Lesboperhe = 1 nainen + 1 lapsi + 1 butch-lesbomies?

Hei Walter,

olen pohtinut miehenä kovin lesbojen perhedilemmatiikkaa. Kun lähtökohtaisesti lesboparin kumpikin osapuoli voi saada lapsia luotaisin keinon tai ainakin hieman avustettuna siis, niin onko Suomessa paljon lepakkopareja, jonka kummallakin osapuolella on oma biologinen lapsi osana perhettä?

Kysymyksen taustalla on tietenkin syvään heteromiehen selkärankaan kasvanut käsitys siitä, että tyttöpareissa toinen tytteleistä on se miehekkäämpi nainen, jota suorastaan kuvottaa ajatus naiseudesta = synnyttäminen + äitiys + imettäminen/omat isot turpea tissit.

Ymmärrän, että kysymykseni on enemmän kuin loukkaava ja stereotyyppinen. Olen sitä. En ole pahoillani. Olen utelias.

  • Stoikkolan Markku, 43 v mies

2 vastausta

Walter de Camp

22.7.2015 20:57

Suuren Käsikirjoittajan mukaan butch ja femme, top ja bottom, rakastuvat toisiinsa. He avioituvat ja keinosiemennetty femme synnyttää lapsen. Todellisessa elämässä mikään ei voi estää kahta femmeä rakastumasta toisiinsa. Femmepari astuu vihille ja ryhtyy pukkaamaan lapsia. Ensin on toisella pullat uunissa, sitten toisella, ja joskus jopa molemmilla yhtä aikaa. Se on ihan tavallista.

Tästä sinä saatkin lisää vauhtia lesbofantasioihisi. Kaksi femmeä on yhteisessä kodissaan tuutinut illan tullen perheen kaksi pienokaista uneen laulamalla joka iltaisen lesbojen suosikkituutulaulun "Tuu, tuu, anaalitappi..." Sitten femmet ovat vetäytyneet makuuhuoneensa luksusvuoteelle toistensa käsivarsille. Kaikkialla heidän ympärillään on erikokoisia dildoja ja hieromasauvoja. Silti jotain on viime aikoina tuntunut puuttuvan heidän onkaloistaan. Kerran vuodessa he alkavat kaivata orgaaniaisaa. Nyt on se hetki. Voisiko heidän unelmansa toteutua tänä yönä? Voi! Heidän asuntonsa ovi rysähtää karmeineen sisään. Makuuhuoneeseen astuu Stoikkolan Markku, 43v, Lepakkotyydyttäjä. Sepaluksesi napit sinkoilevat. Iik! kirkuvat femmet. He ryhtyvät kiihkeästi nuolemaan toisiaan. Tänä yönä he saavat vuoden parhaan tyydytyksen ja Markku saa tuplatussua.

P.S. Tee ratkaiseva käänne elämässäsi: ryhdy twitter-seuraajaksi mulle. https://twitter.com/deCamp_Walter

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kuinkahanon

22.7.2015 11:40

Jos lesbo on erittäin fundamentalisti, niin kannattaako sen hankkia lapsia ollenkaan? Vielä toistaiseksi vain mies voi tuottaa spermaa ja voi kamalaa, jos lesbo synnyttää pojan tai heterotytön!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Vastaa kysymykseen

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi