Suomimetallin minifestari osaksi Lost In Music -tapahtumaa

Metal Export Finland -pienoisfestivaali tuo esiin ajankohtaisia kotimaisia metalliyhtyeitä.

Kuva: Shocky / Fotolia

Kymmenvuotispäiväänsä viettävä uuden musiikin festivaali Lost In Music esittelee lokakuussa metallimusiikkia aiempaa kattavammin. Tampereella järjestettävä festari tuo mukanaan Metal Export Finland -pienoisfestivaalilla torstaina 6. lokakuuta. Ajankohtaiset metalliyhtyeet nostava MEF muodostuu omaksi ohjelmistokokonaisuudekseen. Promoottori Rowan Rafferty Nem Agency Oy:stä on valinnut mukaan kahdeksan yhtyettä. MEF-keikat järjestetään Tampereen Yo-talolla ja rock&kitchen paikka Jack the Roosterissa.

"Suomi on metallimaa, ja meiltä on viety ulkomaille nimenomaan paljon metallimusiikkia. Maamme on täynnä uskomattomia metallibändejä, ja tarkoituksemme on esitellä mielestämme lupaavimmat vientikelpoiset tähdet paikallisväriä unohtamatta.  Uskon, että illalle on kysyntää, koska Musiikki & Mediassa ja Lost In Musicissa vierailee useita metallimusiikkiin erikoistuneita ulkomaalaisia delegaatteja. Olen ainakin itse erittäin fiiliksessä, sillä tämä sopii erinomaisesti Tampereen syystarjontaan", kertoo Rafferty.

Metal Export Finlandissa arvioidaan muun muassa tamperelaislähtöisen Ember Fallsin keikkakunto. Läpimurtomusiikkivideonsa opintolainalla rahoittanut yhtye solmi alkuvuodesta maailmanlaajuisen levytyssopimuksen Universal Musicin ja Spinefarm Recordsin kanssa. Bändistä povataan seuraavaa suomalaisen metallimusiikin kansainvälistä menestystarinaa.

Tampereelta ponnistaa myös Whispered, jonka japanilaisvaikutteinen melodinen hevi on saanut innostuneen vastaanoton Suomessa ja Aasiassa. Ennen esiintymistä Lost In Musicissa bändi tekee yhdeksän kaupunkia kattavan kiertueen Isossa-Britanniassa.

Metalliohjelmistossa esiintyvät muun muassa 80-luvun estetiikalla flirttaileva speed metal -bändi Ranger, Uuden Musiikin Kilpailussa nähty melodisen metallin toivo Arion sekä millintarkan teknisen death metalin sinfonisiin elementteihin yhdistävä Whorion.

Kansainvälisen tuulahduksen tarjoilee kanadalainen Kobra And The Lotus, jonka keikka Tampereella on osa yhtyeen ensimmäistä omaa Suomen-kiertuetta.

Lost in Music -festarit 6.-8. lokakuuta Tampereella. Metal Export Finland -pienoisfestivaali 6. lokakuuta. Liput tulevat myyntiin keskiviikkona 20.heinäkuuta klo 12.00. Tarjolla on Metal Export Finland -passi, joka takaa pääsyn molempiin keikkapaikkoihin Yo-talolle ja Jack the Roosteriin. Asiakas voi ostaa myös yksittäisiä lippuja kuhunkin keikkapaikkaan. Perinteinen Lost In Music -festaripassi kattaa myös Metal Export Finland -keikat.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi