Suuri ravintolaäänestys 2007

Go away -sushia, taidevessoja, 26 asiakkailta jääneet rintaliivit sekä tietenkin kaupungin parhaat paikat syödä, juoda ja juhlia.

Jatkot kauppakeskuksessa

Maaliskuussa avattu LUX on valloittanut paitsi Kampin kauppakeskuksen viidennen ja kuudennen kerroksen, myös ravintolaäänestyksen kärkisijat bailupaikkana sekä uutena ravintolana.

“Pirulauta! Sehän meni hyvin”, hehkuu ravintolapäällikkö Janne Ruusuvaara.

LUX uskoo laatuun. Viidellä baaritiskillä drinkit valmistuvat tuoreista tuotteista ja palvelu pelaa. Esimerkiksi loosheihin saa pöytiintarjoilun eikä henkilökunnalla mene sormi nenään erikoisimmissakaan tilauksissa.

“Tarvittaessa selvitämme asiakkaan kanssa drinkin koostumuksen tiskillä suoraan netistä. Meillä on kannettavia ja langaton yhteys.”

1 025 asiakaspaikan mustaksi väritetyn bilekeitaan yläkerrassa soivat old school -disko ja -funk, alhaalla mainstream-hitit yhteensä 40 000 watin äänentoistolla. Perjantaisin LUX houkuttelee noin

1 400 asiakasta, lauantait vetävät jopa 1 800. “Tyylitietoisia, 24–32-vuotiaita juhlijoita, jotka haluavat rahoilleen myös vastinetta.”

Ja jotka jaksavat jonottaa. Esimerkiksi uutena vuotena sai odottaa pahimmillaan 2,5 tuntia.

“Yökerhon hissikuljetus aiheuttaa kieltämättä pientä ruuhkaa, vaikka kolmeen hissiin mahtuukin 75 ihmistä kerralla.”

Ja nyt paljastus: helmikuusta alkaen LUXista saa myös go away -sushia. Jos grilliruoka (ja -tappelut) ei maistu, narikan vierestä voi ostaa lähtiessä sushit kotiin.

TJEU: Sushi-tiski 1.2. alkaen

Originelli Olotila

Erilaisuus kunniaan. Ykkössijalle kiilasi ydinkeskustan ulkopuolelta Olotila. Arabianrannassa majailevan baarin uniikin sisustuksen ovat toteuttaneet omistajat Kai Lindbäck ja Marko Mielonen.

“Linjana on olohuonemaisuus ja pelkistetty värimaailma, joka on punainen ja tummanruskea”, kertoo Lindbäck.

Olotilassa lähes kaikki on uniikkia.

“Seppämestari on takonut uniikit lamput valuraudasta ja wc:n

ovet on taiteillut Inka Jurpanen.”

Kakkosen, eli Kaisaniemenkadun Wayne’s Coffeen tyyli on sekoitus pelkistettyä ja linjakasta Italiaa, Pohjois-Amerikkaa ja Skandinaviaa. Myös Aussie Barin interiööri miellytti silmäänne.

“Tiesin mitä ihmiset kaipasivat. Tuloksena autenttinen australialaisbaari, jollaista Suomessa ei ole vielä ollut”, kertoo omistaja Bejay Visser.

Ainakin on varaa mistä valita.

TJEU: www.mk-yhtiot.fi/olotila/

Homot palvelee tykimmin

“Ihanaa! Loistavia uutisia! Mä oon nii-iin hyvä!” riemuitsee viihdepäällikkö Markku Valtanen DTM:n pääsystä ykköspallille.

Voitto kertoo paitsi homoyhteisön äänestysaktiivisuudesta, myös siitä, että syksyllä 15 vuotta täyttävä gay-yökerho pitää asiakkaistaan aidosti huolta. Kyytiä tarvitsevat saavat apua taksin tilaamisessa ja henkilökunta saattaa bilettäjän usein jopa taksiin asti. Työntekijät lainaavat asiakkaille omia sateenvarjojaan, joskus jopa vaatteitaan, jotta bailaajat pysyisivät kotiin asti lämpiminä.

“Arvostan vanhanaikaista vieraanvaraisuutta. Koko aikaa ei tarvitse hymyillä kuin Naantalin aurinko, mutta esimerkiksi baarimikolla pitää olla niin hyvä muisti, että tietää, mistä ginistä kantis GT:nsä haluaa”, Valtanen toteaa.

Myös henkilökunnasta pidetään huolta. Palkat tulevat ajallaan ja onnistumisista saavat palkkion niin lipunmyyjät kuin plokkaritkin.

“Hyvä, kiinteä työporukka luo yhteishenkeä ja se välittyy asiakkaallekin. Henkilökunta bilettää täällä vapaa-aikanaankin.”

Lähes jokainen DTM:n 25 vakituisesta työntekijästä kuuluu homo- tai lesboyhteisöön.

“Asiakkaiden pitää tuntea olevansa omiensa joukossa. Oletpa transvestiitti tai mikä tahansa, et joudu odottamaan juomaasi sen takia tiskillä. Toisin kuin monissa muissa paikoissa, joissa naiseksi pukeutunutta miestä katsotaan kieroon.”

Entäs heterot?

“He ovat kehuneet ilmapiiriä, mutta pysymme vastaisuudessakin pelkästään homoille ja lesboille suunnattuna yökerhona. Onneksi jokainen hetero on käännytettävissä.”

TJEU: Euroviisu Talk Show by Showhat 21.1. alkaen.

Toimivaa ei korjata

Tex-mexillä menee lujaa. Santa Fé viilettää jo neljättä vuotta ykkösenä ja Cantina West kipusi rankingin kakkoseksi. Mikä eurooppalaiseen makuun taitetussa Meksiko-ruoassa oikein viehättää?

“Aina tietää mitä saa, ruoka on tasalaatuista, helppoa ja hyvää”, listaa Santa Fé:n ravintolapäällikkö Frodo Rossander. Tasalaatuisuuden varmistaa se, että esimerkiksi Santa Fé tekee ruoan käsityönä, eikä käytä puolivalmiita.

”Teemme itse muun muassa kastikkeet, täytteet ja jälkiruoat sekä leikkaamme lihat ja kasvikset. Näin raaka-aineet pysyvät tuoreina.”

Ja ei kahta ilman kolmatta. Yllättäjänä listalle nousi Manala. Syyt ovat selvät: ravintolasta saa ruokaa valomerkkiin asti, hinnat on edulliset ja aina saa pöydän.

TJEU: Santa Fé:n Pedro’s Blakened Steak

Bileyleisön uusi koti

Yökerhot käyvät tiukkaa kaupunkitaistelua. Se näkyi myös Paras uusi -kategoriassa. LUX otti niukasti paalupaikan ennen Den Kungliga Klubbenia. Keskustan pienimmän yökerhon, ”Kunkun”, sijoitusta voi pitää pienenä yllätyksen. Se avasi vasta viime elokuussa ja asiakaspaikkojakin on vaivaiset 400.

“Emme teeskentele, paikka on pitkälle näköisemme. Tarkoitus on ollut tehdä Kunkusta ihmisläheinen ja luoda sinne yhteenkuuluvuuden tunne. Tämän pitää olla toinen koti. Olemme yrittäneet huijata asiakkaita mahdollisimman vähän”, kertoo Den Kungliga Klubbenin varatoimitusjohtaja Mehdi Younes.

Konsepti imee etenkin 24–28-vuotiasta, itsetietoista Punavuori-jengiä. Lauantait keräävät yli tuhat bilettäjää ja toisin kuin monella yökerholla, myös perjantait ovat lauantain tasolla.

“Suositutkin yökerhot joutuvat houkuttelemaan asiakkaita alennuksilla. Meillä niitä ei ole, ainakaan julkisesti. Olut maksaa aina viisi euroa ja sisäänpääsy seitsemän. Emme tuputa, vaan annamme asiakkaan valita.”

Den Kungliga Klubbenin viikonloppua voisi kuvailla näin: 26 rintaliivit, neljät stringit, korsetti, toppi ja kahdet bokserit. Ne roikkuvat Kunkun rokkibaarin pyykkinarulla, ja ne kaikki ovat jääneet asiakkailta.

TJEU: Rokkibaari lauantaina klo 2.30

Minä juon nyt kahvia

Yökerho vanhenee kolmessa vuodessa. Ruokaravintola kuudessa.

Kahvilat ovat ikuisia.

Cityn ravintolaäänestyksen voittajatrioon mahtui vain yksi alle kymmenvuotias, kolmanneksi sijoittunut Wayne’s Coffee, 9 v. Voittajaduo Esplanad ja Strindberg alkoivat virkistää ihmisiä jo vuonna 1996, silloin vielä samannimisinä.

“Kahvilamaailmassa trendit eivät muutu yhtä nopeasti kuin yökerhoissa ja ruokaravintoloissa”, sanoo Suomen hotelli- ja ravintolaliiton toimitusjohtaja Timo Lappi.

“Sijaintihan äänestyksen voittajilla on erinomainen.”

Menestyvän kahvilan on oltava siis kulkureittien varrella.

Kahviloilla on mennyt viime vuodet hyvin.

“On tullut myös enemmän vaihtoehtoja: perinteistä, nuorille suunnattuja, kahviin keskittyviä.”

TJEU: Café Esplanad: korvapuusti, Café Strindberg: lounaskeitto ja rieskarulla, Wayne’s Coffee: mangosmoothie

Ja Molly soi

Molly, Molly, Molly, Molly. Tämä on uskomatonta. Kaisaniemenkadun irkkupubi vei voiton Paras baari -sarjassa jo neljättä kertaa peräkkäin.

“Asiakkaat ovat meille osa toimivaa tuotetta. He tekevät viime kädessä oikean tunnelman. Eikä heitä ole koskaan segmentoitu iän tai sukupuolen mukaan”, toteaa Molly Malone’sin omistaja Petri Naumanen.

Elävää musiikkia on joka päivä. Viikoittain vaihtuvien bändien ansiosta sana Mollyn bileistä on kiirinyt jo Hollantiin ja Tanskaan asti. Lisäksi Guinness (se olutmerkki) on valinnut Mollyn Euroopan 50 parhaimman irkkupubin joukkoon. Pubissa törmää myös useasti ulkomaalaisiin asiakkaisiin.

“Yhtä lailla englantilaisiin kuin italialaisiinkin. Vierasmaalaiset pitävät Mollya kaupungin kansainvälisimpänä baarina. Yhtenä aamupäivänä neljän ulkomaalaisen seurue katsoi meillä tv:stä krikettiä. Kun sitä muualla ei nähnyt.”

Viskejä valikoimassa on nelisenkymmentä. Hanasta saa 12 eri olutta ja muutamaa siideriä. Mikä muu paikka kaupungissa voi kehuskella sillä, että se myy ulkomaisia tuotteita yhtä paljon kuin kotimaisiakin?

“Asiakas tulee tänne vähän kuin ulkomaille. Hän ei ota isoa ja pitkää, vaan kokeilee jotain uutta. Meillä on hyvä kierto tuotteissa, joten aina saa tuoretta tavaraa”, Naumanen kertoo.

“Mutta älä hirveästi painota tässä olutta. Se on kuitenkin vain osa koko konseptiamme.”

TJEU: St. George’s Ale

3 kommenttia

MachoNerd

8.6.2007 20:34

Luxi ja Molly kyllä ansaitsee kunniansa. Aika loistopaikkoja kumpikin. Luxin ainut huono puoli on välillä pitkät jonot (VIP:t menee ohi). Nii... :P

Uusi hyvä saitti:
http://www.yokerhot.com

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ruokailija

27.6.2007 13:09

Mielenkiintoista verrata tämän artikkelin tuloksia eat.fi:n arvostelijoiden mielipiteisiin. Ainakin "paras ruoka" -mielipiteet menevät kovasti ristiin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tuomari..

30.6.2007 12:22

Paljonkohan sedu maksoi tuloksista? Kukaan ihminen ei ole vielä pitänyt paikasta,paitsi julkkikset ketkä on sisään lahjottu.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi