"Hän saa sinut vaikuttamaan hullulta. Jos yrität saada häntä vastuuseen huonosta kohtelustaan, hän mitätöi mielipiteesi ja panee kaiken vilkkaan mielikuvituksesi piikkiin. Hänellä ei ole aavistustakaan mistä sinä puhut, keksit omiasi. Hän väittää ettei muista tapahtumaa, mistä puhut, vaikka tapahtuma olisi sellainen, että ei kukaan uhohtaisi. Hän väittää ettei mitään ole tapahtunutkaan, vaikka sinulla olisi millaiset todisteet. Oma päättelykykysi alkaa ajan kanssa horjumaan, alat epäillä muistiasi ja mielenterveyttäsi. Jäät yhä enemmän ja enemmän narsistin kynsiin. Hän sanoo suoraan, että olet labiili tai vihjailee. Keksit omiasi, sinuun ei voi luottaa. Olet yliherkkä, ylireagoit, kuvittelet mahdottomia, hän voi antaa sinulle diagnooseja. Hän sanoo puhuvansa sinulle sitten kun olet rauhoittunut, vaikka olet rauhallinen. Kunhän on sinulle diagnoosin antanut, hän kertoo sen muille. Hän kertoo sen siksi, että on muka huolissaan sinusta. Itse hän on uhri, päättömien, hullun houreiden, sinun uhri. Olet loukannut häntä verisesti ja tarvitset hoitoa. Hän leikkii niin huolestunutta ja välittävää, että toiset uskovat hänen versioonsa."

Niinkin kurjaa kun se onkaan kirjoittaa tälläistä äitienpäivänä niin meillä tämä on totta myös äitienpäivänä.

Nyt hieman viisaampana olen alakanu miettii että miten järkyttävää aivopesua ja mustamaalaamista oman äitini touhu on.

Tuossa helemikuun lopussa minä jouduin sairaalaan, mielisairaalaan. Diaknoosina trauman väkivaltainen purkautuminen, vaikea masennus. Minä en siis ollut väkivaltainen vaan trauman purkautuminen. Aiheutti reagtion "aivan kuin pullisteleva jyväpussi olisi leikattu veitsellä auki" Ennen sairaalajaksoa jouduin autokolariin jossa meni auto lunastukseen. Sairaalasta soittelin äitille että huolehtii siitä vakuutusasiasta, kun itse täyttelin ja palautin vahinkoilmoituksen. Kotiin aprillipäivänä päästyäni, tilanne selkeni: Äiti oli käyttänyt mun 780euroo jotka tuli vakuutuksesta omiin tarpeisiinsa sanoen, minä tarvitsin ne.

Mun mummu, meleki kaheksankymppinen soittaa eräs ilta mulle ja kysyy että mihin mä tarviin niin hirveesti rahaa? Wat, perkele?

Mummu selitti että äiti on pyytäny useasti rahaa, yhteensä 35 000 e selittäen että Maarit tarvitsee, Maarit ei osaa käyttää rahaa laita ne hänen tilille. Mummu hyväuskosena on laittanut äitille kaikki mitä on pyytänyt luullessaan että ne rahat tulee mulle. Penniäkään nuista rahoista en ole nähnykkää saati sitten äitiä pyytänyt pyytämään mummulta rahaa.

Herra Heppamies luojankiitos ollunna isona apuna ja tulena kaikissa myllerryksis, sairaala-ajan ja tämän äitiasian kanssa.

profit: Paskasangonripa äiteen kans poikki, ei autoo, ei rahaa ostaa sitä, mielenterveys suhteellisen ookoo tällähetkellä, mutta pelottaa ja ahistaa että mitä se nainen vielä keksii.

Miten voi omalle äidilleen sanoa että se on tehnyt erittäin väärin ja loukkaavasti ja en halua olla hänen kanssaan tekemisissä?

Pönöttämisellä meinaan sitä että rupiaa nipottahan ja masistelee.

Masennus voi vallan mainiosti, kiitos kysymästä. On parempia ja ihan katastrofi päiviä. Käyn terapeutilla kerran viikkoon ja ilopillereitä maistelen päivittäin.

Mutta on sentään päästy paljon eteenpäin.

Alotimma Herra heppamiehen kanssa uuen harrastuksenki. Yhteisenki vielä ja mieluusen. Liityymmä finswingessiin. Keskustelimma asiasta monta aikaa ja nyt oomma pääsny niinko vauhtiin. Jos ei muuta niin uusia tuttavuuksia.

Joulu oli ja meni. Kohta o uusvuasi. Poikien kanssa meinaamma ampua rakettia ja viettää yhteistä aikaa. Rakkaus kukoostaa. Siltikää saman katon alla emmä asu. Kaks kattoo on aina paree. Pääsöö piilohon omine ajatuksineen. Kumpanenki. Näin on oikeen hyvä.

Ja sitte isoo asiaviä. Minä löysin siskoni!! Ihan oma sisko. Isän entisestä liitosta syntyny mua pari vuatta vanhee nainen. Asuu etelä-suames ja käytiin kattoonki häntä ja oikeen ihana ihminen oli, aiva ko olis itteensä kattonu silimiin =)

Huomenna teen niin ison asian että meinaa järki lähtee..

Menen traumaterapeutille.

Lapsuuden mörkö kummittelee mielessä, kun on tarkotus siitä lähtee puhumaan. Vaatteet ahistaa päällä, tuntuu että ei taho nähä ainuttakaa ihimistä. Huominen töihin meno kans tekee tiukkaa.

Herra Heppamiehen kanssa vietimmä perjantaina 1 vuotis hellustelupäivää. Kävimmä syömässä samassa paikassa missä olimma ihan ensimmäisillä reheveillä. Sain älyhienon lahjanki, Sydämen muotosen kaulakorun jossa oli sisällä Inarin miessijärvestä huuhottu kultahippu :) Niin ihana!! Mie puolestani hälle sarjakuvien ystävälle hankin Walking dead ykkösosa kirjaskikkeböön. Minen tajua niistä mitää mutta kerran näin hänen himoittevan sitä ja panin korvantaa.

Niinkuin keho muistaa kivun, se muistaa kosketuksen. Tajusi hän että keho ikävöi ja kaipaa vierelleen sitä jotain mitä siinä on ollut nyt pitkän viikonlopun. Ei se pelekkää seksiä kaipaa vaan ihan sitä toista siihen kainaloon olemaan. Aika veikiä olo.

Herra Heppamiehen kanssa vietimmä pitkän viikonlopun yhessä iliman lapsia ja voi taivas miten mukavaa. Opettelin epätoivoisesti vuolemaa hevosen kavioita ja eihän siitä mitää saatana tullu. Ostoksilla kävimmä ja vietimmä vain thö aikaa keskenämmä. Ihanaa..

Rakastan ja kovasti rakastanki.

Minkä takia joittenki ihmisten täytyy olla niin munasta? Jos itellä o paha olla ni pitääkö siitä kirjottaa kirja ja parjata toisia? Kirjottaminen o ookoo mutta se toisten parjaaminen ja toisesta seuraavan husseenin tekeminen.. Ei mahu mun järkehen. Sehän on hänen näkökulmansa asioista, mutta olisi tahdikasta olla mainittemasta nimiä tai jotain sellasta mistä varmasti tunnistaa pienellä kylällä. Kunnianloukkaushan tuo on, selvästikkin. Silti ahistaa tuommonen. Joo joo, jokainen o vastuussa omista reaktioista mutta vituttaa silti.

Wuhuu ja mahottomat tuuletukset!

Löysin ihanan pienen mökin itelleni ja pikku kossille. Herra Heppamiehen kanssa emmä oo aatellu ainakaa vielä lyödä hynttyitä yhteen. Oma on oma. Oli kyse tilasta tai jostain muusta.

Rakkaus kukoistaa ja on auvoa, niin auvoa!!

Aattelin polttaa lopukki kossin tavarat, kaikki mitä vaan eteen sattuu.. Kyllä, myös Jösse Järvenpään cd levyn. Uus elämä, ei kossia, eikä hänen tavaroitaan. Mitään paskaa en tuvalle vie vaan ostan ihan just semmosta mistä ite tykkään. Voin viettää ilolla ne vähäiset vapaapäivät töistä sielä mökillä kattellen omia valittemia kikkareita ja tauluja ja vaikka ja mitä.

Kyllä, tää toimii!!

Kyllon isolla ihmisellä mukavan pyöriä olo. Oikiasti mieli on parantanu viimeaikoina tosi paljo ja asiat rupiaa olehen ihan mallillaan suurinpiirtein. Toissa viikonloppuna otin ja poltin kirjaimellisesti entisen elämän polttopöntössä ja suihkuttelin pullollisen sytytysnestettä perään ihan niinko varmuuen vuoksi. Hyvin palo nahkaliivit sun muut.. Kengät, kirjat kaikki! Miten jonku tavaroiden polttamisesta saatika tuhoamisesta tulee vallan hyvä olo.

Herra Heppamiehen kanssa asiat luistaa mukavasti ja o hyvä olla, kummallaki. Lapset kasvaa ja omani on tänä viikonloppuna isällään. Ansaittu 4 päivän huokasutauko pikkukossista. Vaikka se rakas on niin on se myös raskas.

Illalla luvassa teinielämää, heppamiehen eksän kaks teini-ikästä tuli yökylään ja luvassa ehkäpä singstaria ja 7Wonderssia. Vastahan mäki vasta teini olin, ei siitoo niin montaa vuatta mitä luulis.

Meän äiteeki sai jonku kriisin että mikä ihime siinon ko ei kihloihin mennä eikä yheteen muuteta mutta ehkäpä kumpiki mie ja herra heppamies arvostetaan niin paljon omaa tilaa että niin ei tapahu. Sikälimikäli hää niin tahtoo niin saattaapa olla että suastuusinki.

Rakastan rakastan ja kovasti rakastanki.

Pitkästä aikaa oon hymyilly ihan itekseniki ja ihan vaan hyvän olon takia. Ihmeellistä mutta harvinaaslaatuusen mukavaa.

Päivä jolloin ei oo tullu mistää mitää.

On mietittäny kovasti kaikennäkönen. Ei mitää yksittäistä, kaikkea kerralla jolloin siitä tulee sekametelisoppa ihan niinko jouluna riisipuuron kans. Pääs o iso solomu. Väsyttääki niin perkeleesti että aiva ahistaa

Tuon sanan kuulin sitte eilen ensimmäisen kerran sitten kuudennen luokan. Se sattu yllättvän paljon. Luulin olevani päässy jo noista möröistä eroon mutta ehei..

Olimma Herra Heppamiehen kanssa isoolla kirkolla kuuntelemas yhtä keikkaa ja sitte sen jälkeen päätettiin kävästä paikallisessa tanssi ja taistelu paikassa luikauttamas parit karaookket ja sitte me menimmä sinne misä mie oon töis.

Ja sielä sitten... Joku nuori (mua nuorempi) poika tuli vokottelemaan ja sanoin nätisti ei ja jatko vokotteluaan ja kun ei uskonu niin osotin Herra Heppamiestä ja sanoin hänen kattovan pahasti päälle. No siinähä nuo tuijotti toisiansa ko mettoot soitimella ja tilanne meni hetkeksi ohi. Kunnes.. Lähin baaritiskille ja takasitullessani huomasin tilanteen olevan lämmin.. Sielähän ne pöyhisteli molemmat ja syyn oli ollunna se että mun tuoli oli meinattu viiä. No joo, siirryimmä eri pöytään ja pilikun maissa se sama saamarin poijankloppi tuli siihen aukomaan päätään ja Herra Heppamies hyvin omaan tyyliinsä naureskeli klopin pauhaamiselle. Sitte Herra Heppamies teki jotain mikä sai klopin veren kuohahtamaan ja mun nauramaan. Nosti etusormensa ja hymyili, suukotti sormeaan ja painoi sen sitte klopin poskelle =D Herra osaa olla aikasta ylimielinen tahtoessaan ja sitte tilanne oli kuumempi ko pannu.. Sitte otin mie ja nousin, huusin klopille että pois, viisoin herralle että pysyy kauempana ja klopille huusin et pysyy kauempana ja sitten klopilla ei ollu mitää muuta sanottavaa kui läski. Kohteliaasti kävin sanomassa hänelle että teillä nykyajan nuorilla tuo vittuulu ei oikeen onnistu ko pitää haukkua ko pikkukakarat. Ja sanoin myös että mussapa on enemmän mitä rakastaa. Portsareille vielä ohjeistin että ei päästä meitä ja kloppia yhtäaikaa ulos. Olis saattanu tulla oikeen pohojalaaset turpakäräjät

Mun hyptonisoitiin eilettäin.

En muista asiasta yhtää sitte niin mitää. Olo on suunnattoman muikia taitaas olla paras sana kuvaamaan. Olo on hyvä, aiva niinko olis löytäny lempipaidan monen vuoden päästä uudestaan, aiva ku olis saanu pisteen siihen iin päälle. Jotain löyty mikä on ollu hukas ja perkeleen kauan. Mielikuva kauniista puistosta ja polusta pyörii mieles, oon tuskissani yrittäny piirtää sitä paperille että muistan sen aina. Puistossa on ihana rispaantunu penkki johon istun ja sitte löydän sen. Sen jonku, kikkaran joka saa menemään vaikka kiven läpi vaikka tulipalon. Se hohtaa valoa, se tuntuu niin hyvältä ja omalta ja rakkaalta ja tärkeältä. Tiän että se on ollu mulla joskus mutta se on kadonnu, nyt se on mulla uudestaan. Ei kyllä naksuta että mikä risteeni se on mutta se on niin back.