pohditut ateriakokonaisuudet esimerkiksi kasvisten ja kalan ystäville. Marko Laineen illan yllätysmenun voi seitsemän ruokalajin lisäksi tilata lyhyempänä kolmen annoksen versiona.

Elite uusiutui
Huhtikuussa 70-vuotisjuhliaan viettävä Elite on jälleen avoinna keittiöremontin ja salin ehostuksen jälkeen. Heikki Kunnarin loihtimalla uudella ruokalistalla löytyy Tauno Palon sipulipihvin ja muiden klassikoiden rinnalla talon makkaraa ja osterivinokas-munakoisopaistosta.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi