Hyväosaiset nuoret juovat vähemmän, huono-osaiset enemmän ja rankemmin

Ylen uutisoima tutkimus selvitti alkoholinkäytön yhteyttä sosioekonomiseen asemaan.

Kuva: stokkete / Fotolia

Vuosien ajan suomalaisissa kahvipöydissä on puhuttu ylpeänä, miten nuoriso ryyppää entistä vähemmän. Terveelliset elämäntavat ovat iskeneet myös paheellisena pidettyyn nuorisoon, sillä “ei darrassa jaksa lähteä salille”. Toisaalta päihdekattaus on kasvanut ja nuori saattaa kolmen bisselitran sijaan valita koksun, mämmin tai pilven.

Tuoreen tutkimustiedon valossa viinan vähentäminen on vain osa totuutta. Yle uutisoi mittavasta tutkimuksesta, jossa kartoitettiin suomalaisten 14-16-vuotiaiden nuorten alkoholinkäyttöä vuosina 2000–2011. Tutkimuksen mukaan nuorten alkoholinkäyttö on kyllä vähentynyt hyväosaisten perheiden osalta, mutta huono-osaisissa perheissä suunta on toinen.

Vanhempien alhainen koulutustaso ja työttömyys näyttäisi siis johtavan runsaampaan ja humalahakuisempaan juomiseen. Tutussa suomalaisessa tragediassa viina nivoutuu masennuksen kanssa vaikeaksi ongelmien vyyhdiksi, jossa on usein vaikea sanoa kumpi on muna, kumpi kana ja kuka tuli ensin. Kun 2000-luvulla huono-osaisten perheiden masennus on lisääntynyt, lisääntyy myös juominen.

Tutkijat Antti Torikka, Riittakerttu Kaltiala-Heino, Tiina Luukkaala ja Arja Rimpelä huomasivat tutkimuksessaan, että pitkän tarkastelujakson aikana meno on muuttunut huonompaan suuntaan.

“Terveysero parhaassa ja heikoimmassa asemassa olevien perheiden nuorten välillä on kasvanut voimakkaasti 2000-luvun aikana. Lisäksi tilanne näyttää kehittyvän koko ajan huonompaan suuntaan: tutkimuksemme tarkastelujakson aikana erot kasvoivat erittäin paljon”, Professori Riittakerttu Kaltiala-Heino sanoo Ylelle.

Hän arvelee yhdeksi mahdolliseksi selitykseksi sitä, että julkisen keskustelun arvot ovat koventuneet, kun huonosta tilanteesta syytetään entistä useammin huonossa asemassa olevia itseään.

“Tällaisen kuuntelu lisää taakkaa.”

1 kommentti

shiwan8

26.8.2016 07:34

Maailmassa on aika monta from rags to riches-tyyppistä tarinaa. Melkein jokainen niistä lähtee itsesäälistä luopumisesta ja henkilön itsensä elämästä vastuun ottamisesta. Tällaisessa maassa on oikeastikin jo kohtuullisen vaikea epäonnistua elämässä jos edes yrittää välttää sitä.

Kyse on valinnoista. Kukaan ei ole vahingossa alkoholisti (oikeasti, ei kukkahattutätien "joit yli annoksen kerrallaan joten sinulla on ongelma"-mittarilla) tai nisti. Valinta on noissa tilanteissa aina väärä ja sen valinnan seurauksiin on syytä olla tarjolla. Yhteiskunnan syyttäminen on kuitenkin naurettavaa koska yhteiskunta ei kaatanut väkisin sitä viinaa ja/tai pillereitä kenenkään kurkusta alas tai iskenyt heroiiniruiskua kenenkään suoneen.

Kyllä, joskus elämä on ikävää. Ihan kaikille. Myös sille Westendin mopoautoilijalle. Se on sitten oma valinta antaako sen haitata menoa pitkässä juoksussa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi