Kauppakeskus Forum ehkäisee nuorisotyöttömyyttä työkokeilulla

Forumin ja Helsingin kaupungin yhteistyö antaa 12 työttömälle nuorelle työkokeilupaikan.

Kuva: gstockstudio / Fotolia

Kauppakeskus Forum alkoi keväällä 2015 tukea Helsingin kaupungin Respa-hanketta saadakseen ryhtiä nuorten huolestuttavaan työllisyystilanteeseen. Hankkeen saaman myönteisen palautteen johdosta se jatkuu uusilla yrityksillä ja nuorilla tänä syksynä.

Suomen yleinen työttömyysaste on noussut 8,4 prosenttiin vuoden takaisesta 7,0 prosentista. Nuorten osalta tilanne näyttää vielä synkemmältä: Talouselämän mukaan nuorten työttömyysaste on 17,4, joka on 5,3 prosenttiyksikköä enemmän edellisvuoteen nähden.

Respa on Helsingin kaupungin hanke nuorisotakuun toteuttamiseksi. Hankkeen tavoitteena on edistää helsinkiläisten alle 30-vuotiaiden työttömien nuorten työllistymistä ja tukea heidän urasuunnitelmiaan. Respan, yritysten ja yhdistysten yhteistyön tuloksena nuorille tarjotaan lisää monipuolisia työkokeilu- ja työmahdollisuuksia, joiden avulla he pääsevät kohti tavoitteitaan.

Syksyn Respa-hankkeeseen ilmoittautui 10 Forumin yritystä, joihin otettiin yhteensä 12 nuorta työkokeiluun. Työkokeilujaksot ovat noin 2 kuukauden pituisia ja ne on aloitettu syys-lokakuun taitteessa. Hankkeeseen osallistuvat Suburritos, Ajatar, Fazer Bakery, Vero Moda, Only, O´Learys, Alepa, Kippo, Mildh Press ja Wayne´s Coffee. Osallistuvat yritykset saavat työkokeilun kautta tutustua tulevaisuuden työntekijään ja samalla vaikuttaa nuorten työllisyystilanteeseen. Nuorille kokeilu taas tarjoaa monipuolista uravalmennusta, työelämän kontakteja sekä arvokasta työkokemusta tulevaisuutta ajatellen.

Kevään 2015 työkokeilu oli onnistunut. ONLY:n liikkeessä keväällä työskennellyt 21-vuotias Kia sai harjoittelun ansiosta varmistuksen siitä, mitä hän haluaa tulevaisuudessa opiskella. Tradenomin paperit hankittuaan määrätietoinen nuori nainen aikoo perustaa ystävänsä kanssa unisex-vaatteiden verkkokaupan. Asiakaspalvelutehtävissä BMP:llä työkokeilun suorittanut Gustavo, 25, kertoo myös haaveilevansa oman maahantuontiyrityksen perustamisesta. Kummatkin nuoret kehuvat työnantajiensa asennetta nuorta työvoimaa kohtaan sekä konkreettisia taitoja, joita aidot asiakaspalvelutilanteet ovat tarjonneet.

Lisää Helsingin kaupungin työllisyyspalveluista netissä

1 kommentti

Kyynistynytduunari

16.10.2015 22:45

Tulee vaan fiilis, että töitä on, palkkaa ei tahdota maksaa.. Sitähän nämä työkokeilut on

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi