Amerikkalaisyliopisto yritti estää iranilaisopiskelijoita osallistumasta kemian opetukseen

Massachusettsin yliopisto poisti kiellon laajan mediakohun vuoksi.

Kuva: jolopes / Fotolia

Massachusettsin yliopisto Amherstissa ilmoitti viikon alussa, että se evää pääsyn iranilaisilta hakijoilta sen luonnontieteiden ja konetekniikan koulutusohjelmiin. 

Yliopiston edustajan mukaan päätös syntyi halusta tukea Yhdysvaltain hallintoa sen vastustuksessa Iranin ydinohjelmaa kohtaan.

Yhdysvaltain hallinto tuomitsee Iranin ydinaseohjelman, muttei vaadi keneltäkään toimenpiteitä. Hallitus päätti elokuussa 2012, että se evää viisumin sellaisilta Iranin kansalaisilta, jotka pyrkivät Yhdysvaltoihin opsikelemaan työllistyäkseen Iranissa ydinvoima- ja energia-aloilla. Jokainen viisumihakemus käy läpi harkinnanvaraisen tarkastelun. Yliopiston langettama porttikielto ei kuitenkaan ole lain tai hallituksen edellyttämä, vaan yliopiston oma, itsenäinen päätös.

Lehdistössä ja sosiaalisessa mediassa syntyneen kohun myötä yliopisto päätti eilen 18. helmikuuta poistaa kiellon. Yliopistoa uhkailtiin syrjäytymisen vastaisien lakien rikkomisesta. Ulkoministeriötä konsultoituaan opinahjo tuli siihen lopputulokseen, että näin rajoittavaa kieltoa ei tarvita. Nyt koulussa aiotaan tarjota jokaiselle kiellosta kärsineelle opiskelijalle yksilöllinen opetussuunnitelma vahingon välttämiseksi. 

Lähde: Boston.com

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi