Tebian teki itsestään luojan

Teppo Lakaniemi on rakentanut nousevan brändin pyöriskelemällä pajallaan.

Teppo "Tebian" Lakaniemi.
Teppo "Tebian" Lakaniemi. Kuva: Panu Jansson

Aivan Cityn toimituksen naapurissa, sisäpihalla Helsingin Vallilassa näkyy musta paku päivästä toiseen jo aikaisin aamulla. Rautaoven takana häärii pakun omistaja Teppo “Tebian” Lakaniemi, huonekalusuunnittelija, nettikauppias, käsityöläinen ja nouseva suomalainen brändi. Lakaniemen työtila on jaettu kahteen osaan, aivan kuten hänen duuninsakin. Toisella puolella on Tebian Storen kamat, toisella, isommalla puolella huonekalujen rakennuspaja.

“Kalustepuoli on mun elinkeino. Kauppa on taas tietynlainen alusta, johon puran sitten muita ajatuksia ja luon uutta nahkaa itselleni. Se kasvaa vahvasti koko ajan”, Lakaniemi sanoo esitellessään samalla kaupan tulevia tuotteita. Valikoimaan kuuluu huppareita, kasseja, lippiksiä ja erilaisia koruja. Tai mitä mieleen sattuu tulemaan. Uusi verkkokauppa on tullaan lanseeraamaan kesäkuun alussa.

“Eri puolet tukee sillä tavalla toisiaan, että kauppa antaa mulle mahdollisuuden luoda enemmän. Pakottava tarve on tehdä, koska rakastan tekemistä, en puheita. Tää on mun maailma, ja nää on mun juttui. Nautin tästä.”

Kuva: Panu Jansson

Tebianin huonekalut ovat selkeälinjaisia, kulmikkaita ja funktionaalisia. Niitä löytyy mittatilaustyönä yksityiskodeista ja esimerkiksi ravintoloista. Ensimmäinen kunnon kalustemallisto on tulossa ulos mahdollisesti syksyllä. Pöydän jalat ja kirjahyllyt edustavat Tebiania parhaimmillaan: yksinkertainen ristikkorakenne on käytännöllinen, kaunis ja näyttää erilaiselta eri kuvakulmista. Lakaniemi on itseoppinut suunnittelija, joka on aina tehnyt asioita käsillään. Huonekalusta valmistuu oikeankokoiset prototyypit, eikä tietokoneiden apu kelpaa.

“Palo ja intohimo tehdä käsillä on ollut lapsesta asti. Mä en oo teoriajätkä ollenkaan, vaan teen kaiken käytännössä. Ihan lähtien siitä, miten huonekalut valmistuu. Teen aina oikean mallin yks yhteen koossa, eikä tietokoneella tehdä mitään. Mulle on aina annettu mahdollisuus luoda asioita ja mulla on työkalut olleet aina luonteva jatke käsille. Kolme-neljä vuotta sitten tein ratkaisevan päätöksen, että pitää seurata sydäntään, lopettaa kaikki muu häslääminen ja keskittyä tekemään omaa juttuaan. ”

Kuva: Panu Jansson

Kuva: Panu Jansson

Lakaniemen luotto Tebianiin kasvoi sitä mukaa, kun tilauksia alkoi tulemaan. Ammatillisessa roolissaan hän on yksinäinen susi, joka pyörii pajallaan rakentamassa huonekaluja ja häärimässä ties mitä, mutta jostain syystä .TEBIAN on noussut yhdeksi Suomen kiinnostavimmista brändeistä. Vaikka harvat edes tietää, mistä siinä on kyse. Iso osa mystisestä julkisuuskuvasta johtuu maamme eturivin räppäreistä ja muista julkkiksista, joiden on nähty pitävän .TEBIAN-kaulakoruja ja Lakaniemi tekee huippukokki Tomi Björckin kanssa jatkuvaa yhteistyötä. Kansainvälisistä staroista Snoop Doggille tilattiin mystinen Tebian-puurasia ja Wu-Tang-räppiposselle Lakaniemi suunnitteli yhtyeen logolle kunniaa tekevän pöydän uudella twistillä.

“Jos puhutaan tietyistä julkisuuden henkilöistä, niin ne on kaikki mun oikeita aitoja ystäviä. Arvostus tekemisiin on molemminpuolista. Mä en pidä mistään muusta kuin siitä, että homma on aitoa, eikä mitään tyrkyttämistä.”

Oma julkisuus esittäytyy jonkinlaisena pakollisena pahana, kuten monille taiteilijoille.

“Mä haluan olla esillä, mutta mä en halua olla esillä. Se on jotenkin tosi vaikeeta, mut oonhan muutenkin ristiriitainen sielu.”

Toinen pakollinen paha on raha.

“Ikävä kyllä asioita joutuu ajattelemaan aika paljon rahankin kautta, mikä on ihan perseestä. Laskut tulee ja ne on maksettava. En haluaisi ajatella asiaa, mutta mä en myöskään uskalla antaa niiden hoitamista kenenkään muun vastuulle. Pitäis uskaltaa, että saisi keskittyä sataprosenttisesti tekemään ja olemaan luoja.”

3 kommenttia

duukki

17.5.2015 11:39

Hyvä juttu muuten mutta paljon kirjoitusvirheitä. Tarkkuutta!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

RealGraffHeadd

28.10.2015 23:17

Kurjaa hipsterkamaa joka ei kestä aikaa. Zero points

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jeajea

11.3.2016 16:12

vaikuttaa että tästä kaverista yritetään tehdä jonkinlaista numeroa. Miksi?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi