Mistä itselle kumppani?

Tarvitsisin hieman apuasi Walter.
Ensinnäkin, haluaisin kovasti itselleni kumppanin, mutta en ole ikinä ollut suhteessa kenenkään kanssa. Rakastumisia on kyllä ollut ja katseita on vaihdettu melko tiuhaankin, mutta ikinä en ole uskaltanut tehdä aloitetta. Aina en ole edes puhunut kyseiselle henkilölle. Mikä siis avuksi? Pitääkö minun yksinkertaisesti odottaa, että se toinen osapuoli tekee aloitteen vai miten saisin ujouteni selätettyä? Välillä jo tuntuu siltä, että louvutan jonkun henkilön suhteen heti, ajattelen ettei tästä kuitenkaan tule mitään.
Toiseksi, en edes tiedä mistä löytäisin itselleni sopivan kumppanin. En oikeastaan käy baareissa vaan vietän suurimman osan vapaa-ajastani kotona. Tietäisitkö mistä Oulun seudulta löytyy synkänpuoleisia hevareita/gootteja muualtakin kuin baareista?

  • Cat13, 18 v nainen

2 vastausta

Walter de Camp

15.2.2015 16:25

Hei Cat13, ja anteeksi vastaukseni pieni viivästyminen. Mielestäni sinun kohdallasi on rohkaisevaa tuo "katseiden tiuha vaihtaminen". Sinun pitää vain saada juttelu kunnolla käyntiin. Sitten alkaa tapahtua.

Mene kauppaan ja osta kivan näköinen vihko ja uusi kynä, joka tekee kivan näköistä jälkeä. Kirjoita vihkon ensimmäiselle sivulle otsikko:

KUN NÄEN KIINNOSTAVAN POJAN
KYSÄISEN HÄNELTÄ

Sen jälkeen alat keksiä siihen kysymyksiä, joita voit esittää ventovieraalle pojalle nähdessäsi hänet. Esimerkiksi: Muistatsä milloin oli viimeks täysikuu? Mikäköhän levy mun kannattais ostaa synttärilahjaksi veljelleni/serkkupojalle? Tietsä onks Oulussa suutaria, jossa mä voisin korjauttaa kengän koron? Tietsä mikä nyt on Venäjän tilanne, pitääks mun edelleen ostaa Valion maitoa vai voinks mä ostaa jo välillä Arlaa? Mitä sä tykkäät tästä mun puserosta, mä sain tän lahjaks? Tietsä onks muuttolinnut jo alkaneet tulla?

Kysymystesi avulla pystyt aina aloittamaan juttelun, kun mielenkiintoinen kaveri ilmestyy horisonttiin.

Ja sitten jossain vaiheessa kun on tarpeeksi juteltu, sinun aloitteesi pidemmälle menemiseen voisi myös olla kysymys. Esimerkiksi: mikä kohta mussa on sun mielestä parhaimman näköinen?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

taivaanmaalari

22.2.2015 17:58

Tämmönen järjestö järkkäilee illanistujaisia ja bändi-iltoja ym. raskaamman musiikin ystäville Oulussa. Toivottavat kaikki tervetulleiksi joukkoonsa! https://www.facebook.com/groups/uni.ormy/?fref=ts

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Vastaa kysymykseen

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi