Esko Valtaojan vastaus avioliittolain kumoon äänestäneille: "Imekää munaa, molot!"

"Sääli, että joku on vielä aikuisenakin niin kakara."

Kuva: Youtube / TEDx Talks

Miksi lähdit Pride-kummiksi?

“Miksi EN olisi lähtenyt? Suuri kunnia että pyydettiin! Ja onhan pelkoa ja kauhua aina Liedon Essolla saakka herättävästä MC Mummolana-moottoripyöräjengistänikin tasan puolet pervoja (heippa Siku ja Ann!).”

Millainen merkitys Pride-viikolla on mielestäsi seksuaalisen ja sukupuolten välisen tasa-arvon edistämisessä?

“Hyvää asiaa täytyy aina pitää esillä, sekä vakavassa mielessä että välillä hauskanpidon merkeissäkin. Harmi että en kesälomien vuoksi koskaan tahdo päästä paraatiin.“

Keskustelu aiheen ympärillä on käynyt kuumana, kuinka tärkeä ihmisoikeuskysymys seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asema on?

“Tietysti ihmisten tasa-arvo on yksi sivistyneen yhteiskunnan tärkeimmistä mittareista. Ja olen itse nähnyt millaisia inhimillisiä tragedioita syrjintä varsinkin ennen vanhaan aiheutti.”

Tulisiko homoilla olla lain edessä samat oikeudet kuin heteroillakin?

“Hassu kysymys! Yhtä hyvin voisimme pohtia, pitäisikö kaikkien heteromiesten olla tasa-arvoisia naismieltymyksistään riippumatta. Samat oikeudet sekä tissi- että pyllymiehille! (Tulen ulos kaapista: kuulun jälkimmäisiin.)”

Millä mielin otit vastaan päätöksen tasa-arvoisen avioliittolakialoitteen hylkäämisestä?

“Itse asiassa kuulin vasta nyt, olen mökillä irti maailmasta… Poliittisesti korrekti ja riittävä responssi valiokunnan herrasmiehille on tietysti "Imekää munaa, molot!" Mutta vastaan äänestäneethän edustavat vain meitä, kansaa, me heidät olemme eduskuntaan äänestäneet. Terveisiä siis keskustan, kristillisten, persujen ja kokoomuksen äänestäjille: tätäkö todella haluatte?”

Uskotko, että laki tulee jossain vaiheessa menemään läpi?

“Tietysti se menee. Samanlainen taistelu on käyty jo niin monta kertaa: äänioikeus, tasa-arvo, uskonnonvapaus, naispappeus... ja aina on lopulta inhimillisyys, ihmisyys voittanut. 

Ja onhan jo edetty pitkälle. Kuka olisi 70-luvulla uskonut homoon presidenttiehdokkaaseen, Tom-postimerkkeihin, tai edes siihen, että Maria Veitola vetää tyttökielarit suorassa lähetyksessä?

Muutaman kymmenen vuoden kuluttua kukaan ei edes kehtaa tunnustaa vastustaneensa tasa-arvoa. Mutta voisi se väistämätön kehitys joskus kehittyä hieman ripeämminkin.”

Oletko omassa elämässäsi tai lähipiirissäsi törmännyt ennakkoluuloihin seksuaalivähemmistöjä kohtaan?

“Aivan riittävästi, onhan ystävissäni aina ollut pervokansaa sen verran kuin muuallakin yhteiskunnassa. Olen vuosien mittaan kirjoittanutkin näistä asioista useassa sanomalehtikolumnissani.”

Miten tällaisiin ennakkoluuloihin tulee reagoida?

“Sääli on ensimmäiseksi mieleen tuleva sana, sääli siitä että joku on vielä aikuisenakin niin kakara. Mutta uskon, että ihmisiä voi kasvattaa ja opettaa. Samalla tietysti on tiukasti pantava hanttiin kaikille iljetyksille, jotka omien pelkojensa, ennakkoluulojensa, tietämättömyytensä tai ideologioittensa vuoksi katsovat oikeudekseen sortaa toisia ihmisiä.”

211 kommenttia

Artsipa

22.11.2014 22:12

Kyllä ne homot voi naida kämpillään toisiaan ilman avioliittoakin.
Menee avioliitosta se vähäkin viehätys, kun sotketaan homoseksuaalitkin siihen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

16v

23.11.2014 16:43

...ketään ei hei pakoteta naimisiin, ota avioero jos etoo. Puolisosi varmaan ilahtuu

16v

23.11.2014 16:41

Se joka vastustaa homoja/heidän ihmisoikeuksiaan, on rasisti. Turha siinä on vedota jumalaan, lakiin tai "perinteisiin". Rasisti mikä rasisti.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

FuckinHateThisPlanet

23.11.2014 18:28

vaikka en itse vastutakaan (en kyllä kannustakaan) homoutta, niin ajattelen näin:
Ihminen on luotu panemaan toista ihmistä (erisukupuolista), niin jos ihminen haluaa panna eläimiä, niin sanotaan että se on sairas.
Jos mies haluaa panna toista miestä, niin mikä siitä tekee "aivan normaalia ja ymmärrettävää ja lässynlää"???
"homous on luonnollista." No mutta samalla lailla sitä joku ihan kuulkaas luonnostaan onkin nekrofiili, pedofiili, eläimiinsekaantuja taikka muu vastaava sekopää.
Helvevetin helevetti kun olisin syntyny 70-luvulla, kun miehet oli rautaa ja naiset vaimoja.!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Homoxxx

23.11.2014 20:47

Kumotaan koko avioliittolaki kaikilta, niin ei tarvi saatana itkeä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mr mike smith

23.11.2014 21:58

onks kaikki muuki mitä eläimet touhuaa ni hyväksyttävää vaikka kannibalismi ku kerran homosteluki jees? ja sita harrastaa

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ztopzleisu

24.11.2014 15:18

Mielenkiintoista, että suvaitsevat ihmiset, ( en tiedä vaatiiko homojen olemassaolon hyväksyminen mitään sen kummempaa suvaitsevaisuuden periaatetta tarvitsee) eivät pysty sulattamaan ikäänkuin heidän vastapuolensa useimmiten tunteella tehtyä päätöstä olla homoavioliittoja vastaan. Toisaalta: onko homoavioliittojen vastaisuus myös vastaisuutta ylipäätään homoseksuaalisuudelle? Noh, onneksi tuohon ei tartte itte olla vastausta järkeilemässä. Siksi ehkä sitä täällä kysynkin. Toinen mielestäni itselleni ihmetystä aiheuttava asia on se, että kun tätä meidän länsimaisen kulttuurin kulmakiveä raamattua siteerataan usein homoasioissa ja sen pohjalta tässä tilanteessa vastapuolena toimiva kirkko argumentoi, niin herää kysymys, että onko edes ikäänkuin "vaivan arvoista" yrittää saada omaa näkemystään lävitse niinkin vanhoillisen tahon kanssa kuin kirkko? Toisaalta taas kun kirkko nauttii valtakunnankirkon asemaa, niin voitaisiinko tämä koko vipunen väistää siten, että irrotettaisiin evankelisluterilainen kristinusko sekä ortodoksinen kirkko valtiosta? Siten kait saataisiin lainsäätäjien näkökulmasta yksi este pois? Noh, nämä nyt on tämmöisen väsyneen kahvipöytämaailmanparantajan jupinoita. Lopuksi: kukkikoon kaikki kukat. Joulun odotusta kaikille.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Nyt oikiasti

24.11.2014 18:59

Nyt jumalauta ihmiset me eletään vuotta 2014. Kyllä pitäis sen verran inhimillisyyttä löytyä kaikemaailman poliitikoiltakin että kaikille saatais oikeasti tasa-arvoiset asemat. En jaksa ymmärtää mitään perkeleen soinin tai räsäsen naurettavan vanhanaikaisia mielipiteitä enkä ymmärrä kirkonkaan kantaa. Kirkko menettää koko ajan kannatustaan joten kannattaisi heidänkin tulla vähän vastaan ettei menetä kaikkia jäseniään. Kiitos olen puhunut...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

j.k.

25.11.2014 04:59

Jos ei homoutta tarvitsekaan omaksua kulttuurinormiksi, se voi silti olla siedettyä ja neutraalisti hyväksyttyä. Sitä ei toki ole pakko tunkea joka tuutista niinkuin ei ole joululaulujenkaan pakko soida puoltatoista kuukautta joka vuosi... siihen ei tarvitse ketään kehottaa mutta en näe syytä kieltää sitä ketään täysi-ikäiseltä.

Negatiivinen suhtautuminen homoihin on tietysti tehnyt homojen oloista vaikeita maailmansivu, mutta jos mennään koulukiusaamiseen niin kyllä homovastaisuus on tehnyt monen heteron elämästä helvettiä. Ihan mukavaa kuunnella jatkuvaa homottelua päiväkodilta lukioon, kun ei aluksi edes tiedä mitä sillä tarkoitetaan. Jos tietävät huutelijatkaan aina, mutta jostainhan se sana negatiivisine konnotaatioineen opitaan. Ja huutelu jatkuu senkin jälkeen kun merkitys tiedetään ja itse väittämä tiedetään vääräksi. Edes lähes normaaliälyisen ihmisen luulisi ymmärtävän että ollaan väärillä vesillä kun huudellaan toisista ihmisistä paikkaansapitämättömiä väittämiä. Kukaan ei huuda "saatanan homo" ja ajattele jatkona sanaa sapiens. Ehkä tuo sana onkin liikaa oletettu lajimme älykkyyden todellisesta tasosta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Vapaa-ajattelija...

25.11.2014 16:04

Tämäkö on sitä sivistystä? Onko sivistynyttä ivata, vihata, nimitellä ja kirota ihmistä joka muodostaa mielipiteensä omien arvojensa ja vakaumuksensa pohjalta? Missä on kunnioitus ja se ”suvaitsevaisuus” erilailla (kristittyä) ajattelevaa kohtaan? Kuvottavaa tekstiä täällä, _aikuisilta_ ihmisiltä.
Heidän joiden tulisi kantaa vastuu sanoistaan ja teoistaan. Joiden tulisi nähdä ja ymmärtää käytöksensä, valintojensa ja toimintansa seuraukset hieman pidemmälle kuin yksien vaalien, tai yhden sukupolven jälkeiseen elämään.
Kiusaaminen ei kouluista sillä lopu että kaksi ”isää” saa oikeuden ottaa saman sukunimen. Se voisi loppua sillä, että aikuiset oppisivat ensin itse sietämään erilaisuutta. Että aikuiset ihmiset kantaisivat vastuun siitä minkälaista kieltä käyttävät itse lähimmäisestään; naapurista, työkaverista. Silloinkin kun se oman näkemyksen mukainen ”oikeus” ei tapahdu.
Oikeuksiaan (tai sen lähimmäisen oikeuksia) perätessään ”sivistynyt” ihminen ei koskaan unohda velvollisuuksiaan. Alkaen kunnioittavasta kielenkäytöstä jokaista ihmistä kohtaan.
Velvollisuuksista; aikuisen tehtävä on suojella lasta. Aina. Joka tilanteessa. Muitakin kuin omiaan.
Vanhemmuus on enemmän kuin sama sukunimi lapsen kanssa. Enemmän kuin sama sukunimi sen toisen vanhemman kanssa. Lapsen saaminen ei ole kenenkään ihmisen perusoikeus. Suunnatonta itsekkyyttä osoittaa tuollainen ajattelu. Tuollainen itsekkyys jo lähtökohtaisesti osoittaa epäkypsyyttä.
Tässä ei ole kysymys tasa-arvosta. Laki on jo tasa-arvoinen kahden aikuisen liiton suhteen, oli se sitten homo- tai heteroliitto. Rekisteröity parisuhde tai avioliitto. Määritteet muuttuvat. Yhteisistä määritteistä, sanoista, on mahdotonta päästä yksimielisyyteen kaikkien kanssa. Demokratia on sitä varten. Jos demokratia päättää, että sana avioliitto koskee myös miehen ja miehen välistä suhdetta, olkoon niin. Merkityksellisempää on se, minkä arvon itse annan sille sanalle.
Tämä alkaa näyttäytyä yhä vahvemmin aikuisten henkiseltä rappiolta, josta eniten kärsivät lapset ja nuoret. Vastuuttomuudelta. Kyvyttömyydeltä asettautua sen kaikista heikoimman asemaan. Se ei ole aikuinen homo tai lesbo. Se on lapsi.
Vastuullinen aikuinen kykenee toimimaan ”vanhempana” ja kasvattajana silloinkin, kun laki ei hänen _mielestään_ ole tasa-arvoinen. Silloinkin kun hänellä itsellään ei ole siihen biologisia edellytyksiä. Siihen ei tarvita lakimuutosta. Siihen ei tarvita yhteistä sukunimeä kumppanin kanssa. Siihen ei tarvita kuin epäitsekkyyttä ja rakkautta.
Minua ei henkilökohtaisesti kiinnosta kenenkään muun seksielämä kuin omani. En pelkää mitään muuta kuin sitä, että tässä arvoköyhässä ja materialistisessa maassamme lapsesta tulee yksi ” tuote” muiden muassa jota tavoitella, ostaa vaikka. Kun sillä naapurillakin se on.
”Laps hankeen hukkuu, unohtuu…” Sitä minä pelkään. En muuta. Pelkästään kielenkäytöstä täällä päätellen, se on jo tapahtunut.
Minua ei myöskään pelota se että homoparit kasvattavat lasta. Todennäköisesti juuri he, jos ketkä ymmärtävät lapsen arvon. Koska se ei ole itsestäänselvyys.
Minua pelottaa nämä ivaajat ja vihaajat, herjaajat, ns. sivistyneet älyköt.
Meitä kristittyjä parjataan monesta. Mm. siitä ettemme käytä omia aivojamme. Tukeudumme ”tarinaan” päättäessämme missä seisomme. Mitä puolustaa. Mikään tiede tai tutkimus ei ole pystynyt osoittamaan toimimattomaksi niitä viisauksia joita siellä on. Ne ovat kaikki elämää suojelevia. Rakkauteen kasvattavia. Jos vaivautuu tutkimaan eikä hutkimaan. Omaviisaudessaan ihminen on typerimmillään.
Kaikki ”tarinat” ja tapahtumat Raamatussa eivät ole Jumalan mielen mukaisia. Vaatii aivan omaa ajattelua, siis järkeä ymmärtää tämä. Vaatii lapsen kehityksen ja kasvun tuntemista, psykologian ja filosofian tuntemista, historian tuntemista, politiikan tuntemista, luonnontieteiden tuntemista ja paljon paljon muuta, voidakseen luoda mielipiteen tästäkään asiasta. Avaruudentutkija voi olla hyvinkin vieraantunut monista ”maallisista ja henkisistä” asioista. Hänen motiivejaan tällaiseen kirjoitukseen voi kukin pohtia sekä järjellään että sydämellään. Mikään tieto eikä järki voi korvata sydämen viisautta. Mielestäni. Ja minäkin olen vapaa ajattelemaan näin. Minkälainen vapaa-ajattelija on sellainen, joka halveksii minun vapauttani ajatella erilailla?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Lokkimamma

10.12.2014 09:08

Merkillistä, että aina vedotaan Raamattuun tai luontoon, kun jotain asiaa yritetään saattaa hyväksytyksi. Luonnossa eläimillä esiintyy homoseksuaalisuutta, joo, mutta myös esim. negrofiiliaa. Katselin telvisiosta ohjelmaa, missä oli kuvattu, miten urossorsa paritteli (tai kuvitteli parittelevansa) kuolleen urossorsan kanssa tuntikausia.
Ei kai se tee tästäkään asiasta luonnollista, että sitä esiintyy luonnossa?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

peräsuoli hyi hyi.

6.1.2015 22:54

Eihän se homostelu voi olla muuta kuin hirvityksen häkkyrä ja kauhistuksen kannanjalka hirvityksen hirvitys. Ei semmoista tarvii suvaita kun kakka haisee ja peräsuoli prutkuttaa, järkyttävää. En suvaitse.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi