Ottaa, jättää, pitää?

On vai off?

Ympäri käydään, taas yhteen tullaan.
Ympäri käydään, taas yhteen tullaan.
Kahden eron jälkeen Päivi, 37, on kolmatta kertaa avioliitossa – saman miehen kanssa. Mies, Mikko, on nuoruudenrakkaus, jonka Päivi tapasi parikymppisenä. Yhteiselämää rakennettiin peruskaavaan: yhteen asumaan, vuoden päästä naimisiin, lapsi, toinen lapsi. Vakituiset työpaikat, tasainen elämä, oma talo.

Kymmenen avioliittovuoden jälkeen Päivi perusti oman yrityksen. Uutena yrittäjänä asiakkaille oli vaikea sanoa ei, ja päivät venyivät. Kolmen lapsen hoitaminen jäi enimmäkseen Mikon tehtäväksi. Päivin ajasta haukkasi yhä suuremman osan myös harrastelijateatteri, josta tuli hänelle suoranainen intohimo.

“Mikko oli aina ollut mustasukkainen, mutta nyt vahtiminen ja naputus yltyi sietämättömäksi. Tappelut tulivat koko ajan rajummiksi”, Päivi sanoo ja vihjaa lievään väkivaltaan.

Mikon mustasukkaisuus sai katetta, kun hän sai tietää Päivin soitelleen vieraan miehen kanssa. Tieto sinetöi eron. Päivi muutti lasten kanssa idyllisestä pitsihuvilasta kaupungin vuokrataloon ja itki. Ja itki.

“Tavarat lojuivat puoli vuotta mustissa jätesäkeissä, minä istuin keittiön pöydän vieressä vollottamassa.”

Vaikka erossa olo oli tuskaisaa aikaa, se toisaalta osoitti Päiville ja Mikolle, että tunteita toista kohtaan on edelleen olemassa.

“Etäisyys antaa tilaa kuunnella omia ajatuksia. Sovittu tauko voi olla toimivakin tapa selvitellä parisuhteen ongelmia”, sanoo psykoterapeutti Sinikka Lounevirta.

“Erilleen muutossa pari näkee myös sen, millaista eron jälkeinen elämä käytännössä olisi. Se voi osoittautua hyvin erilaiseksi kuin mielikuvissa.”

Mikko löysi pian eron jälkeen uuden naisystävän.

“Oikein hyvän ystävättäreni”, Päivi sanoo kuivasti.

Päivi ja Mikko säilyttivät kuitenkin puhevälit lasten vuoksi. Keskustelut lastenhoitovuoroista laajenivat muuhunkin elämään, ja pian Mikko alkoi viettää Päivin luona öitään.

“Se oli lasten mielestä huvittavaa. Ne sanoivat, että äiti ja isä seurustelee.”

Lounevirran mukaan lasten suhtautuminen yhteen paluuseen riippuu paljon siitä, millainen suhde vanhemmilla on ollut ennen eroa. Jos ilmapiiri pysyy kireänä tai riitasana, ei vanhempien yhdessäolo paranna lasten vointia.

Mikko ja Päivi muuttivat takaisin yhteen, mutta ongelmat olivat nyt entistä vaikeampia. Eron aikana pienissä ympyröissä vietetty sinkkuelämä lietsoi kummankin mustasukkaisuutta, ja pian vanha syyttely- ja kaivelukierre oli taas pyörähtänyt käyntiin. Myös erinäiset ”kostamiset” olivat osa kuviota. Puolentoista vuoden yrityksen jälkeen pari erosi taas.

Toisen eron jälkeisenä jouluna Mikko tuli tuomaan lasten joululahjoja Päiville. Sen jälkeen Mikko ei nukkunut omassa asunnossaan enää yhtään yötä.

Joulusta on nyt kolme vuotta. Pariskunta on saanut tänä aikana neljännen lapsensa ja ostanut jälleen talon.

Päivi ja Mikko kävivät uusimman yhteen paluunsa jälkeen perheasiain neuvottelukeskuksessa ja avioliittoleirillä.

“Suosittelen ehdottomasti käymään, ei siitä ainakaan mitään haittaa ole, jos ongelmia setvitään neutraalin osapuolen avulla”, Päivi sanoo.

Kolmannen yrityksen alku oli ruusuinen.

“Puoli vuotta meni ihanassa huumassa, ja ajattelin, että tästä lähtien meillä ei ole mitään ongelmia.”

Harhaa tietysti, mutta tällä kertaa Mikko ja Päivi ovat asennoituneet parisuhteen rakentamiseen uudella tavalla.

“Emme kaivele vanhoja, emmekä koita kostaa mitään menneisyyden juttuja.”

Päivin mielestä avioliitto on parantunut siitäkin syystä, että Mikko on oman yrityksen perustettuaan saanut lisää itsevarmuutta.

“Kaksikymppisenä on tosi nuori, ja meillä oli kummallakin rajoitettu määrä seurustelua takana ennen naimisiinmenoa. Ehkä näissä rytinöissä ja kolmenkympin kriisissä tuli otettua takaisin sitä aikaa, jonka jätti nuorena elämättä.”

Rakastuminen on vaihtunut rakastamiseksi, ja mikäpä siinä, koska:

“Tämä kolmas versio on kyllä paras niistä, joiden kanssa olen elänyt.”

Lukijoilta

“Seurustelimme ja asuimme 3 vuotta yhdessä. Erosimme, koska halusin elää vielä nuoruuttani, mutta olen silti aina tiennyt että hän oli se oikea. Vuoden olimme erillämme, palasimme yhteen, kesällä meille syntyy lapsi, ja tulemme olemaan yhdessä koko elämämme.”
Mies, 29

“Erosimme ehkä viitisen kertaa enemmän tai vähemmän oikeasti, ja aina palasimme yhteen. Tarvittiin rakastumisen tunteen ja seksielämän jokseenkin täysi kuolema, ennen kuin uskalsin myöntää pärjääväni ilman tätä sielunveljeäni. Onneksi lähdin.”
Nainen, 28

“Erottiin tyttäremme ollessa alle vuoden ikäinen. Palattiin yhteen huomataksemme ettei mikään ole muuttunut. Erottiin taas ja molemmat tapaili muita. Mies ruinasi minut takasin, ja tässä sitä ollaan onnettomana suhteessa. Taas kerran. Sentään lapsella ehjä koti.”
Nainen, 24

“Ihastuin toiseen, ja sen enempiä ajattelematta jätin kihlattuni. Ihastus puolestaan jätti minut kuukauden ’seurustelun’ jälkeen. Pitkän vonkaamisen jälkeen exä suostui ottamaan minut takaisin, ja ensi kesänä vietetään häitä.”
Nainen, 28

“Off, koska elämä saman naisen kanssa alkaa yksinkertaisesti kyllästyttää. Vaihtelua ja uusia kokemuksia kaipaa jokainen normaali mies. On, koska tutun ja turvallisen naisen luokse on hyvä palata. Tietää mitä saa. Ja ei vähäisimpänä, saa piereskellä rauhassa.”
Mies, 27

“Päädyin humalassa sänkyyn exän kanssa. Tulin raskaaksi, muuten minulla ei olisi ollut pokkaa pyytää miestä takaisin yhteen, vaikka häntä kaipasinkin mielettömästi. Menimme naimisiin, ja meillä on nykyisin tytär.”
Nainen, 28

“Erosin ja palasin ex-mieheni kanssa yhteen monta kertaa. Yhteensä seurustelimme seitsemän vuotta, eikä palaaminen muuttanut asioita kuin hetkeksi. Elämänohjeeni muille: kerran voi palata ja yrittää, mutta jos se ei auta, niin ei mikään.”
Nainen, 23

Voiko omaan puolisoonsa rakastua uudelleen?

“Miksei se voisi olla mahdollista. Elämänkaaressa on erilaisia vaiheita, ja ihminen kehittyy jatkuvasti parisuhteen aikanakin. Suhteen osapuolet voivat muuttua ja muuttaa asennoitumistaan yhteiselämään tavalla. Jos vaikeudet pystytään rakentavasti selvittämään, voi toiseen ihmiseen saada aivan uuden näkökulman. Tutun ihmisen näkeminen uudessa valossa luo suhteeseen rakastumisen hehkua, vaikka rakkauden ensivaiheiden hurmosta tuskin syntyykään enää monen yhdessä vietetyn vuoden jälkeen.”

Sinikka Lounevirta, psykoterapeutti

TJEU = Tsekkaa jos et usko

Kohtalokas Syrjähyppy
Diane Lanen esittämä kotirouva palaa kerta toisensa jälkeen nuoren syrjähypyn luo, vaikka haluaisikin joka kerran jälkeen jutun olevan ohi. Sitten oma ukko (Richard Gere) saa tietää ja latinorakastajan päivät ovat luetut.

Ridge ja Brooke
Maailman seuratuin on/off-suhde. Välillä R´n´B ovat naimisissa, välillä toistensa salarakkaita. Kun erovaihe on päällä, kumpikin käy läpi toisen sukulaisia tai muita sarjan viidestä näyttelijästä. Omat lapset jäävät rauhaan.

16 kommenttia

Nainen28

18.3.2005 10:31

Joku viisas on joskus osuvasti todennut, että ei ruokakaan lämmittämällä parane.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AdrianYargo

18.3.2005 11:18

Siis häh. Ruokahan nimenomaan paranee lämmittämällä. Hernekeittoa kylmänä? Tai pakastepizzaa? Taidat olla joku kyynikko. Kalvinisti!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Onneksi_olkoon

18.3.2005 12:17

"Mies ruinasi minut takasin, ja tässä sitä ollaan onnettomana suhteessa. Taas kerran. Sentään lapsella ehjä koti.” Nainen, 24

Teillä on kyllä niin ehjä koti, että kateeksi käy!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

JussiPetteri

18.3.2005 12:38

Ei parane tähteet lämmittämällä, ei. Mutta toisaalta tunnen vanhemman pariskunnan, jotka seukkailivat keskenään parikymppisinä ja jättivät homman sikseen koska eivät voineet lopussa sietää toisiaan. Lähemmäs kymmeneen vuoteen eivät olleet missään tekemisissä, mutta sitten alkoi vanha suola janottaa ja ovat olleet naimisissa pitkän matkaa yli 30 vuotta. Ei tähänkään varmaan ole sen kummempia yleissääntöjä kuin muuhunkaan seurusteluun.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

onneavaan

18.3.2005 18:31

on off on off on off... Mitäs sitten keksittäisiin? Tehdäänpäs penska...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Heikki

19.3.2005 16:59

Raskainta mitä koskaan olen tehnyt on se kun käännytin rakastamani naisen pois erään yhteenpalaamistarjouksen jälkeen. Pitemmän suhteemme aikana erosimme ja palasimme yhteen muutamia kertoja. Ymmärsin että elämä ei siinä koskaan edennyt, aloin jo aina uuden eron yhteydessä odottaa hänen palaamistaa ja jokaisen uuden alun jälkeen odotin koska hän taas lähtee.

Viimeisen eron jälkeen minulta meni vuosia ennen kuin löysin nykyisen kumppanini. Entinen ystävättäreni on jatkanut samaa kierrettä uusien kumppaneiden kanssa. Minua usein vaivaa ajatus olisinko voinut muuttaa häntä ja voisimmeko olla onnellisia yhdessä jos olisin jaksanut. En usko, mutta en voi myöskään tietää.

Olen onnellinen nykyisessä suhteessa, mutta samanlainen hullu kiihko siittä puuttuu. Kaipaan sitä joskus, mutta en sen hankalia sivuoireita. Välitän entisestä tyttöystävästäni yhä. Säälin häntä ongelmiensa vuoksi.

Heikki

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

huokaus

22.3.2005 08:21

[LAINAUS]onneavaan kirjoitti 18.03.2005 klo 18:31:

on off on off on off... Mitäs sitten keksittäisiin? Tehdäänpäs penska...[/LAINAUS]

Niinpä...Eräs entinen ystäväni teki juuri noin..Mies narahti pettämisestä, mitä nainen teki? Ei kyennyt edes karkottamaan miestä sängystä rangaistukseksi (on muutenkin aina riidoissa alakynnessä miehen lievän agressiivisuuden vuoksi..)vaan joutui itse nukkumaan sohvalla kaksi kuukautta kun oli niin pettynyt pettävään mieheen..Sit palasi yhteiseen sänkyyn ja pohti että ei hän halua antaa suhteessa periksi (eivät edes käsitelleet koko pettämistä, vain "unohtivat" sen), naksautetaanpas vauva. Nyt heillä on 3 vkon vanha vauva, mutta luulenpa että tässä vaan odotellaan seuraavaa kertaa jolloin mies narahtaa taas... Toivotaan ettei vauva tule kärsimään siitä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Insomnia_

23.3.2005 16:42

Ehjä koti my ass! Lapselle ei ikinä oo parempi olla kahden onnettoman vanhemman kuin yhden onnellisen kanssa! Takasin ottaminen tai palaaminen on vaan omaa henkistä heikkoutta, lapset sun muut lemmikit on vaan puolustelua kun ei voida myöntää ettei osata lähteä.

Tota takasin paluuta ja ottamista tapahtuu useimmiten ihmisille jotka on ollu sellasessa kaiken kattavassa suhteessa jossa muuta elämää ei oo: kun sit suhde loppuu huomataan ettei omassa elämässä oo mitään muuta joten palataan takasin kun eihän kukaan haluu tyhjän päällä ihan yksin olla. Pitäkää ihmiset aina elämässänne muutakin ku se kumppani, niin ei tarvi tyhjyyttä täyttää epäsopivalla kumppanilla.

Takasin paluu ei oo mikään ratkasu 99% tapauksista, samat ongelmat elää yhä ja sit ollaan joko onnettomia tai erotaan uudestaan. On tietty tapauksia joissa on ollu sellasia ongelmia et ne on poistuneet ja elämä yhdessä voi onnistuakin, mut... äärimmäisen harvinaista.
Vanha suomalainen sanontahan sanoo; kaikkea kannattaa kokeilla kerran ;) Viittaa vähän eri juttuihin mut toimii tässäkin ;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

aseasease

24.3.2005 01:16

[LAINAUS]Insomnia_ kirjoitti 23.03.2005 klo 16:42:
Vanha suomalainen sanontahan sanoo; kaikkea kannattaa kokeilla kerran ;) Viittaa vähän eri juttuihin mut toimii tässäkin ;)[/LAINAUS]

Kokeilepa 9mm luotia päähäsi kertaalleen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

onneton83

21.4.2005 21:05

Seurustelin reilu 3kk maailman ihanimman naisen kanssa. 3 kuukauden jälkeen Maria jätti minut ja syy oli ettei hän tiedä mitä hän haluaa. Yhteinen aika jonka sain viettää hänen kanssaan oli elämäni onnellisinta aika kun taas nämä viikot eron jälkeen ovat olleet elämäni raskaimmat. Minulla ei ole ollut yhtään itkutonta päivää eron jälkeen.
Seurustellesamme urheilimme yhdessä ja pyrimme tekemään kaikkea hauskaa yhdessä. Johtuen työstäni en yleensä vietä arkipäiviä kotona sillä työmatka on senverran pitkä, joten minulla on huone työpaikalla. Seurustellesamme en välittänny matkasta vaan sinnikkäästi ajoin joka aamu ja ilta työmatkani jotta sain olla rakkaani kanssa illat ja herätä aamulla Maria vierelläni. Parhaat hetket oli kun sain vain olla Marian kanssa ja katsoa kuinka kaunis hän oli, vuorokaudenajasta riipumatta.
Maria tietää että ajon odottaa häntä ja antaa hänelle aikaa mutta en odota ikuisuuksia. Semmoista asiaa ei maailmassa ole mitä en tekisi Marian puolesta tai hänen eteensä.
Teillä joilla on kokemuksia niin voisitteko auttaa minua kertomalla mitä minun kannatta tehdä että saan kultani takaisin?.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Aliittokurssit

25.4.2005 19:56

Avioliittokurssit toimii yllättävän hyvin. Ihan hauskoja. Harmi ettei niitä välttämättä riitä kaikille, mutta jos pääsette menkää ihmeessä. Myös parit joilla ei ole ongelmia. Hämmästytte varmasti miten hyvin ne tietävät teidän parisuhteesta. Me ihmiset kun olemme loppupeleissä kaikki aikalailla samanlaisia.

EI NIISTÄ AINAKAAN HAITTAA OLE! Uskon, että kaikki sinne vaivautuneet ovat tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä.

SUOSITTELEN! Sillä pelastetaan monta ihanaa kotia ja perhettä. Harmi, että varsinkaan meihet ei kovin helpolla lähde. Käykää siellä ennen eroa?

Lisätietoja löytyy seurakunnista ja netistä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Insomnia_

5.7.2005 14:34

aseasease: mäpäs kokeilin. Oli aika tylsän tuntunen, en suosittele.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

joep

6.7.2005 04:39

Ei voi olla totta...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Nyyh

1.8.2005 15:05

Ollaan poikaystävän kanssa seurusteltu reilut 4 vuotta ja nyt halusin muuttaa pois meidän yhteisestä kodista. Oon jotenkin turta sisältä ja homasin yht'äkkiä etten raksatnu miestäni enää. Mies tekis mitä vaan että saisi mut takaisin. Lupasin hänelle että yritetään vielä yhdessä. Tarkotus olis että saisin taas rakkauden tunteen takaisin.

Lieneeköhän mahdollista?

Toivottavasti en oo luvannu poikaystävälleni liikoja..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

raimssi

30.8.2005 19:13

minulla on kysymys teille kaikille minun mielestä sairas.

olin yhden tytön kanssa noin 8kk ja sitten omaa tyhmyytäni pistin poikki. kun huomasin että mitä olin menettänyt. menin juttelemaan hänen kanssa että haluaisin hänet takaisin. sitten hän oli näin että hän ottaisi minut takaisin. olin että nyt tämä rupeaa tuntumaan entiseltä. meni pari päivää. hänen läheinen sukulainen soitti. saarnasi että miksi tein ja miksi haluan hänet takaisin. sanoin. koska rakastan häntä edelleen. ja tunnustin tehneen virheen. sukulainen sitten keksi että pidetään parin päivän tauko. emme saaneet pitää mitään yhteyttä toisiimme. meni noin 3vikkoa, hän sai oman huoneiston. kun rupesimme pääsemään juttuun. sain kuulla että hänen äitinsä ja hänen aviomies. vakoilee. meitä pari kertaa päivässä ajaa autolla ohi ja katsoo että olenko. siellä sitten ilmeni että äiti oli laittanut semmoiset säännöt. jos tyttö ottaa minut niin kämppä lähtee. eli minä vai kämppä onko se teidän mielestä sairasta. äiti oli koko sen eroamisen jälkeen syyn takana. oli puhunut sukulaisilleen. kaikki asiat. ja tyttö on 17V+
onko siinä iässä normaalia että äiti hoitaa. että kenen kanssa tyttö seurustelee ????????????????

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kyllä

10.6.2008 10:44

Tauko parisuhteessa auttaa joskus jopa rakastumaan uudelleen. Oman aviomiehen kanssa vuosi sitten pidetty tauko sai minut antamaan vielä yhden mahdollisuuden, sekä selvittämään omia tunteitani. Eniten auttoi se, että emme enää pidä toisiamme itsestäänselvyksinä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi