Jäädyttäkää omat luistinratanne, jotta lapset saavat liikkua!

Vantaan kaupunki nostaa liikkumisen kynnystä kieltämällä talkoilla tehdyn luistinradan.

Kuva: © Phil Daub / Fotolia.com

Vantaan kaupunki päätti, että talkoilla ylläpidettävä luistelukenttä ei saa lupaa Myyrmäen Kilterinmäellä. Pieni kenttä on sijainnut muutamana vuonna rauhallisella paikalla leikkipaikan kulmassa, asuintalojen välissä. Vantaan Sanomien Myyrmäki Tänään -blogin kirjoitus aiheesta on herättänyt suurta kiinnostusta. Vaikka kyseessä on vain pieni kenttä Vantaan laidalla, heijastelee aihe laajempia vastuun ja vapauden kysymyksiä.

Vantaan kaupungin viheralueyksikön päätös ei ota lainkaan huomioon, kuinka harvinaista omatoimisuutta vanhemmat esittävät rakentaessaan, ylläpitäessään ja valvoessaan luistinrataa. He tarjoavat kaupunkilaislapsille keitaan, jonka lapset tulevat muistamaan lopunikäänsä ja joka tulee vaikuttamaan siihen, miten he omaksuvat liikunnan osaksi elämäntapaansa. Kaupunki kokee oikeudekseen rajoittaa tätä liikunnan riemua sanomalla olevansa vastuussa kaupunkilaisten turvallisuudesta liikuntapaikoilla. Puistoleikkipaikkojen turvallisuus on erityisen tarkasti säädeltyä, eikä puistoleikkipaikalle voida niitä valvovien kuluttajansuojaviranomaisten mukaan jäädyttämällä synnyttää liukastumisvaaraa aiheuttavaa aluetta.

“Viheralueyksikön kieltävä vastaus luistinradan rakentajille on ehdottomasti sääntöjen mukaan oikein, mutta kokonaan toinen kysymys on, onko se kaupungin kokonaisedun kannalta järkevä. Epäilemättä yhä lisääntyvillä normeilla tavoitellaan meidän kaikkien yhteistä hyvää ja virkamiehet kokevat aidosti olevansa vastuussa asukkaiden arjen valinnoista. Määräyksillä on kuitenkin myös kääntöpuolensa. Sen lisäksi että ne suojelevat asukkaita aiheuttamasta itselleen tarpeettomia riskejä ne myös rajoittavat asukkaiden mahdollisuuksia ottaa itse vastuuta hyvästä elämästä”, Myyrmäki-liikkeen Petteri Niskanen kirjoittaa Vantaan Sanomien blogissa.

Kielletyn kentän vieressä on Myyrmäen urheilupuiston jääkentät. Siellä ei tosin ole vapaavuoroja eikä pikkulapsille sopivaa kenttää.

Ja mitä sitten, vaikka vieressä olisi kuinka suuria jääkenttiä? Jos luistinradan sijainti on sellainen, ettei se häiritse kenenkään kulkua, on vaikea keksiä syitä kentän kieltämiselle. Loukkaantumisia tulee toki. Niitä tulee kaikissa liikuntamuodoissa, mutta jos asiaa katsotaan kansanterveyden näkökulmasta, taitaa liikuntaharrastukset maksaa pitkässä juoksussa pikkuloukkaantumiset takaisin yhteiskunnalle korkojen kera. On ihan ok, jos lapsi haluaa jäädä himaan pelaamaan tietokonetta, mutta tarjolla pitäisi olla vaihtoehtoja. On ikävää, jos liikunnallinen elämäntapa jää siksi, että ainoa vaihtoehto päästä luistimille on lähteä isompien kiusattavaksi seurajoukkueen treenikaukaloon.

Vantaan kaupunki sai viime talven lopussa kuulla muutaman vuoden käytössä olleesta kentästä ja ilmoitti, että kenttä tullaan purkamaan, jos sitä jatkossa yritetään rakentaa. Tänä vuonna asukkaat hakivat lupaa, mutta sitä ei herunut. Kielteinen päätös tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden kansalaistottelemattomuudelle, sillä olisi hauska nähdä, miten kaupunki reagoisi siihen että kenttä rakennettaisiin. Mitä kentän purkaminen käytännössä tarkoittaisi? Kävisikö kaupungin miehet hiekoittamassa kentän viikottain? Kentän rakentamisesta vastuussa oleville rikollisvanhemmille puolestaan voisi lätkäistä rangaistukseksi yhdyskuntapalvelua, jonka ideana on tuottaa alueen lapsille liikuntamahdollisuuksia.

7 kommenttia

Kaisa Kiltti

5.1.2015 11:50

Toivottavasti Kilterinmäki saa pitää lasten luistelukenttänsä.
Ongelma on vaan siinä, että sitten kun se sattuukin olemaan se "meidän Petteri" joka kaatuu siellä jäällä vaikka pikkukiven vuoksi, niin sitten ollaankin hangot ja soihdut ojossa etsimässä sitä tahoa joka on vastuussa tämän kentän kunnossapidosta... Sorry, siihen ei tarvitse kuin sen yhden äänekkään "mamman". Jostain syystä nämä säännöt valitettavasti on laadittu. Harmi, että yhteiskuntamme on mennyt tällaiseksi, mutta nyt tulisi ehkä hieman katsoa peiliin ja miettiä, että MIKSI näin on...?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

licence27

5.1.2015 18:36

Missä on maalaisjärki? Juurikin pari päivää sitten oli puhetta vastaavasta tilanteesta kolmella paikkakunnalla.

1 Kunta tarjosi paikan ja hoidon, mutta hoitovuoron saaminen edellytti kuntailaisilta omaa aktiivisuutta siinä vaiheessa kun rata jäädytettiin ensimmäisen kerran. Koska talvi on lyhyt, henkilökuntaa rajallisesti ja jäädyttäminen on hidasta käsityötä kun näin toimitaan saadaan enemmän kenttiä käyttöön lyhyekin pakkasjakson aikana ja ne voidaan hoitaa koneellisesti siitä eteenpäin.

En tiedä nykykäytäntöä, mutta väitän että Antti Miettisestä ja Niko Kapasesta, puhumattakaan Toivosista ei olisi koskaan tullut ammattilaisia ilman ulkojäillä vietettyjä pelihetkiä. Joku voi toki asua jäähallin vieressä, mutta Antti Miettinen ei todellakaan asunut, mutta silloin kun hän oli nuori oli ulkojäällä kaukalo ja kaukalon sen verran vähän matkaa että hyvä lämäri laidan yli lensi kuusiaidasta läpi Miettisten pihaan.

2. Kyläläiset tekivät kunnan maalle talkoilla luistelukentän ja hoitivat ja hoitavat sitä edelleenkin, koska säästösyistä kunnalla ei ole varaa joka syrjäkylälle moista tehdä.

3. Kunnalla ei ollut tarjota edes paikkaa mihin jäädyttää kenttä, joten kenttä tehtiin yksityisen henkilön maalle toisen yksityisen henkilön vedellä.

Kaupunkilaissäädöksistä puuttuu maalaisjärki ja tietysti kaupunkilaisia täytyy suojella etteivät loukkaannu liikuntapaikoilla.

Vielä tuohon ykköspaikkakuntaan: Kentällä oli ihan toimiva puinen kaukalo- se on kuitenkin hävitetty kuntalaisten suojelemiseksi. Kyllähän ilman kaukaloakin luistella voi ja pelata, mutta kyllä sitä puista kaukaloa päätyverkkoineen moni kaipaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Asiantuntija 50

6.1.2015 06:08

Kuluttajaturvallisuuslaki määrittelee liikuntapaikkojen kuten monen muunkin paikan asioita. Lain toteuttamista valvovat terveystarkastajat ja Tukes. Ohjeet ovat yksiselitteisiä, mikäli tässä tapauksessa luistinrata on kunnan tai kaupungin maalla silloin kunta tai kaupunki vastaa aina mahdollisista vahingoista, riippumatta siitä hoitaako liikuntapaikkaa joku muu taho (esim. kylä tai omakotiyhdistykset). Perustakaa tuo liikuntapaikka yksityiselle maalle ja määritelkää käyttöohjeet, silloin siihen ei puutu viranomaiset, ellei se tuota vaaraa muile kanssakulkijoille. Merkitkää alue hyvin. Sellaisella merkinnällä kuin "omalla vastuulla" ei ole mitään merkitystä nykyisillä voimassa olevilla säädöksillä, voisi jopa sanoa, että se on aivan turha merkintä. Alueen ylläpitäjä vastaa aina kaikista mahdollisista vahingoista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Asiantuntija 50

6.1.2015 06:25

Aiempaan viestiini lisäys: Nykyihminen on niin uusavuton, että hän ja hänen jälkeläisensä saattavat käyttää liikuntapaikkojen välineistöä muuna kuin mihin se on todellisuudessa tarkoitettu, niillä jopa leikitään vaarallisia leikkejä. Veikkaan, ettei mene kauaakaan kun kaupungit ja kunnat alkavat poistamaan jalkapallomaaleja ja jääkiekkomaaleja yms. välineitä liikuntapaikoilta, koska on sattunut vakaviakin vahinkoja, joista kunnat ja kaupungit ovat joutuneet vastuuseen. Saattaa jopa käydä niin, että liikuntapaikkojen välineistöä on vain sellaisilla paikoilla, missä on jatkuva valvonta ja muualta ne poistetaan. Aina kun jokin vahinko sattuu alkaa viranomaistutkinta ja sen jälkeen annetaan uusia ohjeita muun muassa jalkapallomaalien rakenteista, niiden säilytyksestä jne. Kuntien ja kaupunkien taloustilanne on sellainen, että ne eivät pysty uusimaan kaikkia liikuntapaikkavälineitä edes joka toinen vuosi, aina uudenlaisen vahingon ja sen jälkeisen ohjeen tai määräyksen jälkeen. Valitettavasti näin on!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jyrkkä ei

7.1.2015 10:18

Ai ne vanhemmat oikein valvoo sitä luistinrataa? Ihanko vuoroissa valvovat, vai miten? Ja mitäs sitten, kun joku mummu päättää oikaista kauppamatkallaan leikkikentän kautta ja kaatuu tuossa "valvotulla" luistinradalla, niin ihanko nämä vanhemmat sitten myös maksavat hänen korvauksensa, vai siinäkö vaiheessa vastuu siirretään taas kivasti kaupungille?

Ihan selkeä keissi mun mielestä, en tiedä miksi tästä pitää edes keskustella. Jos mä haluaisin rakentaa läheiselle kaupungin leikkikentälle vaikka kahden metrin syvyisen vallihaudan, niin aivan varmasti tulisi kaupunki sen täyttämään, vaikka olisi kuinka kivaa ja oma-aloitteista ja LAPSET LEIKKII ja oma onnellisuus ja liikunnallinen elämäntapa.

Tällaiset säännöt on luotu siksi, että meidän kaikkien yhteistä turvallisuutta voidaan valvoa, eikä niistä voi poiketa vain siksi, että itse haluaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

miksup43

8.1.2015 00:58

JYRKKÄ EI!! Kyllä taas tehdään SUURTA JUTTUA!! Salaisesta urheilu-paikasta!? Suoraan sanottuna ihmiset liukastuvat muutoinkin kuin juuri tähän luistin-rataan!! on paljon paljon paikkoja joihin yks sun toinen liukastuu. Monasti pelkkä hiekoittaminenkaan auta. Ja mitenkä jäällä, hui hirvitys siellä jos missä voi liukastua jopa hukkua!! Liukastelkaa vaan sekin on urheilua. Ja kaatumiset vaan muistuttaa siitä kehittävästä asiasta. Jolla pienokainen saa tajua kuinka pieni pyllähtäminen tekee kutaa. Pieni itku hetki, kohta siitä on vaan pelkkä muisto mustelma tms yms etc.... Onneksi on rohkeita ihmisiä, eikä oteta näitä tekopyhiä, kirjoittajia huomioon. Joilla ei ole muuta tekemistä kuin irvailla ja kommentoida toisten hienoja tekoja. Suut suppuu ja ylös ulos luistelemaan salaisiin jää-kenttiin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kapitalisti100

11.1.2015 18:42

Tässä riidellään ja keskustellaan ihan vääristä asioista. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että ihmiset ovat liikunnallisia tai tekevät talkoilla yleishyödyllisiä asioita OMALLA tontillaan tai viranomaisen luvalla yhteiskunnan maalla. Nyt joku porukka on sosialisoinut omiin tarkoituksiinsa kaupungin maita, eikä se tietenkään käy. Mitä ihmeen idiootteja kaikista suomalaisista on näyttänyt tulevan. Minäminäminä. Ja minun lapseni. Entä jos minä haluan pitää samalla alueella omaa kasvimaatani? Kaivan siihen kuopan ja täytän sen mullalla ja aitaan alueen, ja sitten nostan helvetinmoisen metelin, kun kaupunki vastustaa kivaa puuhastelua ja terveellistä ruokaa, vai? Ostakaa maata ja harrastakaa siinä mitä haluatte. Jos ei ole fyrkkaa, kerätkää kolehti, lopettakaa ruikuttaminen. Voitte myös kiskoa kakaranne pulkalle luistelemaan sinne, missä on kenttiä. Tai muuttakaa jäähallin viereen, jos luisteleminen on teille tärkeätä. En minäkään pääse uimaan, kun ei kaupunki ole rakentanut takapihalleni uima-allasta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi