Finlaysonin ja Stockmannin yhteistyömallisto on romanttinen kunnianosoitus yhteiselle historialle

Uuden Kiseleff-kodintekstiilimalliston inspiraatio haettiin 1800-luvulta saakka.

Finlayson ja Stockmann ovat tehneet yhteistyötä jo lähes 150 vuotta. Pitkän yhteisen matkan kunniaksi ikoniset suomalaisbrändit ovat nyt julkaisseet yhteistyönä tehdyn historialle kumartavan kodintekstiilimalliston. Romanttinen ja herkkä mallisto on saanut nimensä Kiseleffin talosta, jossa Stockmann toimi 1800-luvulla. 

Erityisesti printeistään tunnettu Finlayson kumartaa Kiseleff-mallistollaan historiaan ja palaa juurilleen kuosiin kudottuihin kankaisiin. Kuosit on muokattu nykypäiväisimmiksi tuhansien aitojen, alkuperäisten Finlaysonin arkistosta löytyvien kuosien joukosta. Vanhaa, alkuperäistä kuviota on hiukan yksinkertaistettu sekä sen kokoa ja asettelua on muokattu nykypäivään sopivalla tavalla. Kankaiden herkkyys ja romantiikka ei nykyaikaistamisesta kärsi, ja tuotteet sopivatkin erityisen hyvin vaikkapa kesähäitään tai hääpäiväänsä viettäville pariskunnille romanttiseksi lahjaksi. 

”Stockmann ja Finlayson ovat olleet yhdessä osa suomalaisten arkea jo yli sadan vuoden ajan. Halusimme juhlistaa pitkää yhteistä taivaltamme tuomalla markkinoille Suomen romanttisimman kodintekstiilimalliston”, kertoo Finlaysonin toimitusjohtaja Jukka Kurttila.

Kiseleff-mallistoon kuuluu neljä kuosia, jotka on kaikki nimetty romantiikan hengessä. Ikuisuus- ja Kosketus-kuosit on luotu samasta alkuperäiskuosista, ja niiden pohjalta on suunniteltu Lupaus-aluslakanoissa, -tyynyliinoissa ja -kylpylakanoissa toistuva brodeeraus. Uskollisuus-kuosi on muita kolmea graafisempi ja geometrisempi ja toistaa eniten alkuperäistä kuosia. Mallistoon kuuluu kampapuuvillasta valmistettuja pussilakanoita, tyynyliinoja, aluslakanoita ja kylpytekstiilejä sekä puuvillaisia koristetyynynpäällisiä ja torkkupeittoja.

Kiseleff-mallisto tulee myyntiin 22. huhtikuuta Stockmann-tavarataloihin ja Finlaysonin omiin myymälöihin. 

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi