Taideopiskelija haluaa menettää neitsyytensä yleisön edessä

Kiistelty performanssi kuumentaa tunteita Briteissä.

Mitä tunteita opiskelijan taideprojekti herättää sinussa? Kuvan henkilöt eivät liity tapaukseen.
Mitä tunteita opiskelijan taideprojekti herättää sinussa? Kuvan henkilöt eivät liity tapaukseen. Kuva: Thinkstock / iStock

Lontoon taidepiirissä kuohuu, kiitos yhden kokeilunhaluisen opiskelijan. 19-vuotias Clayton Pettet suunnittelee menettävänsä poikuutensa miespuoliselle partnerilleen osana "Taidekoulu varasti neitsyyteni" -nimistä projektia, uutisoi Daily Mail. Pariskunta aikoo harrastaa seksiä jopa satapäisen yleisön edessä, ja aktin jälkeen katsojilla on mahdollisuus esittää kysymyksiä miehille. Pettetin mukaan esitys pyrkii haastamaan ihmisten mielikuvia seksuaalisuudesta.

"Haluan yleisön näkevän, onko mikään muuttunut minun ja partnerini välillä. Koska kulttuurimme vaalii neitsyyttä, olen päättänyt käyttää omani ja sen menettämisen luodakseni teoksen, jonka uskon herättävän kiinnostavia keskusteluja ja kysymyksiä aiheeseen liittyen", mies perustelee.

Nuori taideopiskelija kertoo suunnitelleensa projektia jo kolme vuotta.

"Olen pitänyt kiinni neitsyydestäni 19 vuotta, enkä aio heittää sitä menemään kevyin perustein", hän vakuuttaa.

Pettetin projekti on kohdannut myös vastarintaa. Kärkkäimmät arvostelijat rinnastavat performanssin pornoon. Paikallinen kristillinen seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajava The Lesbian and Gay Christian Movement on asiasta huolissaan:

"Näkemyksemme mukaan seksuaalisuus on lahja Jumalalta. Kyse on siitä, mitä teet sen kanssa, ja miten käytämme sitä ilmaistaksemme rakkauttamme Jumalaan kohtaan", tuumii liiton edustaja brittiläislehdelle.

"Tälläiset temput halventavat seksuaalisuuttamme."

Myös Central Saint Martins -taidekoulu sanoutuu irti miehen taideprojektista.

"Henkilökuntamme keskustelee hänen (Pettetin) kanssaan performanssin seurauksista, niin oikeudellisesta kuin emotionaalisista, ja hän tutkii muita vaihtoehtoisia ilmaisumuotoja", koulusta kommentoidaan.

Lähde: Daily Mail

1 kommentti

Oi aikoja, oi tapoja

28.10.2013 22:22

Onkohan vanhemmat pyydetty mukaan katsomaan?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi