Olympiastadionin tyhjennysmyynti on aarteita täynnä

Olympiastadionin lähestyvää remonttia edeltää legendaarisia tuotteita sisältävä tyhjennysmyynti.

Olympiastadionin uumen on täynnä ainutlaatuisia tuotteita. Remontin lähestyessä stadion tyhjennetään ja käytössä olleita tavaroita myydään. Stadionin tyhjennysmyynti käynnistyy 15. joulukuuta ja jatkuu viikon ajan.

Olympiastadionin ovet sulkeutuvat 22. joulukuuta ja nykymuotoisen stadionin viimeisellä toimintaviikolla järjestetään stadionin tavaroiden tyhjennysmyynti. Ovet tyhjennykseen avautuvat tiistaina 15. joulukuuta ja myynti jatkuu viimeiseen aukiolopäivään asti. Kutakin myyntiin tulevaa tuotetta on tarjolla ainutlaatuinen pieni erä. Tuotteista kertyneet varat käytetään lyhentämättömänä uuden Olympiastadionin varustukseen.

Myyntiin tulee muun muassa pukukoppien penkkejä, joilla Michael Jacksonkin on esiintymistään odotellessaan luultavasti istunut. Kiinnostavia tuotteita ovat myös pukukoppien naulakot, joilla on todennäköisesti roikkunut paitsi huippu-urheilijoiden verkkareita, myös Madonnan esiintymisasuja. Myyntiin tulee myös pieni määrä Yrjö Kukkapuron suunnittelemia Avarten design-tuoleja ja Vuoden Markku -tittelin vuonna 2005 pokanneen Markku Pirin suunnittelemia sisustustekstiilejä.

Tuotteista kerrotaan ja uusi myyntiin tuleva legendaarinen stadiontuote paljastetaan päivittäin ajanjaksolla 3.-13.12. Tieto päivittäin paljastettavasta tuotteesta tulee nähtäville Olympiastadionin verkkosivuille ja stadionin somekanaviin. Kun kaikki myyntiin tulevat tuotteet on julkistettu, avautuu maanantaina 14. joulukuuta Olympiastadionin Facebook-sivustolla arvonta, jossa 15. joulukuuta palkintona arvotaan yhdelle henkilölle hänen valitsemansa stadiontuote.

Tyhjennysmyynnissä voi tehdä ostoksia 15.-22.12. päivittäin kello 12-18 välisenä aikana. Maksutapoina ovat käteinen, pankkikortti ja luottokortti. Tuotteet myydään kirpputorihengessä, joka tarkoittanee, että tinkiminen on sallittua. Sisäänkäynti stadionille tapahtuu tornin sisäänkäynnistä (Paavo Nurmen tie 1). 

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi