Lähiöbaari uudistui uskottavaksi ruokaravintolaksi - Puksu Room erottuu joukosta ainutlaatuisuudellaan

Uudistunut Puksu Room haluaa osoittaa, että koronan ei tarvitse olla yrityksen loppu - se voi olla myös uusi alku.

Kuva: Laura Matilainen/City
  • Mikä: Lämminhenkinen olohuone
  • Missä: Pukinmäenaukio 4
  • Mitä: Juomaa ja nyt myös ruokaa

Laadukkaista raaka-aineista tehtyjä drinkkejä ja hyvin valmistettua maukasta ruokaa. Harva tätä yhtälöä etsivä suuntaisi ensimmäisenä Koillis-Helsingin lähiöön, mutta nyt se kannattaa.

Pukinmäen aseman liepeiltä löytyvä Puksu Room on kääntänyt koronavuoden haasteet voitoksi ja uudistanut tarjontansa perusteellisesti.

Tilanne pakotti toimimaan

Viime kesänä baaripuoli koki uudistuksen, kun Puksu Roomissa päätetiin ryhtyä panostamaan laadukkaisiin, itse tehdyistä raaka-aineista valmistettuihin drinkkeihin.

Tänä keväänä ravintolasulun iskettyä päälle jo toisen kerran Puksu Roomin yrittäjä Hardev Gill päätti toteuttaa pitkään mielessä kyteneen suunnitelmansa ruokapuolen avaamisesta. Uudistusta sysäsi liikkeelle myös ilmoille laitetut tiukat anniskelurajoitukset ja huoli oman yrityksen ja työntekijöiden tulevaisuudesta.

Keittiö avautui asiakkaille huhtikuun puolivälissä.
Keittiö avautui asiakkaille huhtikuun puolivälissä. Kuva: Miika Meijer

“Tilanne niin sanotusti pakotti. Jos olisimme ryhtyneet tähän paikan ollessa auki, siinä olisi ollut omat haasteensa ja remontti olisi voinut venyä pitkäksikin”, Gill toteaa.

Pitkä työrupeama huipentui 17. huhtikuuta, kun Puksu Roomin ravintolapuoli avattiin ja ruoka-annoksia alettiin valmistaa nälkäisille asiakkaille. Se, miten ruokapuoli ryhtyy toimimaan jää nähtäväksi, mutta luotto tulevaan on kova.

“Seikkailu on edessä."

Jotain muuta kuin pizzaa ja burgeria

Ravintolan ruokalistaa suunnitellessa kaikenlaiset vaihtoehdot kävivät mielessä, mutta yksi asia on Gillin mukaan ollut varma alusta asti; pizzaa ja burgereita ei tästä paikasta tule saamaan. Perinteisen “lähiöruoan” sijaan Puksu Roomin ruokalista perustuu sosiaaliseen syömiseen ja jaettaviin annoksiin. Jokaiselle jotakin.

“Ollaan lähdetty liikkeelle siitä, että käytetään laadukkaita ja sesongin mukaisia raaka-aineita ja valmistetaan niistä pubihenkistä lohturuokaa”, Ilari Kinnunen keittiötiimistä kertoo menusta.

Puksu Roomin ruokalista yllättääkin raikkaudellaan, ainutlaatuisuudellaan ja kasvisten käytöllä. Pöytään voi tilata niin paahdettua broccolia, lohicevichea, dippejä, tartaria kuin kesäkurpitsaa Gilllin äidin itse valmistaman paneer-juuston kera.

Puksu Roomin Ribsit ovat saaneet hautua 16 tunnin ajan.
Puksu Roomin Ribsit ovat saaneet hautua 16 tunnin ajan. Kuva: Laura Matilainen/City

Lihanystävät ilahtuvat pitkään haudutetuista ribseistä ja rapeista Puksu Fried Chicken, eli PFC, annoksista. Jos millään vain vatsa vetää, kannattaa Puksu Roomissa maistaa paikan erikoisuutta, pieniä gulab jamun sokerimunkkeja.

Pikkumunkit päättävät aterian.
Pikkumunkit päättävät aterian. Kuva: Laura Matilainen/City

Jaettavia annoksia voi lähitulevaisuudessa tilata myös terassille, jonka uudistaminen houkuttelevammaksi on Puksu Roomin seuraava projekti. Sitä ennen auringosta nauttivat voivat tilata annoksia mukaan take awayna vaikkapa piknikille.

Myös lounasta etsivän kannattaa suunnata Puksu Roomiin, sillä tarjolla on myös päivittäin vaihtuva keittolounas, jonka hintaan kuuluu myös runsas salaatti ja leipä.

Puksu Room tarjoaapäivittäin vaihtuvaa keittolounasta arkisin klo 11-14. Lounasaikaan saatavilla on myös supistettu versio illan menusta. Take awayta voi tilata ma-to klo 21 saakka, pe-su klo 22 saakka.

2 kommenttia

Sävel

21.4.2021 13:50

Happy ja koko Puksu Roomin tiimi ansaitsee kaiken suitsutuksen. Juomapuoli on ollut aina enemmän kuin kunnossa, ja nyt saatiin vielä superhyvät ruuatkin messiin. Ihan parasta ❤️ Jos jossain tuntee rentoutuvansa, niin täällä!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi11111111

21.4.2021 15:09

Kannattaa tehdä tästä baari/ravintolan "Hardev Gill" vähän enemmän taustatutkimusta. Varsinkin käräjäoikeudesta pyytää tuomiopäätökset!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi