Hurraa! Eduskunta päätti vihdoin hyväksyä YK:n vammaissopimuksen

Ja se on PKN:n nostaman metelin ansiota.

Kuva: © hobbitfoot / Fotolia

Pertti Kurikan Nimipäivien UMK-voittoa on varjostanut Suomessa aikaansa jäljessä oleva laki, sillä Suomen eduskunta ei ollut vielä hetki sitten hyväksynyt YK:n vammaissopimusta. Onneksi asiaan saatiin muutos tänään tiistaina. YK:n yleissopimuksen tarkoituksena on taata vammaisille henkilöille täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti kaikki ihmisoikeudet ja perusvapaudet. Sopimuksen avainsanat ovat syrjimättömyys, esteettömyys ja saavutettavuus.

YK:ssa sopimus allekirjoitettiin jo 2006, mutta Suomi on vitkutellut asiassa. Jyrki Kataisen hallituksen suunnitelmissa oli kyllä sopimuksen ratifiointi, mutta aihe unohtui muiden, tärkeämmiksi koettujen, mutta todennäköisesti silti päättämättä jääneiden asioiden joukkoon, alleviivaamaan nykyisen hallituksen tehottomuutta. Aiheen ympärillä ei ole ollut tarvittavaa työntöä. Nyt sellaista tuli reilusti, sillä PKN:n Euroviisu-karsintataipaleen aikana on tullut jo useaan otteeseen esiin “suvaitsevaisen Suomen häpeätahra”.

"Näin hankalaa ja takkuista prosessia en ole ennen kokenut, vaikka olen ollut pitkään mukana. Valmistelutyötä on tehty 11 kuukautta vammaisjärjestöiltä salassa. Silti, kun kuulin esityksen menosta eduskunnalle, sydänalassani kävi lämmin läikähdys. Kaikki annetaan anteeksi, kun sopimus saadaan ratifioitua", toiminnanjohtaja Kalle Könkkölä Kynnys ry:stä sanoi joulukuussa Hesarille.

Vaikka päätös YK:n sopimuksen hyväksynnästä saatiin, saattaa sen voimaantulo venyä ensi hallituksen hommiksi, sillä sopimuksen mahdollistamiseksi pitää vielä säätää lakia. Tämänpäiväinen päätös kuitenkin osoittaa, että Kurikoiden voitto on ihmisoikeuksien voitto.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi