Murhaava illallinen: teatterielämys, jännitysnäytelmä ja gourmet-illallinen samassa paketissa

Marraskuussa on mahdollisuus nauttia kolmen ruokalajin Michelin-tason illallinen ja murha samana iltana.

Kuva: Johannes Wilenius

Murhaava illallinen palaa Helsinkiin. Gurmee Teatterin järjestämiä herkullisia jännitysnäytelmiä järjestetään 4.-26. marraskuuta Suvilahteen pystytettävässä lämmitetyssä teltassa. 

Illan aikana vieraat nauttivat kolmen ruokalajin gourmet-illallisen, jonka valmistaa Michelin-tähdellä palkitusta ravintola Askista tuttu Filip Langhoff. Illallisen aikana vieraat joutuvat (tai pääsevät) myös järkyttävän rikoksen silminnäkijöiksi. Ilta on täynnä herkullisia elämyksiä ja odottamattomia tapahtumia. Istuuko naapuripöydässä epäilyttävän näköinen illallisvieras? Kuuluuko salin toiselta puolelta karmaisevia ääniä? Juoksiko joku juuri karkuun?

"Murhaava illallinen esitettiin viime syksynä ensimmäistä kertaa Suomessa. Esitykset myytiin nopeasti loppuun. Teatterin ja gourmetruoan yhdistelmä toimii mainiosti ja saimme valtavasti positiivista palautetta. On hieno nähdä, että tapahtuma jatkuu tänäkin syksynä, jotta mahdollisimman moni pääsee kokemaan erikoisen elämyksen", ohjaaja Seppo Honkonen kertoo.

Filip Langhoffin menu koostuu kolmesta ruokalajista. Alkuruokana nautitaan marinoitua kuhaa ja sipulia, pääruoaksi paistettua maa-artisokkaa, hirvenlihaa ja sieniä sekä jälkiruoaksi karamellisoitua omenaa ja jäätelöä ruskistetun voin kera.

Gurmee Teatterin Murhaava illallinen -elämyksen tuottaa virolainen Skyworld Service OÜ, joka on tuottanut Suomessa ja Baltian maissa kansainvälisen Dinner in the Sky -kiertueen jo vuodesta 2010.

Murhaava illallinen Suvilahdessa 4.-26.11. Liput alkaen 79 €. 

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi