Nerokas bilekonsepti niittää suosiota! Oulunkyläläinen ravintola innovoi menestystuotteen koronan keskellä

Oulunkyläläisen yrityksen Bilekassit mahdollistavat sen, että vaikka niin sanottuja perinteisiä bileitä ei ole, elämästä voi silti nauttia.

Prandia Lunchering Oy:n luoman Bilekassin konsepti on vähintäänkin nerokas! Perjantaisin saatavilla oleva kassi sisältää monipuolisen kattauksen illanviettoon soveltua ruokia, joiden avulla juhlatunnelmaan pääsee nopeasti ja vaivattomasti kotioloissa. Tarjottavat ruuat ovat täysin valmiita, eli sinun tehtäväksesi jää vain keksiä hyvä syy juhlaan - eikä syyn tarvitse olla niin hyväkään, sillä ainahan on syytä juhlaan. Vai mitä?

”Tällä hetkellä Bilekassit mahdollistavat sen, että vaikka ns. bileitä ei ole, voi silti nauttia ja viettää juhlavampaa arkea kotioloissa. Bilekassilla saa jaetun ruuan ilot, yhdessä syömisen hauskuuden ja valmiit ruuat kaikille", konseptin taustalla olevan Prandian ravintoloitsija Maiju Leisti kertoo.

Bilekassien avulla illanviettoon saa tuotua jotain aidosti uutta ja erilaista, ja joka viikko kassit tarjoavat myös pienen makumatkan maailmalle.

"Haluamme tuoda ruuan kautta pienen palan maailmaa jokaiseen kotiin nyt, kun matkustaminen ei ole mahdollista."

Biletunnelmaa nostattaa myös tuore yhteistyö Espoon Oma Panimon kanssa. Oma Panimon -panimomyymälä toimii nykyisin Oulunkylän toimipaikan lisäksi toisena Bilekassien noutopisteenä. Kassin nouson yhteydessä asiakas voi siis halutessaan napata mukaan parhaat oluet eri teemojen Bilekasseihin.

LUE MYÖS: Ravintola Magun uusi ruokaboksi on ainutlaatuinen innovaatio: “Luonnosta välittämistä alusta loppuun asti”

”Nykytilanne on monelle yrittäjälle vaikea, ja olemme halunneet tukea paikallista toimintaa tarjoamalla Prandian Bilekassille uusia jakelukanavia. Samalla voimme tukea tätä hienoa konseptia ja tarjota asiakkaille laadukkaita oluita, jotka sopivat tarjottavaan ruokaan. Yhteistyö onkin sujunut erittäin hyvin ja on ilo olla tässä mukana”, Oman Panimon toimitusjohtaja Jukka Terho kertoo.

Arjesta laadukkaampaa ja helpompaa

Bilkassi-konsepti sai alkunsa vuoden 2020 vappuna, kun oulunkyläläinen lounasravintola halusi, että ihmiset pääsevät viettämään juhlapäivää lockdownista huolimatta. Vapuksi luotu Bilekassi sai hyvin paljon kiitosta ja toiveita siitä, että kasseja saisi ostettua kotiin myös jatkossakin. Toiveet synnyttivät idean konseptin jatkojalostamiseen.

Bilekassi-konseptin taustalla on ollut koko ajan vahva ajatus siitä, että myös koronatilanteessa jokaisella on mahdollisuus tehdä arjestaan laadukkaampaa ja helpompaa.

”Bilekassilla illasta saa tehtyä helpolla ainutlaatuisen. Olemme saaneet paljon palautetta siitä, kuinka ihana Bilekassi on ollut esimerkiksi naistenillassa, mökkireissulla tai porukan yhteisellä ulkoiluretkellä. Toki enitenhän niitä on nyt mennyt ihan perheenkeskeisiin koti-illanviettoihin ja pariskuntien kotitreffeille ”, Leisti kertoo.

Leistin mukaan tyytyväiset asiakkaat ovat jo nyt tiedustelleet, jatkuuko suosittu konsepti korona-ajan jälkeenkin. Ja vastaus on selkeä: "Kyllä jatkuu, tämä on otettu niin hyvin vastaan".

"Tästä tulee loistava juttu eri tilanteisiin, kun taas saa kokoontua ja samalla tulee uudistettua iänikuista pizzaperjantai-käsitettä."

 

 

 

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi