Pretty in Pink

Naisen “pikkusiskolla” on uusi nimi, Betty. Ja minä värjäsin sen pinkiksi.

Istun uimahallin saunassa. Vieressäni istuu nuori nainen, joka yrittää huomaamattomasti katsella haaroväliäni. Poistuessaan saunasta hän katsoo minuun ylimielisesti. Seuraan naista suihkuhuoneen puolelle ja nautin häpeilemättä hiusteni vaahdottamisesta pitkään. Pinkit häpykarvani saavat runsaasti katseita, mutta niitä yritetään tuijotella huomaamattomasti. Keski-ikäinen nainen katsoo navan alle ja kääntää kasvonsa pois. Näen, että hän ei pysty pidättämään nauruaan ja matkalla altaiden puolelle hän hekottelee avoimesti. Vanhempien naisten ilmekään ei värähdä matkalla suihkuun. Harmi, ettei paikalla ole lapsia rikkomassa väkinäistä tunnelmaa.

Värjäsin nuorena hiukseni punaiseksi hennalla ja ollakseni aito punapää yritin myös värjätä alapään karvoituksen, huonoin tuloksin. Nyt otan kaiken takaisin. Uusi intiimialueiden väri on edessäni. Koska aviomieheni on tulossa kotiin jo 45 minuutin päästä, minun pitää yllätyksen säilyttämiseksi keksiä olematon kauppareissu hänelle töiden jälkeen. Pinkin lopputuloksen saavuttamiseksi aikaa on varattava tunti. 30 minuuttia vaalentamiseen, 30 minuuttia värjäämiseen. Eli housut pois ja toimeksi.

Väripaketista löytyy kolme purkkia, ripsiharja, lasta ja tietenkin kumikäsineet. Ensiksi ohjeessa pyydetään trimmaamaan bikinirajat, mutta varmuuden vuoksi jätän toimenpiteen värjäyksen jälkeen. Koska tämä ihmiskoe peilaa todellisuutta, en aio tehdä 48 tunnin allergiatestiä, eihän sitä tee kukaan muukaan.

Vaalennusaineen sekoittaminen lastalla ja levittäminen harjalla on helppoa, mutta ilman peiliä en näe tehdä tasaista tulosta. Väri ei tipu ja sen saa helposti pois muilta ihoalueilta. Jo 20 minuutin päästä minusta on tullut aito blondi, mutta odottelen kiltisti vielä 10 minuuttia. Vaalennusaine lähtee pesemällä helposti pois ja jättää karvat todella vaaleiksi.

Pinkki väri on juoksevampaa ja väriä tippuu lattialle, mutta sen saa pyyhkimällä pois. Väri kestää tuoteselosteen mukaan 2–4 viikkoa ja 30 minuutin päästä alapääni on valmis! Väri ei ole tarttunut ihoon, mutta karvani loistavat iloisesti neonpinkkinä. Alapääni näyttää niin omituiselta, että seison peilin edessä pitkään totuttelemassa uuteen ulkonäkööni.

Seuraavaksi on vuorossa tosielämän testi, eli aviomies. Sydänkohtauksen uhallakin annan hänen rauhassa riisua alushousuni. Herrasmiehen elkein hän ei pilaa tunnelmaa puhumalla, mutta ilmeestä näkee että yllätys on täydellinen. Kasvoilla vaihtelee samanaikaisesti hämmennys, kiinnostus, yllätys, sanattomuus ja tilanteen komiikka. Hetken tuijotuksen jälkeen hän ilmoittaa hymyillen, että väri on piristävä yllätys. Roolileikit olisivat kuulemma helppoja juuri nyt, mutta cyberpunk-seksileikit eivät kuitenkaan vastaa kuvaani seksikkäästä perjantai-illasta. Myöhemmin viikonlopun aikana aviomieheni tunnustaa, että bussissa matkustaminen ei ole enää samanlaista, koska hän miettii usein kenellä muullakin voi vaatteiden kätkössä olla pinkkiä karvoitusta.

Viikonlopun jälkeen on havaittavissa ensimmäiset merkit juurikasvusta, mutta vessakäynnit ovat yhtä juhlaa. Toki ajatuksissa pyörii jo koko alueen ajelu, onhan kahden viikon päästä edessä saunominen vanhempien luona. Mutta vielä en aio luovuttaa. Bussissa matkustaminen on mukavaa kun on pinkit pimppakarvat.

Betty kuntoon

“Suomessa intiimialueiden värjäys on uutta, mutta värjääjiä on jo joitain kymmeniä. Minulla on ollut käymässä jopa kaksi miesasiakasta”, kertoo Betty Beauty –sarjan maahantuoja Satu Saarisalo.

Saarisalo alkoi tuoda alapääväriä Suomeen kesäkuussa. Betty Beauty -värisarjan keksi amerikkalainen Nancy Jarecki, joka Rooman matkallaan havaitsi kampaamoasiakkaiden saavan kotiin lähtiessään mukaan uuteen kuontaloon matsaavan alapäävärin. Kotona Nancy sai kuulla gynekologiltaan lähes kaikkien asiakkaidensa yläpään ja alapään olevan erivärinen. Kahden vuoden päästä Nancyn pitkäjänteisen työn tuloksena lanseerattiin Betty Beauty. Tuote on ollut hitti. Vogue raportoi väristä viime vuoden lokakuun numerossa peräti kolmen sivun verran ja Vanity Fair seurasi kuukautta myöhemmin.

Betty Beauty -värejä on kuusi erilaista; vaalea, punainen, musta, ruskea, oranssi ja pinkki, mutta tulossa on kirkas punainen, lila, sininen, vihreä ja glitteri. Nuoret ovat innostuneempia kirkkaista väreistä, kun taas vanhemmat haluavat luonnollisia sävyjä, jotka peittävät myös harmaat. Lähitulevaisuudessa ainakin maahantuoja studiossaan tarjoaa mahdollisuutta värjätä karvansa bikinivahauksen yhteydessä.

Betty Beauty 39,50 e, www.nailfix.fi

20 kommenttia

Punapää

6.9.2007 22:54

Nyt saa alapäänkin just sen väriseksi kun itse haluaa, hyvä juttu! Onko kokemuksia jo? Toimiko?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Elsewhere

7.9.2007 14:45

Tästä herää vain yksi kysymys: miksi?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

BettyBoopy

7.9.2007 21:00

Miksi ei? Vaihtelu virkistää... =) Aivan loistava juttu ja tutkivaa journalismia parhaimmillaan. Kieriskelin naurusta. =)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tbe

7.9.2007 23:16

Nyt voin mäkin olla aito Blondi, ihanaa jeee

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

anders---

8.9.2007 15:57

miksi kokonaan ajellut karvat olis vanhempien kanssa saunoessa jotenkin vähemmän kiusalliset kuin vaaleanpunaisiksi värjätyt?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Lilaceee

10.9.2007 15:44

Minä olen jo vuosia sitten testannut ensimmäisen kerran karvojen värjäämistä ihan tavallisilla hiusväreillä. Hyvin on toiminut. Karvoitus on ollut musta, blondi ja lila. Vai että oikein erivärit alapäälle..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Voi tsiisus

20.9.2007 13:07

Onko suomalainne nainen kadottamassa aidon identiteettinsä? Ovatko rouvat/neidit katsoneet liikaa Sinkkuelämiä? Alapääkarvoituksen värjääminenhän on TODELLA edistyksellistä! Voivoi. Mikä turha muoti-ilmiö usasta rantautuu seuraavaksi? Ai niin, se oli se "analbleaching". Anuksen valkaisu.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tsiisus hei

20.9.2007 13:10

Kuulostaa mielenkiintoista. Jaa meille detaileja.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Bleached

20.9.2007 14:22

Anuksen valkaisussa reiän reunat valkaistaan, jotta pylly näyttäisi kauniimmalta. Tätä kyseistä kaudendenhoito-palvelua käyttävät lähinnä homoseksuaalit ja se on ainakin erittäin suosittua Thaimaassa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Turhaa turhaa

20.9.2007 15:56

Todella halvan näköinen ja oloinen trendi, joka toivottavasti menee ohi yhtä nopeasti kun on alkanutkin...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

z_g

26.9.2007 19:52

Mitätyhmyyksiä, tahtoo siniset karvat ja heti! Ja jos kysytään miksi, niinno, mitä hyötyä on hienoista alusvaatteista, tai hienoista päällysvaatteistakaan mitä siihen tulee? Kaikkihan saunapuhtauden ja puhtaiden & ehjien vatteiden lisäksi on himphamppua, mutta aah niin hauskaa himphamppua!

On second though, sinistä *ja* glitteriä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Dudelain

27.9.2007 22:11

Tää on ihan huipputuote. Niitä joita ei nappaa niin ei tartte hankkia, se on selvää se. Turha niitä joita kiinnostaa lähteä siitä soimaamaan. Kyllä tää tippuu ihan samaan kategoriaan kuin muutkin kosmetologiset toimenpiteet. Miksi tarttee leikkiä siveydensipulia heti kun se liittyy karvoihin tuolla alhaalla? Kyllä mä innostuisin jos tyttöystäväni yllättäisi pinkillä värillä. =) Vaihtelu virkistää! Jos haluat olla harmaata massaa joka haukkuu kaikkea uutta niin siitä vain, ole pois ja ihmettele kun elämäsi jostain syystä tylsää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pissis77

28.9.2007 21:59

"Bussissa matkustaminen on mukavaa kun on pinkit pimppakarvat."

Voin kertoa, että bussissa matkustaminen on ihan yhtä mukavaa (tai kamalaa) ilman karvoja, ihan posliinina, tai omien luonnollistenkin karvojen kanssa.

Kuka h***etti miettii et "vitsi ku toiki tietäs, minkä värinen mun alapää on, hihihii"

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

nailfix

20.10.2007 08:39

Jouluksi on tulossa kirkas punainen ja vihreä! Keväällä tulee sininen ja lila joten morsiametkin voivat saada itsellensä "jotakin sinistä".

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Intim Hairy

15.4.2009 13:54

----------

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Intim Hairy

15.4.2009 14:46

Hei, olen mieshenkilö ja aivan sattumalta löysin netistä nämä Betty Beaty intiimi värit. Olen jo pitemmän aikaan miettinyt voisiko häpykarvoitusta mitenkään värjätä.
Ostin PINKKI värin ja kokeilin sitä. Ohjeessa neuvottiin sheivaamaan ennen värjäystä. Sheivaaminen on minulle jo ennestäänkin tuttua puuhaa. Itse olen jo pitemmän aikaan sheivannut sillä tapaa että minulla on sellainen tuuhea tarkkaan rajattu häpykolmio joka jatkuu alas / taakse päin kapenevasti aina sinne pyllynreiän tienoille asti.
Reidet ja Pyllyn sheivaan yleensä aina kokonaan puhtaaksi.
Pakkaus sisälsi vaallennus aineen, värit ja tarvikkeet.
Vaalennus ei sinänsä ollut vaikeaa, vaalensin sen kaikkeista pitemmän
kaavan mukaan eli 20 minuuttia / huuhtelu ja 15 minuuttia / huuhtelu.
Tulos olikin odotettu , musta häpykarvoitukseni oli muuttunut aivan vaaleaksi.
Sitten olikin värin vuoro, levitin sen ja odotin 30 minuuttia / huuhtelu.
Katsoin tulosta .
Ja siinähän se, häpykarvoitukseni suorastaan loisti ilosen pinkkinä.
Olin loppu tulokseen tyytyväinen , aineet toimivat niinkuin pitikin.
Koko värjäys tapahtuman aikana vähän ehkä häiritsi kun joutui odottamaan niin pitkiä aikoja, joten tähän kannattaa varata aikaa riittävästi.
Pidin aikani pinkkiä häpykarvoitusta ja sitten ostin MUSTAN Beatty Beaty värin. Sen käyttö oli helpompaa kun siinä ei tarvinnut käyttää mitään vaalennus aineita. Vain värin levitys ja 30 minuutin odotus / huuhtelu.
Ja niin oli häpykolmioni saanut takaisin se mustan alkuperäisen värinsä.
Itse olen ollut tarvittaessa kuvataidekoululla alastonmallina, olisihan se ollut aika hupaisaa jos minua olisi yhtäkkiä kysytty sinne ja häpykolmioni olisi hohtanut iloisen pinkkinä. Mutta näin ei onneksi käynyt.
Itse olen aina tykännyt jos naisilla on se perinteinen tuuhea kolmion mallinen häpykarvoitus. Se on tosi feminiinen ja kiihoittava.
Ompahan mitä tarvittaessa värjätä. Ja siksi toisekseen kaikille ei edes
kasva kunnon häpykarvoitusta koskaan. Olkaa onnellisia kenellä on kunnon häpykarvoitus. Tosin nykyajan alusvaate / uima asu muoti myös sanelee vähän sen karvoituksen kokoa ja muotoa.
Epäilijöille sanottakoon että nämä värit eivät sitten tee kenestäkään
homoa sen enempää kuin lesboakaan.
Ei muuta kuin rohkeasti kokeilemaan ja piristystä arkeen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

3.3.2010 18:56

"Intim Hairy - Reidet ja Pyllyn sheivaan yleensä aina kokonaan puhtaaksi."
ööh, itsekkin sheivaan kyllä häpykarvoja ihan siisteyden ja paremman näön vuoksi, mutta miksi mies sheivaa perskarvoja ja reisi karvoja? Ihan uteliaisuudesta kysyn että onko tämmönenki muka yleistä? Jos on niin sheivataankos niitä säärikarvojakin. :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

IntimHairy

28.4.2010 13:08

Moi, ja kiitos että joku vihdoikin on kommentoinut kirjoitustani. Sheivaan Pyllyn ja Reidet ihan vain siisteyden takia. On vain jotenkin puhtaampi / Freshimpi olo. Tykkään todellakin Häpykarvoituksita paljonkin kunhan se on siellä oikeassa paikassa, tuuheana ja siististi rajattuna. Eikä kasva hallitsemattomasti pitkin nivustaipeita yms.
Jos on Pylly ja Reidet on Sheivaamatta niin tulee itselleen sellainen epäsiisti ja vähän ehkä likainenkin olo.
Itse olen vartaloltani hoikka ja olen useamman naisen kuullut kommentoivan että minulla on " Feminiinen Pylly, parempi kuin monella naisella ja moni nainen olisi tuollaisesta Pyllystä kateellinen ".
Mene ja tiedä sitten. Joten jos omaa Feminiinisiä muotoja on mielestäni on ihan itsetäänkin selvää että Pyllyn ja Reidet voi Sheivata hyvästäkin syystä.

Itse en Sheivaa säärikarvoja. Mutta ajatteleppa urheilijat , kehonrakentajat ja ne kaiken maailman Drack esiintyjät.
Kyllä heillekkin Pylly , Reisi ja Säärikarvonkin ajelu sopii ihan hyvin.

Kun kesällä käyttää Lycra Shortseja niin on tosi inhoittavaa kun Pylly ja Resikarvat tulevat Shortsien läviste ja sitten liikkuessasi nipistelevät ilkeän tuntuisesti. Eli tässä yksikin syy minkä takia Sheivaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hulluhaa

10.1.2011 02:36

En todellakaan ikinä värjäisi karvojani pinkiksi? :O Ihmisistä on tullut ihan hulluja... En tarkoita tätä pahalla mutta tämä on vain mielipiteeni.. Anteeksi jos loukkaan jotakin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

fakelatino

11.9.2011 23:07

itselläni on aika vahvast punapigmenttiä sekä hiuksissa että alakerrassa, mutta koska olen solariumin ja hiusvärin avulla tehnyt itsestäni lähinnä latinon näköisen on minun jo vuosien ajan ollutpakko värjätä myös alapääkarvoja :D punainen kun on vähän turhan vahva kontrasti tähän mun luukkiin. kyllä mä pinkiksikin voisin vetää vaikka vapun kunniaksi

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi