Roobertin Herkku on karkkikauppa suurella sydämellä

Kivijalkaliikkeen kesäinen Salmiakki Sandy on vailla vertaa.

Sisarukset Martti ja Marja Koskela ovat valinneet kaupan jokaisen makeislajin yksitellen.
Sisarukset Martti ja Marja Koskela ovat valinneet kaupan jokaisen makeislajin yksitellen. Kuva: Elina Ylä-Mononen

Fredrikinkadulta katsottuna oviaukossa on hämärää. Välittömästi kynnyksen toisella puolella on kuitenkin päivänselvää – nyt ollaan ihan oikeassa karkkikaupassa. Roobertin Herkussa tulijaa tervehtivät heti kättelyssä omistajien Martti ja Marja Koskelan lisäksi sadat värikkäät karkkilajit. Ne levittäytyvät kahden huoneen seinästä seinään, pöydille, hyllyille ja ikkunalaudoille.

“Jokainen makeislaatu valitaan yksitellen. Kai se on aika harvinaista”, omistajat arvioivat vaatimattomasti.

Kaksistaan kauppaa pyörittävillä sisaruksilla on sokeri geeneissä. Heidän isoäitinsä Helinä Koskela piti karkkikauppaa vuosikymmenten ajan Iso Roobertinkadulla. Tästä 1989 sulkeutuneesta liikkeestä tulee myös kaksikon kaupan nimi. Myymälän valikoima on laaja ja Koskelat haluavatkin tuoda ulkomailta erikoisuuksia karkeissa ja limsoissa suomalaisten saataville. Kansainvälisyys on heille jo perinne.

“Mummi kävi usein Lontoossa, ja sai vaikutteita tosi paljon englantilaisista karkkikaupoista,” Martti muistelee.

Elokuussa kaksi vuotta täyttävässä Roobertin Herkussa on irtokarkkien ja limsojen lisäksi valtava Jelly Bean -annostelija sekä kunnianhimoinen laku- ja salmiakkivalikoima. Tämä mustan kullan valikoima levittäytyy kahteen huoneeseen, kahdelle pöydälle ja kahdelle seinälle. Suomalaisista laku-uutuuksista esiin nousee LIQ, uusi premium-lakritsi, jonka makuvalikoimasta on vastuussa kokki Tomi Björck. Saatavilla on makuja merisuolasta appelsiini-mustapippuriin ja suolakaramelliin. Suomalaisia lakuja ja salmiakkeja on uutuuksissa kuitenkin vähän.

“Sitä haluaisi aina, että tulisi enemmän suomalaista, sellaista hienoa ja hyvää”, Marja toivoo.

“Tuntuu että noi meidän naapurit on vähän edellä”, Martti lisää osoittaen ovelle, jota reunustavien hyllyjen graafisesti brändätyistä laatulakritseista suurin osa onkin ruotsalaista tai tanskalaista alkuperää.

Yllättävää potkua löytyy kuitenkin liikkeessä kesäisin myytävästä Salmiakki Sandy -softiksesta. Muista salmiakkijäätelöistä poiketen se maistuu makean lisäksi myös turkkarimaiselta salmiakilta. Tästä vastaa jäätelön tekemisessä käytetty aito salmiakkijauhe.

Helinä Koskela piti Roobertin Herkku -nimistä liikettä Iso Roobertinkadulla vuoteen 1989.
Helinä Koskela piti Roobertin Herkku -nimistä liikettä Iso Roobertinkadulla vuoteen 1989. Kuva: Elina Ylä-Mononen

Vaikka makeiset ovat perheasia, eivät Koskelat ole menneisyyden vankeja. Omassa karkkikaupassa mummista muistuttaa lähinnä sarja seinälle kehystettyjä vanhoja valokuvia. Muuten sisarukset päätivät tehdä asiat toisin.

“Muistan käyneeni mummin liikkeessä 7-vuotiaana, ja nähneeni ne paperitötteröt täynnä karkkia. Kun avasimme oman kauppamme, tajusimme tosi nopeasti, että emme voi tehdä tästä kopiota mummin liikkeestä. Kyllä meidän pitää tehdä oman näköistä”, Martti kertoo.

“Ajat ovat muuttuneet niin paljon. Joskus täällä kyllä käy mummin vanhoja asiakkaita, jotka ehkä odottavat, että paikka vastaisi vanhaa liikettä”, Marja lisää.

Nostalgiaa etsiville Roobertin Herkulla on tarjota jonkun verran lapsuudesta tuttuja makeisia, esimerkiksi Fazerin Parhain -pussin haluttuja Kiss-kiss-karkkeja. Menneisyyden sijaan liike katsoo kuitenkin eteenpäin.

“Ihmiset kaipaavat nostalgiaa omista lapsuusmuistoista, mutta olemme enemmänkin tekemässä uusia muistoja niille tämän päivän lapsille, jotka voivat itse sitten muistella tätä paikkaa aikuisena.”

Tällä hetkellä liikkeen kuumin tuote on BeanBoozled, eli jelly bean -ruletti. Pelissä pyöräytetään onnenpyörää, ja tuloksen mukaan valitaan tietyn värinen karkki. Pakkauksessa on kuitenkin samanvärisiä hyvän ja aivan hirveän makuisia karkkeja. Koskaan ei tiedä, kumman suuhunsa saa. Trendit menevät kuitenkin ohi yhtä nopeasti kuin tulevatkin. Liikkeen alkuaikoina suositut Oreot ja Willy Wonka -karkit ovat oikeastaan jo vanha juttu.

Makeisyrittäjän työhön kuuluu paljon karkkien maistelua. Mikä onkaan asiantuntijoiden lempikarkki? Marjalle se on ollut jo jonkin aikaa Lazer, pitkulainen monivärinen hedelmäkarkki.

“Se maistuu ihan sateenkaarelta!” Marja selittää.

Martin makunystyrät ovat hieman eri laatua.

“Kuivunut lakritsi on aika hyvä. Sellanen mahollisimman kova ja sitkeä, siitä tulee ehkä vähän sellainen pastillimainen maku”, Martti kertoo ja näyttää olevan tosissaan.

“On meillä muutama asiakaskin, jotka tulevat kysymään kuivaa lakritsia. Ja tiedän kyllä ihmisiä, jotka jättävät sen pussin auki”, Marja vakuuttaa.

Oli toiveena sitten kuivaa tai tuoretta lakritsia, Roobertin Herkusta löytyy varmasti karkkia moneen makuun.

Roobertin Herkku, Fredrikinkatu 19.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi