Naisten rakkaudesta humalaan

Yhä useampi suomalainen nainen harrastaa oluita.

Reetta liittyi olutseuraan 25-vuotiaana.
Reetta liittyi olutseuraan 25-vuotiaana.
Reetta Heinonen, 27, on aina pitänyt oluesta.

“Jo lapsena äiti sai aina olla antamassa saunakaljasta huikkaa, ja pitää varansa, etten ottanut yhtä kulausta enempää”, kertoo Heinonen siemaillessaan Het Kappitel Pateria, pehmeää ja runsaanmakuista luostariolutta.

“Tietoisesti ryhdyin maistelemaan oluita kahdeksan vuotta sitten.” Heinonen on juuri valittu helsinkiläisen naisten olutseuran Lady Pintsin puheenjohtajaksi.

“Harrastukseksi maistelu muuttui, kun ryhdyimme silloisen poikaystäväni kanssa keräämään oluista etiketit talteen. Etiketit liimattiin kansioon kommenttien kera. Teen sitä yhä”, Heinonen kertoo.

“Lisäksi on kiva seurata, mitä minäkin vuonna on tullut juotua.”

Olutseuraan Heinonen liittyi kaksi vuotta sitten.

“Jo heti ensimmäisessä kokouksessa tiesin, että tämä on minun juttuni. Lady Pintsissa on parisenkymmentä jäsentä, jotka kokoontuvat säännöllisesti oluen ääreen. Meillä ei snobbailla tiedoilla, eikä viljellä viininmaistajaisista tuttuja fraaseja.”

“Joissain olutseuroissa meno kuuluu olevan virallisempaa, mutta me haluamme vain nauttia hyvästä oluesta hyvässä seurassa. Naisten kesken jutut ovat vapaampia.”

Vuonna 1993 perustettu Lady Pints on käynyt kotimaan panimoiden ja olutravintoloiden lisäksi tutustumassa olutkulttuuriin Dublinissa, Prahassa ja Pietarissa. Seuraavaksi tarkoitus on matkata Pärnuun. Muiden olutseurojen kanssa osallistutaan kotimaan tapahtumiin. Vuosittaisia kohokohtia ovat mm. Helsinki Beer Festival, Tummien oluiden tori Tampereella sekä Syntinen sunnuntai, jota vietetään kiertelemällä Helsingin olutravintoloita.

Olutravintola Kaislan tarjoilija tuo Heinoselle maistiaislasillisen Leute Bockbieria, tummaa ja makeaa belgialaista olutta.

“Erittäin hyvää”, toteaa nuori puheenjohtaja, ja antaa maistaa lasistaan.

“Suosikkejani ovat erityisesti trappist-oluet, saksalaiset vehnäoluet sekä tummat tsekkiläiset. Sekä tietysti kausioluet, nyt seuraavaksi odotan Sinebrychoffin ihanaa pääsiäisolutta.”

Mikään olut ei ole Heinosen mielestä pahaa, mutta amerikkalaisten ja australialaisten kevyt-lagereiden päälle hänkään ei ymmärrä.

“Kerran olutmessuilla juomanlaskija jopa huuhtoi lasini Foster’silla sanoen, että sehän on joka tapauksessa ihan vettä vaan”, Heinonen nauraa, mutta vakuuttaa samalla, että myös uusilta mantereilta löytyy mainioita pienpanimoita.

Heinosen mielestä naisten ja miesten olutmieltymysten välillä ei juuri ole eroa.

“Kenties naiset pitävät enemmän lambiceista, spontaanilla käymisellä valmistetuista vehnäoluista.” Heinonen ei itse juuri välitä näistä kirsikan-, vadelman- tai persikanmakuisista oluista, mutta ymmärtää niiden suosion.

Naisten osuus olutharrastajista kasvaa jatkuvasti. Silti yksin olutravintolaan saapuvan naisen oletetaan yhä usein olevan seuranhaussa.

“Ihmisten on vaikea käsittää, että nainen tulee ravintolaan nauttimaan oluen mausta, ei etsimään miestä”, sanoo Heinonen ja tilaa Poperings Hommelbierin, kuivan belgialaisen alen. Sitäkin saa maistaa.

“Tosin ulkomailla olutta juovaa naista hämmästellään vielä rutkasti enemmän kuin Suomessa. Saksassa tilasin kerran litran olutkolpakon, ja baarimikko kysyi heti ’Are you from Finland?’”

Heinonen uskoo, että olut elää nousukautta.

“En tarkoita määrää, vaan myös laatua. Suomalaiset panimot tuovat rohkeasti uusia oluita markkinoille. Myös erikoisoluiden saatavuus on parantunut huimasti. Nyt suosikkini on Hartwallin Suklaa Porter. Lähes itkin, kun kuulin että se kausituotteena poistuu valikoimista.”

Kuinka saunakaljoittelijan ja terassituopittelijan kannattaa aloittaa olutharrastus?

“Starttaa lähikaupan oluthyllyltä. Yleensä sinne on poimittu ulkolaisista oluista ne kaikkein suosituimmat. Valitse muutamaa eri laatua oleva pullo, ja sitten vain kotiin maistelemaan”, Heinonen kehoittaa.

“Se ei ole sen vaikeampaa. Internetistä löytyy valtavasti tietoa. Ja sitten ovat tietysti olutseurat, joissa on samanhenkistä seuraa sekä tietoa ja hyviä vinkkejä.”

“Paras johdattelija on oma suu. Juo sitä mistä pidät. Etsi samantyyppisiä oluita ja vertaile niitä. Kokeile rohkeasti ja muista, että vahvimmat maut saattavat vaatia pari maistelukertaa avautuakseen. Pidä mielessä, että oluen juonti ei ole tiedettä eikä taidetta. Sitä saa tehdä nautinnon vuoksi.”

http://www.ladypints.com

18 kommenttia

gdof

18.3.2005 15:49

Oluita ja viinejä "harrastetaan" joo. Miksi sitten tee-, liha-, juusto- tai kahviharrastusta on niin paljon vähemmän? Nuohan ovat monilta osin mielenkiintoisempia, yleisempiä ja monipuolisempia asioita kuin olut tai viini.

Ehkä siksi, että niistä ei humallu eikä niiden nautiskeluun tarvita koskaan selitystä tai tekosyytä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AS_

18.3.2005 16:05

[LAINAUS]gdof kirjoitti 18.03.2005 klo 15:49:

Oluita ja viinejä "harrastetaan" joo. Miksi sitten tee-, liha-, juusto- tai kahviharrastusta on niin paljon vähemmän?[/LAINAUS]

Siis hetkinen, mielestasi teessa, lihassa ja kahvissa on monipuolisemmat valikoimat kun oluessa tai viinissa? Oletko koskaan juonut muuta kun suomalaista keskikeppanaa ja Lipista?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

verkkuli

18.3.2005 17:54

Loistava juttu.Hienoa tuollainen naisten oma juttu äijäilyn vastapainoksi! Heinonen edustaa hienoa suomalaista naisrotua kultaisilla makunystyröillä varustettuna!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tipi10

18.3.2005 20:32

Eikö tämä alkoholin palvonta ikinä lopu. Miksi ihmisillä on niin huono itsetunto että täytyy seikoittaa päänsä ja mielensä?
Minusta alkoholi on huume siinä missä muutkin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ruokahirvi

18.3.2005 21:40

Olipas hyvä juttu! Tuollaisen naisen kanssa voisi jo lähteä avioliittoon, toisin kuin taviksen sidukkaperseen kanssa. :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

zoey

18.3.2005 22:08

[LAINAUS]Ruokahirvi kirjoitti 18.03.2005 klo 21:40:

Olipas hyvä juttu! Tuollaisen naisen kanssa voisi jo lähteä avioliittoon, toisin kuin taviksen sidukkaperseen kanssa. :)[/LAINAUS]

Onnek(se)si tämä sidukkaperse on toisen sidukkaperseen jo löytänyt ;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ribera

19.3.2005 00:44

hyva tipi10,
no huh huh. eihän tuossa sinun kommentissa ollut päätä eikä häntää. viinistä ja/tai oluesta pitävät maistelijat ja alkoholikulttuuria harrastavat nimenomaan tekevät juuri sitä: Maistelevat ja nauttivat, joka ei todellakaan tarkoita kännäämistä.

taitaa itselläsi olla pelkkiä kännäilykokemuksia alkoholista, kun kerran haastattelusta tuli tuollainen kuva. mielestäni artikkelin perusteella ei mitenkään palvottu kännäämistä. mitä tekemistä itsetunnolla muuten on viinin tai oluen maistelun kanssa?

etköhän sinäkin voisi hieman sivistyä jotta ymmärtäsit että juomista nauttiminen ja niiden maistelu eivät tarkoita kännissä örveltämistä. tai ehkä onkin parempi että pysyt poissa lasin äärestä jos et osaa kerran aloitettuasi lopettaa. parempaa itsetuntoa sinulle toivoen :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

NIN8

19.3.2005 08:23

Riberan kanssa samma mieltä. Tipi10 on tainnut lukea pelkän otsikon ja käsittää senkin vähän väärin: Kas kun kyse saattaa olla siitä kasvista ja sen oluelle antamista AROMEISTA, eikä siitä tilasta mitä känniksi myös kutsutaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hiionkn

21.3.2005 10:22

ei kukaan viinejä/oluita harrastava voi väittää, ettei niitä juotaisi sen takia, että niistä tulee humalaan. ehkä tavoitteena ei ole "kunnon känni" mut kuitenkin. kyllä sen varmaan kaikki muistavat miten em. tuotteita on väkisin opetellut nuorempana juomaan, eivät todellakaan kumpikaan alkuun maistu mitenkään herkulta. jos tarkoituksena ei olisi humala, niin samahan se olisi juoda vaikka mehuja.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AS_

21.3.2005 12:44

[LAINAUS]hiionkn kirjoitti 21.03.2005 klo 10:22:

jos tarkoituksena ei olisi humala, niin samahan se olisi juoda vaikka mehuja.[/LAINAUS]

Jotenkin tuo mummon sekamehu ei vaan korosta ja taydenna kunnon pihvin makua samalla tavalla kuin argentiinalainen punaviini.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

frend

21.3.2005 14:23

Mielestäni on hienoa että naisetkin saavat pitää oluen mausta. Jotenkin se on ollut melkein kiellettyä tai ainakin omituista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Hypry

22.3.2005 10:56

On myös alkoholittomiakin Oluita joista voi nauttia. Eiköhän se ole itsestä kiinni miten käyttää kyseisiä juomia. Ei tarkoita että oluista tai viineistä kiinnostuneet joisivat vain humaltuakseen. Sitä paitsi erikois oluet ovat huomattavasti kalliimpia kuin kirkkaat jos humaltua haluaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Insomnia_

23.3.2005 17:59

Pakko se on kaikkien myöntää et viinejä ja oluita tms. harrastetaan nimenomaan snobbailu-mielessä. Ihan sama mitä joku selittää, ei maistelu - oli tuotteena mikä hyvänsä- oo mikään harrastus. Tai sit mä oon yleinen ruokaharrastaja: päivittäin tulee maisteltua jos jonkinmoisia ruokalajeja ja vieläpä vertailtua ja kommentoitua niitä. Käsi ylös ketkä liittyy Ruoka-klubiin!!! Myös keskiviikkoisin ja viikonloppuisin kokoontuva yleinen Alkoholi-klubi vois saada jäseniä meilläpäin (opiskelijapiireissä), usein kyseisinä iltoina maistellaan jos jonkinmoisia alkoholituotteita, on muuten paljon laajempi otanta kun vaan viinit tms. ;) Mukaan vaan kaikki alkoholien ystävät!! ;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jeagle

24.3.2005 10:10

[LAINAUS]Insomnia_ kirjoitti 23.03.2005 klo 17:59:

Mukaan vaan kaikki alkoholien ystävät!! ;)[/LAINAUS]

Muuuen kyllä, mutta kun en tykkää metanolista, enkä ole ksylitolinkaan suuri ystävä ;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Stina

30.3.2005 16:27

Lainaus:Insomnia_ kirjoitti 23.03.2005 klo 17:59:

Mukaan vaan kaikki alkoholien ystävät!! ;)

[LAINAUS]Jeagle kirjoitti 24.03.2005 klo 10:10:

Muuuen kyllä, mutta kun en tykkää metanolista, enkä ole ksylitolinkaan suuri ystävä ;)[/LAINAUS]

Mä kun juuri ajattelin perustaa Butanolin ystävät- kerhon...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Otsoveli

31.3.2005 16:39

Täällä taas ihmiset kovaan ääneen osoittavat tietätättömyyttään.

Maut ovat keskeisintä oluen, viinien, juustojen, sikarien, yms. harrastajille. Esim. olutharrastajalle on sinänsä yhdentekevää juoman alkoholipitoisuus, koska harrastus ei keskity sen ympärille. Oluenharrastajalle on myös absurdia puhua "alkoholijuomista" niputtaen samaan nippuun kaikki nesteet, joissa on alkoholia. Yhtä absurdia olisi puhua esim. "suolaruoista" yhdistäen kaikki suolaa sisältävät ruoka-ainekset samaan joukkoon. Kyseessä on tietynlaisiin makuihin mieltyneet ihmiset, jotka ovat kiinnostuneet myös aiheeseen liittyvästä värikkäästä kulttuurista ja historiasta. Mummon sekamehuilla ei tällaista ole, mutta jos joku sivistymätön pitää sitä maailman vanhinta juomaa korkeammassa arvossa, niin se on hänen omaksi nolokseen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Suklailija

8.4.2005 19:48

Mainiota, että myös muita oluesta pitäviä naisia löytyy. Minun herkkuni myös oli Suklaa Porter. Lähetin jo palautetta Hartwallille, että äkkiä lisää Suklaata ja ympärivuotiseen myyntiin. Tehkää muutkin Suklaa portterin ystävät samoin!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Stereotypioita

12.4.2005 20:46

Olitiin tyttöystävän kanssa lähiräkälässä syömässä.

Tilasin punkkua ja currykanaa. Tyttöystävä winerleikkeen ja tuopin. Sama tarjoiluja toi tiulaukset ristiin.

Muut saa selittää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi