Värillä on väliä

Cityn sukkatesti sukeltaa liikemiesten kenkiin.

Kello on 06.12. Ulkona pakastaa, taivas on säkkipimeä. Olen saapunut Helsinki-Vantaan lentoasemalle kyttäämään liikemiesten sukkia. Ulkomaanterminaalin aula kuhisee pukumiehiä. Kaikilla näyttää olevan kiire. No, ei auta itku markkinoilla. On aika aloittaa metsästys. ”Anteeksi, saisinko ottaa kuvan sukastanne?”

“Valkoiset tennissukat olivat Honeckerin Itä-Saksassa pukeutumissääntö. Jos haluat pukeutumisellasi viestittää olevasi entisestä Itä-Saksasta, niin vedä vaan tennissukat jalkaasi”, Lenita Airisto tokaisi aikoinaan. Juuri hän käynnisti 1980-luvulla keskustelun suomalaisten liikemiesten sopimattomista sukkavalinnoista. Polemiikki otettiin vakavasti: silloinen Repolan toimitusjohtaja osti yhtiölleen 500 paria tummia sukkia, etteivät vientimiehet häpäisisi Suomea ulkomailla.

“Hänen sanomansa ei ollut, etteikö valkoisia sukkia saisi pitää, vaan se, että jos ostaa älyttömän kalliin puvun ja salkun, niin eivätkö sukatkin voisi olla samaa tyyliä”, toteaa tapakulttuurineuvoja Markus H. Korhonen.

City palasi rikospaikalle tutkimaan millaisissa sukissa Suomea nykyään edustetaan. Ja kas, Lenitan oppi on mennyt perille: 50:n liikemiehen satunnaisotoksesta vain yhdellä oli tennissukat. Hänkin löytyi kotimaanterminaalin tuloaulasta. Tosin moni mainitsi havainneensa suomalaisten jalassa ulkomailla yhä urheilusukkia. Käyttäjien kerrottiin olevan usein vanhahkoja miehiä.

Esittelemme lentokentän todistusaineistoa.

Matkamessut 20–23.1. Messukeskuksessa. Liput 12 / 8 e.

Paluu rikospaikalle: Cityn suuri sukkatesti lentoasemalla.

Janne, 30 v. opetusalalla “Käytän tennissukkia vain pelatessani tennistä. Hämeenlinnassa kerran eräs nainen tuli arvostelemaan sukkiani. Siitä lähtien olen käyttänyt tummia sukkia. Uskon, että suomalaiset erottuvat ulkomailla lähinnä viinanjuonnillaan.”
Anders, 53 v. talouspäällikkö “Joskus sukkani ovat eri paria, kun aamulla herään aikaisin enkä väsyneenä huomaa eroa. Vaimoni ostaa sukkani. Tummien kenkien kanssa täytyy olla tummat sukat. Jalat pesen kahdesti päivässä. Tuskin tennissukkia enää paljon käytetään.”
Mika, 44 v. ilmailualalla “Sukka ei saa olla liian kireä eikä liian löysä. Ostan sukkani tavallisesti ulkomailta. Vaihdan niitä keskimäärin joka toinen päivä hajuhaittojen ehkäisemiseksi. Olen samaa mieltä Lenitan kanssa: ei tennissukkia bisnesmatkalle.”
Jussi, 40 v. kaupallisella alalla “Käytin nuorempana tennissukkia, mutta en enää, heh. Niitä näkee nykyisin enemmänkin vanhemmilla miehillä. Hyvä sukka on kevyt ja se pysyy kuivana. Lisäksi sukan pitäisi olla puvun värinen.”
Jorma “En ole koskaan käyttänyt tennissukkia puvun kanssa. Yleensä hankin sukkani Bossilta. Lyhytvartiset ovat parhaita. Ostan tavallisesti monta paria kerralla. Hajua ehkäisen vaihtamalla sukkia, jopa 2–3 kertaa hikisenä päivänä. ”
Timo, 41 v. energia-alalla ”Liikematkoillani käytän aina mustia. Merkillä ei ole niin väliä, kunhan eivät ole kaikkein halvimmat. Halvat sukat eivät pysy kuosissa. Suosin sekoitemateriaaleja ja pesen jalkojani usein. Sukkakohu oli paikallaan, mutta ehkä se oli vähän liian paisuteltua.”
Jarmo ”Jos sukka on villaa tai tekokuitua, se alkaa helposti haista ja nyppääntyä. Joskus olen vahingossa laittanut ei-matchaavat sukat, esim. tummansiniset harmaan puvun kanssa. On ollut hieman epävarma olo, niinku ”hetkinen, tää ei nyt oo ihan oikein…” Tällä kertaa on pakon sanelemana harmaat, koska unohdin pestä pyykkiä.”
Juha-Matti, 29 v. it-alalla ”Musta väri ja kestävyys ovat kriteerejä sukkien hankinnassa. Minulla on myös hajua imevät pohjalliset. Tennissukkien käyttäjien pitäisi katsoa peiliin. Ihan sukkien kanssa. Kyllä ne vähän hävettää ulkomailla, itse en käyttäisi. Välillä tosin laitan vahingossa eriparisukat.”
Björn, 53 v. makeisalalla ”Sukkani ovat aina tummat. Ostan ne yleensä KappAhlista tai Stockalta. Matkustan lähinnä Pohjois-Euroopassa ja valitettavasti täytyy sanoa, että tennissukkia näkee edelleen. Eivät eurooppalaiset siihen oikeastaan kiinnitä huomiota. Lähinnä niitä käyttävät vanhemmat miehet. Keinomateriaalit saattavat haista, siksi en käytä niitä.”
Seppo, 59 v. tukkukauppias ”Ostan mustia ja ohuita villasukkia. Eivät ne pistele. Kesällä suosin puuvillaa. Turon takeista suomalaiset tunnistaa, tosin niitä on nykyään norjalaisillakin. Napeissa on keskellä valkoinen piste. Uudemmissa on monimutkaisempi muoto, siitä tietää, että takki on alle 2 vuotta vanha.”

19 kommenttia

varikenkanen

7.1.2005 11:38

Jos on punaiset kengät, pitääkö sukat olla punaiset? Entäs ruskeat kengät? Vai onko musta sukkien ainoa oikea väri?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

nojoo

7.1.2005 12:32

Eipä ole paljoa sukilla väliä, kun kengät on noin huonosti hoidettuja ja malliltaan lähinnä tyyliä "pehmis".

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Demos_69

7.1.2005 13:38

Suomalaisten kengat ovat aivan kauheat - mieluummin voisi aloittaa niista kuin sukista. Jarkyttavia kuvia olettekin loytaneet...

Sitten sukkien varista sen verran, etta tummanharmaa tai musta kay oikeastaan kaikkeen. Tumma ruskea, viininpunaninen tai pullonvihrea ovat nekin hyvia vareja. Jos snobbailee, voi sukanvarin yhdistaa solmion variin. Kirkkaan punaiset pitkavartiset sukat ovat loistava veto tiukan tumman puvun kanssa, jos solmiossa tai paidassa on samaa punaista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Hahahahah

7.1.2005 14:03

Ohhoijjaaa..Kyllä noiden popojen omistajina oisin vetänyt sukat suosiolla niiden päälle.:)!

Go suomipoika, Bossin sukat, popot Tiimarista.:)!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

HUUUH

7.1.2005 14:11

Joo, tosiaan aivan kamalia popoja! Likaisia, muodottomia jne. Ulkomailla yleisesti ottaen kengät ovat erittäin tärkeä asia. Vaikka rahaa ei ylenpalttisesti olisi, kengät on aina laadukkaat ja tip top! En usko, että kukaan huomioi Suomimiehen sukkia, mutta tuollaiset kengät taatusti jättävät lähtemättömän vaikutuksen vastapuoleen.
Lenita, pliis, aloita Kenkäkoulu!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Lorezo

7.1.2005 14:44

Todella mahtava tuo veljien sukkatyyli. Luuleeko nuo todella, että ne säärikarvat sitten kruunaavat tyylikkään kokonaisuuden. Eli olisiko aivan mahdotonta uskoa, että puvun kanssa - ja muutenkin - pohjepituiset sukat.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ekkomies

7.1.2005 17:42

nuo ruskeat ja punaiset on periaatteessa ihan ok. ja paskat nuo bossin pojan anturatkaan tiimarin popoilta näytä. ihan siistit asiansa hyvin hoitavat kengät nekin on. etenkin kun vertaa noihin loppuihin.

ei sillä sukan pituudella väliä ole, kunhan ei ihoa näy. nyt vähän pilkistää mutta pakostahan se, kun täytyy sukkaa kameralle esittää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Nikke_Tre

7.1.2005 19:53

On varmaan ihan ok, että suunnilleen katsotaan millaiset vaatteet (ml. sukat ja kengät) päälle revitään.

Ei kuitenkaan sovi liioitella niiden merkitystä. Busineksessa ei vaatetuksella pitkälle pötkitä, vaan aivan muu substanssi ratkaisee!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Demos_69

10.1.2005 14:15

Vaarilla vaatteilla et paase edes tekemaan bisnesta. Tasta on kokemusta ja nayttoa.

Seuraavaksi, kun olemme analysoineet kengat, sukat ja puvut, voinemme siirtya tutkimaan kelloja, lompakoita ja kayntikorttikoteloita. Niissa suomalaiset ovat suorastaan surkeita.

Onkohan yleensakaan alaa, jossa loistaisimme luokan parhaimpina?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

sukkaihailija

10.1.2005 20:24

Vaikka friikiltä kuulostaakin,erään miehen sukat sporassa pelasti harmaan päiväni,mustan puvun ja takin kruunasi pinkkiraitainen kaulahuivi, ja täsmälleen samaa pinkkiraitaa olevat sukat,jotka vilahteli iloisesti,ihanat:) sukilla on väliä,ja joskus joku jopa huomaa että on nähnyt vaivaa niiden eteen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Gauntlet

11.1.2005 06:42

Aika hyvin on suomalaisten bisnesmiesten asiat, jos ainoa ongelma on se, millaisessa kotelossa käyntikorttinsa säilyttää tai millaisesta lompakosta luottokorttinsa esiin kaivaa. Taitaa olla niin, että ne, jotka eniten vinkuvat näiden ulkoisten nyanssien perään, eivät juuri muuta toimintaa hallitsekaan. Kunhan on riittävän asiallisesti ja johdonmukaisesti pukeutunut, kyllä pärjää. Kaikenmaailman neideille mitään sopimuksia anneta, prkle!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

loijeri

11.1.2005 11:52

Hyvä on, hyvä on... nyt on siis katsottu sukat. Seuraavaksi olisi oikea aika kiinnittää huomiota tyylikkäisiin ja ennen kaikkea hyvin hoidettuihin kenkiin!

Vaikka jalkaan on opittu valitsemaan sopivat sukat, näkee valitettavan usein vielä surkeita kenkiä! Kaiken a ja o on tietysti se, että kengät ovat hyvin hoidetut. Lisäksi esim. puvun kanssa näkisi mielellään tyylikkäät nauhakengät eikä esim. sukkanäytteiden viimeisessä kuvassa "Seppo 59":llä olevia "pomarfinnin läppäspedejä".

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Demos_69

11.1.2005 12:10

[LAINAUS]Gauntlet kirjoitti 11.01.2005 klo 06:42:

Aika hyvin on suomalaisten bisnesmiesten asiat, jos ainoa ongelma on se, millaisessa kotelossa käyntikorttinsa säilyttää tai millaisesta lompakosta luottokorttinsa esiin kaivaa. Taitaa olla niin, että ne, jotka eniten vinkuvat näiden ulkoisten nyanssien perään, eivät juuri muuta toimintaa hallitsekaan. Kunhan on riittävän asiallisesti ja johdonmukaisesti pukeutunut, kyllä pärjää. Kaikenmaailman neideille mitään sopimuksia anneta, prkle![/LAINAUS]

Tasta meidan on turha taittaa peista, mutta ulkoisia nyansseja hallitsevat useimmiten juuri ne, jotka hallitsevat lahes kaiken muutenkin paremmin.

Minulle on turha tulla motkottamaan substanssin puutteesta silla perusteella, etta lompakkoni, kolikkopussini, kayntikorttikoteloni ovat samaa sarjaa mustekynakoteloni, tai etta kiinitan huomiota kenkiin, sukkiin, solmioon, kelloon ja muutenkin ulkoiseen olemukseeni. Vaatimattomuus kaunistaa ainoastaan Suomessa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Stella78

12.1.2005 14:31

[LAINAUS]Gauntlet kirjoitti 11.01.2005 klo 06:42:

Kunhan on riittävän asiallisesti ja johdonmukaisesti pukeutunut, kyllä pärjää. Kaikenmaailman neideille mitään sopimuksia anneta, prkle![/LAINAUS]

Juu ja kumpikohan jää tuolla maailmalla paremmin mieleen? Tennissukka pikkukenkä suomijuntti vai itseluottamusta uhkuva, positiivinen raitasukka joka osaa nauraa myös itselleen?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Dumb_ass

13.1.2005 10:28

Huomio:
Lähdin tässä toissa-aamuna kämpiltä viimeisen päällä lankatut mustat kengät jalassa töihin, mm. pariin asiakastapaamiseen. Iltasella kun palasin, huomasin kenkien olevan aivan järjettömän huonossa kuosissa. Joten ehkäpä suomalaisten miesten huonoista kengistä voi syyttää edes vähäsen tätä prkl:n pohjoista ilmastoa? Tuskin italialaiset pukumiehet joutuu paljon loskassa dallaamaan... :)

Sitten kysymys. Kertokaan, oi tyylitajuiset, mikä tuon Bossin sukkia käyttävän jannun kengissä on vikana? Itselläni kun on hyvin lähelle samanlaiset :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Demos_69

13.1.2005 11:13

Noista kengista puuttuu kokonaan pukukengalle ominainen sirous ja tyyli - ne ovat liian paksupohjaiset, pyoreat ja pehmean oloiset.

Mutta olet oikeassa. Suomen saaolot aiheuttavat pukeutumiselle suunnattomia paineita. Eihan siella selvia nahkapohjaisilla kengilla edes kesalla. Ainakaan ilman kalosseja. Oletko muuten kokeillut?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Dumb_ass

13.1.2005 12:46

Demos, et viitsisi heittää jotain linkkiä hyvännäköisten kenkien nettisivuille? Pääsen sitten ostopuuhiin.

Ja kalossit, huih. Minä ja kumi emme tule toimeen keskenämme, ainakaan jalkojen osalta. Nilkkureita kokeilin joskus, mutta olivat liian vaivalloiset.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Stella78

14.1.2005 14:58

www.office.co.uk

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Demos_69

17.1.2005 12:20

Mina en suuremmin valita brittityylisista kengista. Tosin John Lobb olisi ok...

Vaikka hinnat voivatkin vaikuttaa huimilta (tai mistas mina budjettisi tiedan), voisit ainakin lainata ideoita seuraavista osoitteista:

www.rossetti.it
www.berluti.com
www.sergiorossi.com

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi