Kansalaisaloite vaatii alkoholijuomia kauppoihin 15,5 prosentin rajalla

Alkoholilaki kaatui, mutta toivo elää.

Pitkään eduskunnan pöydällä pyörinyt alkoholilaki ei etene, sillä perussuomalaisten eduskuntaryhmä kaatoi uuden kompromissiesityksen. Kansanedustajilla olisi ollut mahdollisuus äänestää 5,5 prosenttia alkoholia sisältävien juomien myymisen sallimisesta ruokakaupoissa. Kiistelty alkoholilaki ei valtiovarainministerin mukaan kuitenkaan voi jäädä enää pöydälle.

 

Uusi kansalaisaloite vaatii, että ehdotetun 5,5 tilavuusprosenttia sisältävien alkoholijuomien sijaan rajaa korotettaisiin kertaheitolla 15,5 prosenttiin. Aloitetta perustellaan muun muassa sillä, että esimerkiksi pienpanimot eivät hyötyisi liian pienestä prosenttirajasta. Aloite sisältää myös vaatimuksen Alkon monopoliaseman purkamisesta niin, että vähittäismyyntiluvan haltijat voisivat myydä tuotteitaan suoraan asiakkaille.

Löydät kansalaisaloitteen täältä.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi