Mene: Zippyn Zombiseikkailu

Pimeässä köysipuistossa paetaan zombeja liikkumalla puusta puuhun.

Syksy on täällä - sen tuntee, näkee ja aistii. Vaikka kesä onkin takana ja monet saattavat sitä surra, ei se ole kaiken hauskuuden loppu. Meillä on edessämme Halloween, pikkujoulukausi, joulupyhät ja sen jälkeen globaalisti koko vuoden suurin juhla: Uusivuosi. Kaiken tämän lisäksi pääkaupunkiseudulla riittää rutkasti kaikenlaista syyskivaa. Esimerkiksi Halloweeniin otetaan varaslähtö Helsingin Talin pimeässä metsässä, jonka karmivat ja verenhimoiset zombit valtaavat kolmena syksyisenä iltana 20.-22. lokakuuta. Jaiks!

Köysipuisto Zippyssä järjestetään syksyinen Zombiseikkailu jo toista kertaa. Elävien kuolleiden valloittamassa pilkkopimeässä metsässä liikutaan puusta puuhun rakennettuja köysiratoja pitkin, samalla kun selkäpiitä karmivat zombit yrittävät tarttua rohkeisiin kiipeilijöihin kaikin resurssein. Zombeja voi olla missä vain: puussa, maassa tai yllättävästi roikkumassa keskellä rataa.

"Viimeksi monet seikkailijoista saapuivat zombeiksi pukeutuneena, vaikka tapahtumaan saa tietysti osallistua tavallisissa liikuntaan sopivissa vaatteissa. Oli kuitenkin tosi hauskaa, että ihmiset halusivat olla mukana luomassa karmivaa fiilistä", kertoo seikkailupuisto Zippyn tiimissä työskentelevä Katri Kähönen.

Ennen puuhun nousua henkilökunta opastaa jokaisen kiipeilijän käyttämään varusteitaan oikein pienen harjoitusradan avulla. Vasta onnistuneen harjoitusradan jälkeen on vapaa siirtymään aidoille köysireiteille, jotka nousevat jopa 15 metrin korkeuksiin. Varusteiksi saat valjaat, kypärän, käsineet ja otsalampun.

Seikkailu saattaa olla perheen pienille liian hurja, jonka vuoksi järjestäjät ovat asettaneet suositusikärajaksi 12 vuotta. Onneksi Zippystä löytyy pienillekin aktiviteettia. Syyslomaviikon lauantaina 22. lokakuuta kello 12-15 välisenä aikana Zippyn lastenmaassa on kummitusohjelmaa perheiden pikkuseikkailijoille. Paikalla järjestetään piirustuskilpailu ja kummituksen kadonneiden tavaroiden etsintää. Samana päivänä rohkeille pienokaisille on tarjolla kummituskoulu. Oppitunnit alkavat kello 13 ja 14.

Lue myös: Testissä: Köysiseikkailu.

Zippyn Zombiseikkaulu torstaista lauantaihin 20.-22. lokakuuta kello 19-22. Liput Zippyn verkkokaupasta.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi