Ravintolauutiset: Tampere

Muun muassa Bifé con Ajo sekä Tapas -lautanen  kahdelle kuuluvat Espanja teemaviikkojen annoksiin.
Muun muassa Bifé con Ajo sekä Tapas -lautanen kahdelle kuuluvat Espanja teemaviikkojen annoksiin.

El Viva Espanja!

Helmikuussa The Grill tuo kylmään talveen lämpimän latinotunnelman Espanja-teemaviikoilla. Mahtavan Espanja-henkisen ruokalistan lisäksi tunnelmaa ja lämpöä nostamassa ovat myös Torres -viinit. Alkupaloja voi herkutella yksin tai sitten jakaa kahden kesken runsaan tapas-lautasen, josta löytyy makuja serranokinkusta tortilla españolaan. Pääruokaerikoisuuksina teemaviikoilla on muun muassa espanjalainen lihapata sekä tomaatti-oliivisalsalla täytetyllä broilerinrintafilee. Pihvien ystävää hemmotellaan grillatulla häränfileellä, joka saa seurakseen valkosipulivoita ja madeirakastiketta. Ateriat kruunaa perinteinen espanjalainen Crema Catalana. Teemaviikoilla Espanjalaisten ruokien ja viinien lisäksi on tarjolla espanjahenkisiä drinkkejä ja tietysti Sangriaa.
The Grill, Frenckellin aukio

Luomuhumalaa

Ravintola Kahvilla järjestää 15.2–28.2. Humalassa luomusta -viikot! Esille nostetaan useampaa luomuolutta ja Westonsin luomusiidereitä. Myös luomuviini ja luomumehuvalikoimaa laajennetaan näiden viikkojen ajaksi erikoisherkulla. Yllättäviä tarjouksiakin on luvassa.
Ravintola Kahvilla, Aaltosenkatu 31–33

Pihvien kuningas

Ideaparkin Beef King Steakhouse -ravintola aukeaa uudelleen remontin jälkeen 5. helmikuuta. Entistä ehompi on myös pihviravintolan uusi ruokalista, josta lisätietoja löytyy sivuilta www.ravintola.fi
Beef King Steakhouse, Ideaparkinkatu 4

Senssi on palannut

Tuttuun osoitteeseen, Pirkankatu 8, aukesi tammikuun lopulla vihdoin kauan kaivattu yökerho Senssi. Tutulla meiningillä mennään eli juomat ovat edulliset ja perjantai sekä lauantai-illat ovat legendaariset. Tiistai-iltoja piristävät mielenkiintoiset live-esiintyjät.
Senssi, Pirkankatu

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi