Kuka rakastaisi julkkista?

Hankaloittaako julkisuus parisuhdetta? City antoi julkkisten purkaa angstinsa anonyymisti.

Toimii, ei toimi, toimii? Julkimot paljastavat parisuhteensa problematiikan. Kuvan hattupäinen muusikko ei ole yksi haastatelluista.
Toimii, ei toimi, toimii? Julkimot paljastavat parisuhteensa problematiikan. Kuvan hattupäinen muusikko ei ole yksi haastatelluista.

Saako julkkis seuraa? Kolme julkkista kertoo, millaista on tavata uusi ihminen, kun sille on jo vanha tuttu.

Meillä menee hyvin siksi, että ollaan vetäydytty kaikista yhteishaastatteluista ja vähennetty kekkereillä käyntiä. Nykyään käydään juhlimassa korkeintaan kerran kuussa. Ja onneksi ollaan opittu käyttäytymään hillitysti. Humalassa tulee tehtyä outoja juttuja. Ilmainen viina on yksi pahimmista parisuhteen rikkojista”, hän sanoo.

“Vaikka olen hyvin sosiaalinen ihminen, olen tosi varovainen päästämään ketään lähelleni. Siksi parisuhdettakin on vaikea rakentaa. Julkisuus on tuonut mukanaan muun muassa sen, että ravintoloissa ihmiset lähestyvät minua helposti ja esittävät ympärillä oleville ihmisille olevansa kanssani parempiakin tuttuja kuin oikeasti ovat”, hän sanoo.

“Yleensä vääristä syistä tuttavuutta tekevät tunnistaa aika helposti. Muun muassa se, mistä keskustelun aloittaa, kertoo ihmisestä aika paljon. Jos aihe on julkisuuteni, on se aika huono avaus. Vaistoan ihmisistä aika helposti heidän tarkoitusperänsä, mutta olen silti joskus retkahtanut lankaan ja joutunut ihmissuhteisiin, joissa toinen on halunnut avullani nostaa esiin itseään ja omaa tuotettaan. Ensimmäinen varoitusmerkki on yleensä se, kun aletaan pummata eri ihmisten puhelinnumeroita. Onneksi se kuitenkin loppui lyhyeen”, hän jatkaa.

“Ikävää on myös se, kun lehdissä mulla väitetään olevan suhteita ihmisiin, joiden kanssa mulla ei ole ollut mitään tekemistä. Kerran mut on yhdistetty romanttisessa mielessä veljeeni ja kerran erään toisen julkkiksen ex-puolisoon. Kaiken lisäksi juttu käsitteli sitä kuinka itsekäs paska olin ollut kyseisessä suhteessa, vaikka todellisuudessa en ollut koskaan edes tavannut kyseistä ihmistä.

45-vuotias mies, seurustellut nykyisen kumppaninsa kanssa kolme vuotta.

Mä liikun sellaisissa piireissä, ettei mun julkisuus ole koskaan vaikuttanut mitenkään mun ihmissuhteisiin. Seurustelin noustessani julkisuuteen, eikä julkisuus vaikuttanut siihenkään suhteeseen.

33-vuotias nainen, eronnut sittemmin kyseisestä kumppanista

Asuessani ulkomailla seurustelin erään nousevan elokuvatähden kanssa. Hänestä kirjoitettiin jo silloin tähtihaastatteluja, mutta me tapasimme yökerhossa ja mulle selvisi vasta kolmansilla treffeillä kuka hän oli, mies kertoo.

“Se vei mua joka paikkaan, mutta muille mut esiteltiin vain ystävänä. Se ei tosin haitannut yhtään, sillä en olisi itsekään ollut valmis julkistamaan suhdetta. Enemmän häiritsi se, miten sen ystävät katsoivat mua nenän vartta pitkin vain siksi, että olin nobody. Se oli vitun ärsyttävää. Mun kaverit sen sijaan olivat ihastuneita kumppanini charmista ja lähinnä ujostelivat sen seurassa. Niistä sen kuuluisuus tuntui häkellyttävältä”, hän sanoo.

“Meidän suhde päättyi siihen kun se lähti kuvaamaan uutta elokuvaa ja mä päätin palata Suomeen. Se taisi pitää mua jotenkin varmana nakkina, koska erottuammekin se soitteli mulle aina palattuaan kuvauksista ja pyysi mua mukaansa milloin mihinkin sillä verukkeella, että näkisin siellä tähtiä. Mä tykkäsin siitä ihmisestä todella paljon ja mua harmitti, ettei se tuntunut koskaan tajuavan, että olin oikeasti kiinnostunut siitä, enkä sen julkkispiireistä”, hän jatkaa.

“Sen jälkeen kun tulin itse julkisuudessa tunnetuksi, olen ollut yksinäisempi kuin koskaan aiemmin. Tuntuu siltä, että ihmiset menevät seurassani puihin, eikä keneltäkään tule vilpittömiä ehdotuksia. Ne ihmiset, joista olin kiinnostunut ennen julkista uraani ja jotka silloin kohtelivat mua kuin ilmaa, tulevat nyt flirttailemaan avoimesti. Se on sekä läpinäkyvää että noloa. Kyllä mä tiedän, että on ihmisiä, jotka panevat julkkiksia vain siksi että ne ovat julkkiksia, ja että on julkkiksia, joita ei haittaa, että niitä pannaan vain siksi että ne ovat julkkiksia. Ja se on musta ihan jees, kunhan kumpikin osapuoli tietää mitä he siitä saavat”, mies sanoo.

“Kumppanin löytämistä julkisuus kyllä vaikeuttaa, koska ihmiset näkevät aluksi vain sen julkisuuskuvan ja mittaavat sut sen mukaan. Musta tuntuu, että mua pelätään, tai sitten mä en vain näe kuinka mua lähestytään, koska olen itse oman pelkoni sokaisema pelätessäni lähestyjän tarkoitusperiä”, hän jatkaa.

“Artisteilla on yleisestikin ottaen hirveän huono itsetunto. En ole kovin mustasukkainen, mutta näen sitä paljon näissä piireissä. Kun ihmiset ovat temperamenttisia, flirttailevia, kuplivia ja ihania, katsoo siinä kumppani helposti vierestä, että aha, just joo. Mutta sen olen päättänyt, että mä en puhu suhteistani julkisesti mitään ennen kuin mulla on sormus sormessa. Se on reiluinta kummallekin.”

30-vuotias mies

Ilmiannettu kahdessa päivässä

“Suomen kokoisessa maassa on mahdotonta piilotella suhdettaan”, väittää Seiskan toimituspäällikkö Jari Peltomäki.

“Krisse Salminenkin halusi salata uuden suhteensa, mutta kahdessa viikossa meillä oli jo pariskunnan suutelukuva baarista.”

Seiska saa vinkkejä pääasiassa ohikulkijoilta.

“Tiedot Matti Vanhasen uudesta heilasta tulevat muutaman päivän viiveellä.”

Peltomäen mielestä uuden kumppanin piilottelu on tyhmää, koska se tulee ilmi muutenkin. Vinkkinä piilottelijoille hän kuitenkin toteaa: “Maaseudun pubeissa suhteensa voi varmaan hetken pitää salassa.”

Lukijoilta

“seurustelin näyttelijän kanssa muutaman vuoden. Ikävintä olivat ne ravintolaillat, kun tuntemattomat humalaiset tulivat joko pitämään loputtomia kehupuheita tai ikävää vittuilua. Monta kertaa meni ilta ja fiilikset pilalle, ja mukavinta oli muualla kuin ravintoloissa.”

Mies, 42

“kumppanini on julkisesti ‘sinkku’, mikä on helvetin loukkaavaa. Äijät käy sen perseelle baarissa, ja mun pitää vaan muikistella jossain nurkassa.”

Mies, 23

“tapailen upeaa ammattiurheilijaa. Haluamme pitää suhteemme salassa muilta ja varsinkin pois lööpeistä. En ole tippaakaan julkisuudenhaluinen enkä tiennyt hänen olevan julkisuuden henkilö hänet tavatessani. Onneksi häntä ei liiemmin ole viime aikoina lööpeissä näkynyt. Hän ei asu tällä hetkellä Suomessa, vaikka suomalainen onkin. Ikävä on välillä kova, mutta yhteiset hetket ovat kullanarvoisia.

Nainen, 30

“olisi kynnys alkaa seurustella julkkiksen kanssa. Pelottaisi, että joutuisi mukaan karuselliin ja kaikki vanhat mokat tulisivat julki tyyliin pääministerin uusi on koulukiusaaja.”

Nainen, 33

“En haluaisi edes lähestyä julkkismiestä. Se tuntuisi jotenkin nololta. Tyyliin ajatteleekohan toi, että olen urpo.”

Nainen, 28

“Uskoisin, että suurin osa täysjärkisistä julkimoista haluaa pitää yksityiselämänsä yksityisenä. Siitä huolimatta, onko kyseessä eksä vai nykyinen.”

Nainen, 21

2 kommenttia

Tavis-mies-30

29.11.2007 17:56

Voi voi, julkkis ei voi koskaan tietää, kiinnostuisiko joku hänestä ilman julkisuutta. Erityisesti miesjulkkikselle se voi olla problemaattista. Naisjulkkiksia harvemmin miehet lähestyvät sen takia, että he ovat julkkiksia vaan sen vuoksi, että he ovat hyvännäköisiä. Sen takia naiset eivät pano/suhdemielessä hyödy julkisuudesta. Miehet hyötyvät. Mutta vaikka saisin enemmän panoja, haluan tietää, että se johtuu omasta charmistani, eikä julkisuudesta. Siksi en koskaan halua naamaani julkisuuteen. Kumma juttu sinällään, että naiset ovat kiinnostuneita julkkiksista. Miehille se ei ole mikään juttu, vain ulkonäkö ratkaisee.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

naanen

18.12.2007 12:30

^Sanoit, että haluat ihmisten kiinnostuvan sinusta persoonallisuutesi eikä statuksesi vuoksi. Itse olen nainen, ja yllättäen minäkin haluan ihmisten kiinnostuvan minusta persoonallisuuteni, ei ulkonäköni, vuoksi. Tasan ei käy onnen lahjat! Pitäisikö turvautua burkhaan?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi