Siipiravintola Hook avaa Helsingissä

Legendaarinen Hook Wings aukeaa Töölön Kisahallin päätyyn. Seuraavaksi siipiravintola valloittaa Turun.

Vuodesta 1997 Tampereella toiminut, tulisilla kanansiivillään kulttimaineen saavuttanut Hook Wings avaa ovensa torstaina 14. huhtikuuta myös Helsingissä. Siipiravintola sijoittuu Kisahallin päätyyn, entisen Gringos Locosin tilalle.

"Haluamme ehdottomasti vastata Tampeerella saavutettuun maineeseen ja laatuun. Hook perustuu yksinkertaisiin asioihin, jotka tehdään huolella: laadukkaisiin tuotteisiin, uniikkiin miljööseen ja iloiseen palveluun. Siivet ovat rentoa ja maukasta fast foodia, josta on lupa jäädä nauttimaan", Hookissa osakkaana vaikuttava Juha Vuorio kertoo.

Hook on Tampereella profiloitunut vahvasti myös ottelukatsomoiden isäntänä. Vuorion mukaan urheilu ja viihde ovat voimakkaasti esillä myös Helsingissä.

"Ravintolaan tulee näyttävät screenit otteluiden seuraamista varten. Hook on konseptina tunnettu viihdepainotteisuudestaan ja tulemmekin olemaan paljon julkisuudessa erilaisilla tempauksilla, joita on juonittu yhdessä mm. omistajiemme Raimo “Raipe” Helmisen ja Eppu Salmisen kanssa. Ja paikka seuraavallekin Hookille on jo tiedossa: Turku saa tästä pian osansa", Vuorio povaa.

Ruokalista pohjaa nimensä mukaisesti siipiin ja toinen toistaan tulisempiin kastikkeisiin. Suurin osa kastikkeista ja majoneeseista valmistetaan Tampereella salaisten reseptien mukaan ja toimitetaan sieltä Helsinkiin.

"Tuoreet vastapaistetut wingsit ovat meillä tietysti kaiken keskiössä. Puoli ruokaa tässä tapauksessa on kuitenkin onnistunut kastike. Kastikkeissamme on monta vaihtoehtoa aina mildistä suicideen, ja tietysti täältä saa myös legendaarista Buffalo-kastiketta. Perinteisten siipien lisäksi Hookissa tarjoillaan aitoamerikkalaisia ribsejä, finger foodia, salaatteja ja jopa burgeria. Raaka-aineiden kotimaisuus on meille ehdoton edellytys", Vuorio jatkaa.

Helsingin Hookiin valmistuu kevään aikana iso, noin 400 m² suuruinen kesäterassi, jonka auringonpaisteessa kelpaa nauttia siipiaterian jos toisenkin.

Hook Wings, Mannerheimintie 17. Avataan 14.4.2016.

1 kommentti

1897

14.4.2016 16:14

HOOK on myös HIFK fudisfanien kokoontumispaikka aina ennen kotimatsia!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi