Miehen ristiriitainen käytös

Ongelmani on, etten tiedä, mitä eräs minua kiinnostava mies minusta haluaa. Itse haluaisin tutustua häneen enemmän ja katsoa, mihin homma vie. Olen kertonut tämän miehelle, ja hän kertoi ajattelevansa samoin. Mies on minua 9 vuotta vanhempi ja eronnut juuri avioliitosta (ero ei ole vielä astunut voimaan). Löysimme toisemme Tinderistä. Olemme nähneet 4 kertaa, joista 2 kertaa miehen kotona. Nähdessämme mies on ollut hauska ja sen oloinen, että olisi kiinnostunut minusta. Seksiä meillä ei ole vielä ollut. Mies pitää minuun yhteyttä, mutta ei tee aloitetta näkemiselle - ja kun minä olen ehdottanut näkemistä, mies on vedonnut kiireeseen ja näkeminen jäänyt. Silti hän on minuun jatkuvasti viestein yhteydessä. Hän on kertonut olevansa hämmentynyt. Mitä mies haluaa? Olen kysynyt asiaa häneltä, mutta hän vastaa vitsaillen tai kääntää asian niin, että minusta on vaikea saada selkoa.

  • Johku1989, 26 v nainen

3 vastausta

Walter de Camp

24.3.2015 10:14

Mitä mies haluaa? Hän ei tiedä sitä. Hän on hämmentynyt. Hänen aviollisen elämänsä päättymisestä on niin vähän aikaa, että hän ei yksinkertaisesti edes tiedä, haluaako hän nyt heti taas seurustella vai ei. Hän ei tiedä yhtään mistään mitään. Hän haluaa vain antaa päivien kulua ja tulevaisuuden näyttää. Varmaan hänestä tuntuu, että sinä olet mukava nainen. Hänestä tuntuu, että on hauskaa pitää sinuun yhteyttä, ja nähdä toisinaan. Hän nauttii naisten seurasta. Hänellä saattaa olla muitakin tällaisia löyhiä yhteyksiä. Hän ei halua rasittua niiden takia. Hän ei halua mitään pakkoa mihinkään. Hän haluaa vain olla.

Jos olet riittävän kiinnostunut hänestä, jatka tähän tyyliin ja katso mihin se johtaa. Jos hän ei vielä kymmenennelläkään tapaamiskerralla pyri kanssasi sänkyyn, silloin voit unohtaa hänet.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MuistaKunnonKättely

28.3.2015 22:43

WDC, epäilen vähän....

Eiköhän kyse ole vain siitä, että kaveri haaveilee palaavansa vielä takaisin. Oletan, että vaimo laittoi miehen käveleen. Myöskään 9v ikäero 35:lle on unelma josta haaveilla, mutta tilaisuuden koittaessa voi luotto tulevaisuuden poluille olla vähän hataralla pohjalla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hepskukkuu112233

31.5.2015 09:09

Jos mies on oikeasti kiinnostunut, hän jahtaa naista.

Vanhanaikaistako? Kyllä, mutta se on hyvin usein totta (ei tietenkään aina, mutta usein) ja "feministimiehet" eivät pidä tästä ajattelutavasta. Ajattelen omia entisiä suhteista ja nykyistäni: jutusta tuli suhde kun mies ensin jahtasi minua. Jos minä jahtasin häntä, koko juttu oli tuhoon tuomittu, eikä suhdetta koskaan syntynyt. Vaikka kuinka tasa-arvosta puhutaan ja että nainenkin voi olla aktiivinen, mun tapauksessa aktiivisuudestani tuli aina katastrofi. Monet miehet myös sanovat että he tahtovat itse jahdata. Metsästysvaisto, ju nou.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Vastaa kysymykseen

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi