Tapahtumasta purnaaja on harvinaisuus

Helsinkiläiset haluavat lisää tapahtumia.

Tutkimuksen tulos on harvinaisen selvä: helsinkiläiset haluavat lisää tapahtumia, eivätkä suinkaan ajaa niitä kaupunkialueen ulkopuolelle. 1 200 kyselytutkimukseen vastannutta harmitteli enemmän tapahtumista aiheutuvia pysäköintiongelmia ja roskaamista kuin melua.

Tutkimuksessa selvitettiin kolmen tapahtuman, Musen Olympiastadion-keikan, Flow-festivaalin ja Rockin' Hellsingin, lähialueiden asukkaiden fiiliksiä oman alueen tapahtumista.

Kuva: hel.fi

Laajempien kartoitusten tekeminen on järkevää, sillä moni tapahtuma joutuu kärsimään yksittäisten mielensäpahoittajien purnauksesta. Positiivinen kokemus festaritunnelmasta, jonka tapahtuma tuo naapurustoosi tuskin kirvoittaa jättämään palautetta, mutta uneton yö ryyditettynä bassomusalla saattaa helposti kirvoittaa. Siksi on mukava kuulla, kuinka elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva kertoo myönteisen palautteen olleen runsasta.

City suosittelee jatkossakin jättämään mahdollisimman paljon positiivista palautetta, mahdollisimman monen kanavan kautta aina, kun saatte hyvät fiilikset lähialueenne tapahtumista.

Tutkimuksen yhteenvedossa tulee esiin myös ilmeisiä asioita:

Tapahtumien äänet häiritsivät enemmän vanhempia asukkaita kuin nuorempia ja enemmän niitä, jotka eivät käyneet tapahtumissa kuin niitä, jotka kävivät. Ne, joilla on ikkunoita tapahtumapaikan suuntaan, kokivat äänet häiritsevämpinä kuin ne, joilla ikkunoiden suunta oli toinen.

Helsingin kaupunki ottaa tiedotteessaan vahvan etunojan tapahtumien suuntaan. Elinkeinojohtaja Rinkineva hehkuttaa tapahtumien merkitystä kaupungin kilpailukyvylle ja sanoo niiden lisäävän ”elävyyttä, viihtyisyyttä ja tunnettuutta”.

Toivottavasti kyseessä on aito halu auttaa kaikenlaisia tapahtumia saamaan paremmat puitteet. ”Tapahtumakaupunki”-puhe perustelee myös kaupungin tekemiä seikkailuja suurtapahtumien ja isojen kongressien saralla, näistä tuoreimpana pyrkimus saada MTV Europe Music Awardsit kaupunkiin vuosille 2015-2016. Mikäs siinä, kunhan jättitapahtumien järjestäminen ei vie kaikkea huomiota ja massia.

2 kommenttia

Töölön asukki

1.11.2013 09:17

Ei tuossa tutkimuksessa kysytty että haluavatko noiden alueiden asukkaat lisää tapahtumia.
Siinä kysyttiin ainoastaa ihmisten kokemista haittapuolista. Ja kyllähän niitä kaikenkaikkiaan näyttää löytyneen.

Tietysti ihmiset, jotka ei noilla alueilla asu, suhtautuvat myönteisemmin noihin tapahtumiin, koska heille ei niistä haittaa ole. Mielestäni tapahtumat voisi siirtää jonnekin keskustan ulkopuolelle, koska siellä olisi tilaa ja vähemmän asutusta, jota ko. tapahtumat häritsevät.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jugular

1.11.2013 15:11

Toisaalta esim. Kalasatamaan muuttavat ovat takuulla tienneet, että millaisesta alueesta on kysymys ja Olympiastadionillakin on järjestetty isoja tapahtumia ties kuinka kauan. Tapahtumat kuuluvat kaupunkiin ja konsertit tapahtuvat enimmäkseen viikonloppuisin eivätkä kestä yli puolen yön, joten aiheutunut haitta on todella vähäinen. Siellä keskustan ulkopuolella ei ole isojen tapahtumien vaatimaa infrastruktuuria tai joukkoliikennettä, mutta sen sijaan siellä on paljon tilaa rakentaa itselleen se omakotitalo, joka on kaukana kaikesta.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi