Sedun uudet

Uutta pukkaa, kun on Sedu Koskisesta kyse.

Elämyskeskus The Koitto, eli musiikkiteatteri Koitto, Koiton Grilli ja Skumppa vetävät yhteensä 1 100 henkeä.
Elämyskeskus The Koitto, eli musiikkiteatteri Koitto, Koiton Grilli ja Skumppa vetävät yhteensä 1 100 henkeä.

Sedun uudet

Sedu Koskisen elämyskeskus The Koitto aukeaa 28.9. Musiikkiteatteri Koitto aloittaa Beatles-show’lla, myöhemmin syksyllä on luvassa Blues Brothers -musikaalikomedia. Show&dinner-iltojen lisäksi lokakuun 8. päivä aloittaa Club Variety, klubi, josta kukaan ei tiedä, mitä illan aikana tulee tapahtumaan. Koiton Grilli on seurustelu- ja ruokaravintola sekä cocktailbaari. Simonkadun puolelle kahteen kerrokseen tulee viini- ja samppanjabaari Skumppa. Teatterin ravintolapäällikkönä toiminut Eetu Halmesmäki siirtyy Koskisen tiimiin.

Makkarataloa vastapäätä aukeaa marraskuun alussa 700-asiakaspaikkainen baari ja lounge Namu, joka suuntaa ruoissa katseen itään. ”Kansainvälinen Nobu-ravintolaketju on toiminut idean esikuvana”, Koskinen kertoo. Paikan sisustus tulee olemaan yhtä aikaa raffi ja hienostunut, päävärinä itämaiseen tyyliin jadenvihreä.
The Koitto, Simonkatu 8 / Yrjönkatu 31
Namu food & lounge, Makkaratalo

Uusi bilispaikka

Onnelan alakertaan aukeaa lokakuun alussa 48 Bar & Biljardi. Biljardipuoli on tilan takaosassa, ja etuosaan tulee pubi. Biljardipöytiä tulee yhteensä kahdeksan, ja niiden lisäksi snooker-pöytä sekä pelinurkkaus, jossa on old school -pelejä flipperistä alkaen. Alakerran ja Onnelan yhdistävä sisäänkäynti poistuu.
48 Bar & Biljardi, Fredrikinkatu 48

UU Theory

UU Theory on järjestänyt jo hyvän tovin hämäriä tapahtumia, joista osallisetkaan eivät ole perillä. Se on uuteen Kluuviin liittyvä konsepti, josta mieliin jääneet drinkit, joita sattumalta olit juomassa. Seuraavat bileet ovat DTM:ssä. Tarkoitus saattaa olla lisätä mielenkiintoa pian aukeavaa Kluuvia kohtaan.
Kauppakeskus Kluuvi, http://www.uutheory.fi

Italia Center-Inn-ravintoloissa

Piemonten alueen herkut pääsevät esille Italianviikoilla. ”Piemonten keittiö edustaa ehdottomasti Italian ruokakulttuurin aatelia. Tältä alueelta tulevat myös maan parhaimpiin kuuluvat viinit”, perustelee keittiöpäällikkö Jukka-Pekka Repo alueen valintaa. Ruokia on aina härän sisäfileestä ja kesätryffelirisotosta calzoneen. Teemaviikot alkavat 20.9. ja jatkuvat lokakuun puoliväliin.
La Famiglia (Helsinki&Flamingo), Kolme Seppää & Raffaello

Glöd näyttää tältä.
Glöd näyttää tältä.

Meccasta Glöd

Solnan Jan Åkerström teki sen taas, eli osti ravintolan PalaceKämpin Esa Karppiselta. Nyt haaviin ui iso kala: Korkeavuorenkadun 483 asiakaspaikan Mecca. Entisessä Ilta-Sanomien toimituksessa juhlitaan nyt iltaisin kuutena päivänä viikossa kahdessa kerroksessa ja sisäpihan beduiiniteltassa nimellä Glöd. Kaikki pääruuat hiiligrillillä valmistavan keittiön ohjaimiin on palannut Petteri Luoto.

Puolen kilon pääruuaksi irtoaa esimerkiksi porsaan ribsejä, ranskalaisia, romainesalaattia ja aïolia (18 e). Vähintään kahdelle koottava kalalautanen (à 44 e) sisältää hummeria, tonnikalaa, lohta ja tiikeriravunpyrstöjä sekä paahdettua munakoisoa, retiisejä, romainea, aïolia sekä paahdettua paprikasoosia.
Glöd, Korkeavuorenkatu 34

Katkera uutuus Koffilta

Sinebrychoffin harmaasta uutuussyksystä erottuu edukseen Nikolai Premium Pils (1,70 e). Pohjoissaksalaisen esikuvansa mukaan viisiprosenttinen tulokas on väriltään kullankeltainen, ja valmistuksessa käytetyt katkerohumalat tuntuvat reilusti sekä tuoksussa että maussa.

Viisi Penniä retroilee

Kahden sukupolven intialaisjohtoon siirtynyt perinteikäs – vuodesta 1956 – Viisi Penniä vaalii jylhällä toisen kerroksen parvellaan suomalaisia keittiöperinteitä pöytiintarjoiluineen. Tarjolla ovat esimerkiksi wieninleike ja perunamuusia (13 e) tai savustettua lohta sitruuna-voisoosilla ja uuniperunalla (16,50 e). Katutason oluttupa hengittää nykypäivää kotimaisine ynnä belgierikoisuuksineen.
Viisi Penniä, Mannerheimintie 55

Luomo Klaus K:ssa

Krunikan piskuinen tähtiravintola Luomo esittelee kädentaitojaan chefinsä Jouni Toivasen vierailessa Klaus K:ssa 21.-24.9. Tarjolla oleva seitsemän retin menu (79 e) sisältää mm. vuohenmaitoa ja punajuurta, thai-lohiconfit’n, 36 tuntia kypsennettyä iberico-porsasta ynnä herkkutattisuklaata.
Klaus K, Bulevardi 2-4

Farangissa paras sommelier

Janne Halla voitti sommelierien eli juomamestarien Suomenmestaruuden Farangiin. Toiseksi sijoittui Arttu Sademaa ravintola Smöristä Turussa. Kaksikko edustaa Suomea 9.-10.10.  Kööpenhaminassa järjestettävässä sommelierien Pohjoismaiden mestaruuskilpailussa.
Farang, Ainonkatu 3

Klubit

Lil’ Tonyn Top 3.
Lil’ Tonyn Top 3.

Jukebox

  1. Noir & Haze: Around (Solomun Remix)
    ”Sielukas midtempo deep/tech house-vokaalibiisi, Morgan Geist/Metroa Area meets Pharell Williams oli eka reaktioni, kun kuulin biisin. Solomunin paras remix. Ollut salainen ase pitkään, nyt se paljastui, voi ei, heh.”
  2. Virgo Four: Its Crime (Caribou Remix)
    ”Caribou iskee jälleen. Orgaanista electronikaa, ei mikään helppo biisi tehdä paremmin, enkä sano että se on parempi edelleenkään kuin originaali, mutta erilainen ja toimiva. Rushhour labelilta jälleen hieno julkaisu.”
  3. Floorplan: Baby Baby
    ”Robert Hood kaivanut esiin vanhan Floorplan aliaksensa. Killeri biisi, pitää soittaa pitch -8:lla. Disco Technoa.”

Lil’ Tony Kuudennella Linjalla 17.9.

London Elektricity YK:lla

London Elektricity eli dj ja artisti Tony Colman saapuu Suomeen. Illassa soittamassa myös L.A.O.S. ja Muffler.
YK 16.9. 14 e

Uusi perjantaiklubi

PopLife on Tavastian uusi perjantaiklubi. Syksyllä dj-vieraina nähdään Njassa ja Johannes Kostaja. Klubin isäntänä toimii Erkko. Poppia, rockia, indietä ja tanssimusaa.
Tavastia 16.9. 6,50 e

DJ Quik Helsinkiin

20 vuotta hiphopin saralla vaikuttanut MC-tuottaja DJ Quik tulee ensimmäistä kertaa Suomeen. Lämppäreinä Super Janne ja Jontti & Shaka.
Virgin Oil 25.9. 22 e

Mahtavaa musaa Afrikasta

Brooklynilainen Brian Shimkovitz on kerännyt kasetteja ympäri Afrikan mannerta. Luvassa nykyaikaista afrikkalaista tanssimusiikkia.
Siltanen 18.9. 0 e

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi