Vahingossa trendikäs rafla

Ravintola Hoa Xuan muuttuu iltaisin karaokebaariksi. Siitä on tullut valtava menestys.

Aleksi Remsu odottaa, että pääsee aloittamaan oman tulkintansa Don Huonojen kappaleesta Hyvää yötä ja huomenta.
Aleksi Remsu odottaa, että pääsee aloittamaan oman tulkintansa Don Huonojen kappaleesta Hyvää yötä ja huomenta.

Seinillä on vietnamilaisia koristeita. Pöydillä on viikattuja serviettejä, ja menut ovat aterimien keskellä. Ikkunoissa on vaaleanpunaiset pitsiverhot, jotka on solmittu ikkunoiden eteen puhveiksi.

Itsenäisyydenkadun Hoa Xuan ei kuitenkaan ole mikä tahansa aasialainen ruokapaikka. Iltayhdeksän jälkeen ravintola nimittäin muuttuu karaokepubiksi. Pöydät vedetään sivuun niin, että salin keskelle muodostuu ka-

raokeareena. Yhdeksän jälkeen pubissa välkkyvät jo eriväriset neonvalot, eikä vaaleanpunaisia pitsiverhoja enää huomaa.

Laulu on raikunut Hoa Xuanissa viime syksystä asti, jolloin ravintola perustettiin. Baarimikko ja tarjoilija Mii Jutran, 17, palvelee kiireessä asiakkaita.

"Meillä käy viikonloppuisin parisataa ihmistä. Perjantaisin ja lauantaisin paikka on ihan täynnä", hän kertoo.

Jutran on ravintolassa töissä oppisopimuksella. Hän valmistuu ensi vuonna tarjoilija-baarimikoksi. Hoa Xuanin omistaa Jutranin isä, ja ravintolaa pyöritetään perhevoimin. Jutranit muuttivat Suomeen 20 vuotta sitten, joten Mii on syntynyt täällä. Kokki on ainut, joka on palkattu perheen ulkopuolelta.

"Perheyrityksessä on hyvät ja huonot puolensa. Harvoilla työpaikoilla voi mennä keittiöön sanomaan, että nyt on nälkä", Jutran sanoo.

Mari ja Taina revittelevät kitarasoolon aikana. He eivät paljasta sukunimiään eräiden pieleen menneiden treffien vuoksi.
Mari ja Taina revittelevät kitarasoolon aikana. He eivät paljasta sukunimiään eräiden pieleen menneiden treffien vuoksi.

Karaoke on Vietnamissa suosittua iltaviihdettä samoin kuin Suomessa. Karaokekulttuureissa on kuitenkin eronsa:

"Vietnamissa ei ole rockia. Siellä lauletaan vain hitaita ja tosi pehmeitä lauluja."

Idea karaokeilloista syntyi, kun Jutranin perhe huomasi, ettei Tampereella ollut kysynnästä huolimatta vastaavaa karaokepaikkaa.

Asiakkaat ovat pääosin suomalaisia nuoria. Jutran uskoo, että paikasta on tullut suosittu puskaradion ansiosta.

Asiakkaat ovat lisääntyneet syksyn mittaan. Suunsoittajia ei Hoa Xuanissa näe.

"Tuskin ihmiset tänne tulisivat, jos eivät tykkäisi ulkomaalaisista. Lähinnä he vain kehuvat hyvää suomen kielen taitoani."

Kansainvälistä mediaa opiskeleva Vesa Koskinen, 22, on baarissa kahdeksatta kertaa. Hän ei kuitenkaan laula karaokea vaan nauttii "kohtalaisista esityksistä".

"Aloimme käydä täällä syksyllä. Huomasimme hypen paikan ympärillä ja järjestimme täällä yhdet  illanistujaiset."

Tavallisena iltana Koskisen porukka on Hoa Xuanissa kahteen asti. Kun se menee kiinni, he lähtevät vielä Klubille. Hoa Xuaniin vetää Koskisen mukaan kitschmäinen meininki, joka on Tampereella harvinaista.

"Tämä on vähän kuin sulatusuuni. Tänne tulee kaikenlaista väkeä pubiruususta hipsteriin. Parasta on, että paikka on vahingossa trendikäs, eikä se yritä olla mitään muuta kuin on."

Samaa mieltä ovat 22-vuotiaat Aleksi Remsu ja Tanja Laakso.

"Tänne voi tulla sellaisena kuin on. Hoa Xuan on hämmentävä kokemus. On tämmöiset puitteet, ja Eppu Normaali soi," Laakso sanoo ja viittaa seinäkoristeisiin päin.

Mari ja Taina löysivät Hoa Xuanin, kun toinen heistä kävi ravintolassa treffeillä.

He eivät halua kertoa sukunimiään, koska treffit eivät menneet kovin hyvin. Mukava aloittelupaikka niiden ansiosta kuitenkin löytyi. Naiset ovat käyneet ravintolassa laulamassa muutaman kerran ja lähteneet loppuillasta "Dorikseen häpeämään".

He eivät ole koskaan syöneet Hoa Xuanissa, mikä tuntuu yhdistävän monia yöasiakkaita.

Puoli yhden aikaan esiintyjät vaihtuvat tiuhaan. Hitaissa kappaleissa moni laulaja istuu tomwaitsmaisesti baarijakkaralla ja tulkitsee silmät suljettuina englannin- ja suomenkielisiä kappaleita. Jotkut käyvät ottamassa areenalla pari tanssiaskelta mutta häviävät pian takaisin nurkkapöytiin. Spottivalo on varattu esiintyjälle.

Aleksi Remsu aloittelee Depeche Moden Enjoy the silence -kappaletta. Ihmiset villiintyvät taputtamaan esityksen tahdissa, ja Jutran hymyilee.

Puoli kahdelta meno Hoa Xuanissa alkaa hiljetä, ja kahdelta siniset valot sammuvat kokonaan. On aika lähteä kotiin – tai jatkoille.

Mii Jutranilla ja hänen isällään on kiire. He keskustelevat tiskin takana vietnamiksi, kun asiakkaat tungeksivat baaritiskillä.
Mii Jutranilla ja hänen isällään on kiire. He keskustelevat tiskin takana vietnamiksi, kun asiakkaat tungeksivat baaritiskillä.

3 kommenttia

17_vuotias

13.4.2012 11:17

Siis 17-vuotias baarimikko? Tarjoilee vain virgin-drinkkejä, vai mistä saakka alaikäinen on voinut myydä alkoholia..?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

7-vuotias

14.4.2012 20:12

Onnistuu alaikäiseltä jos on koulutusta tarjoiluun, tuohan oli oppisopimuksella duunissa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

70-vuotias

15.4.2012 05:37

Onhan tuo vähän erikoista, itse kun oli 16-17kesäisenä ruokaravintolassa töissä (vaikka olin ravintola-alan koulussa myös) niin passitettiin viimeistään 22 kotiin, kun kymmenen jälkeen ei raflassa saanut olla alaikäistä töissä(kään). Kaippa ne ajat on muuttunu! Tai sitten Tanpereella on eri buugi kuin Stadissa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi