Murhaava illallinen rantautuu Helsinkiin

Gourmet-illallinen, joka muuttuu järkyttävän rikoksen näyttämöksi - keskellä Helsinkiä.

Kuva: Gurmee Teatteri

Gurmee Teatterin Murhaava illallinen on erikoinen elämys, jossa gourmetruoka ja jännitysnäytelmä kohtaavat. Ensimmäinen murha tapahtuu 8. lokakuuta kello 17.30 alkaen. Lippuja veriseen illalliseen voi ostaa nyt.

Vieraat nauttivat kahden ja puolen tunnin aikana kolmen ruokalajin illallisen ja joutuvat samalla rikoksen silminnäkijöiksi. Ilta on tulvillaan herkullisia makuja ja odottamattomia tapahtumia, sillä vieraiden joukossa on ihmisiä, joiden suunnitelmia ei ole voitu etukäteen arvata. Voitko olla varma, että pöytänaapurisi on se, jollaisena hänet näet? Illan on ohjannut Seppo Honkonen.

Unohtumattoman illallisen menusta huolehtii pääkokki Matti Jämsen. Kansainvälisessä Bocuse d ́Or -kilpailussa Jämsen otti helmikuussa 2015 Suomen parhaan sijoituksen yltämällä neljänneksi. Toisena huippukokkina upeita illallisia valmistaa Jouni Toivanen, joka tunnetaan mm. Michelin-tähtiravintola Luomosta.

Show't järjestetään tapahtumateltassa Rautatientorilla, ryhmävarauksille tarkoitetut illalliset Rautatientorilla ja Suvilahdessa. Gurmee Teatterin Murhaava illallinen -elämyksen tuottaa Skyworld Service OÜ, joka on tuottanut Suomessa ja Baltian maissa kansainvälisen Dinner in the Sky -kiertueen jo vuodesta 2010.

Liput nyt myynnissä: 8.-10.10.2015, Matti Jämsenin menu.
Vain ryhmävaraukset: 11.10., Matti Jämsenin menu, 20.-28.11.2015 Jouni Toivosen menu.
Liput 79 euroa/hlö (sis. viihdeohjelma, kolmen ruokalajin illallinen, jälkiruoka, kahvi/tee).

2 kommenttia

Jonetsu

27.9.2015 18:51

Oliks tää niinkun mainos? Artikkeliksi siinä kerrottiin aika vähän mistä hommassa on kyse.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

zazzzazzzazz

21.11.2015 21:58

Kallis, surkea esitys – Jounilta odotin myös paljon enemmän =/

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi